KEPPIJUMPPAA TAMPERELAISITTAIN
ELI YUP TALLENNUSTÖISSÄ 2005

Maanantai 10.1.

Huhtikuusta 2004 on siis tultu tähän, eli JJ-studioon Tampereelle. Tässä nimenomaisessa Nordlundin tallentamossa teimme ne kokoelmalle päätyneet kolme kappaletta, ja olimme ilmeisesti ilmapiiriin tyytyväisiä, sillä yksimieli vallitsi studion uudelleenvalinnasta.

Loka-, marras- ja joulukuukausina on tahkottu erilaisia aihioita nippuun, ja niiden summana on nyt kuusitoista kappaletta, joiden rumpuraitojen äänittäminen on asia numero yksi. Janne kantaa soittimiaan sisälle kello 10.15 alkaen, ja 14.30 on mikityksen ja koepaukuttamisen myötä päästy h-hetkeen. Taltiointisointi on sekä soittajien että tuottaja-Rikun mielestä mainio, ja jokainen on ehtinyt juomaan oman litransa kahvia sekä syönyt mikroeinesateriansa, joten itse työ voi alkaa.

Työnjako on siis se, että Jussi, Valtteri ja allekirjoittanut soittavat omia osuuksiaan Jannen tukena, kuitenkin vain demohengessä. Tämä siksi, että rumpali saisi itsestään parhaimman irti; onhan soittokokemus toinen silloin kun kuulee soitettavan kappaleen. Toki yksinsoittokin voisi toimia, mutta todennäköisesti ei kuitenkaan.

Nämä ovat "Mannosen valinta" -otsakkeen päiviä, eli hänellä on valta päättää, missä järjestyksessä kappaleita aletaan nuijia talteen. Janne ottaa kolme ´pässinliha´ -pohjaa, joiden tulisi olla hänen intoilevalle tyylilleen luonnollisimpia ja sitä myötä helpoimpia pieksää, ja niin käykin. Varsinaisia ongelmia ei ilmene muissakaan kappaleissa, ja illan päätteeksi on lyömäsoitintaiteilijalla plakkarissaan viisi valmista osuuttaan.

Vaikka tämä innostaa etenkin Jannea itseään, hän ei tohdi edes iloitella kapakan humussa, sillä tätä vaativaa lystiä on luvassa viljalti lisää heti seuraavana aamuna kello kymmeneltä.

__________

Tiistai 11.1.

Poikkeuksellinen aamu siihen nähden, mikä on keskimääräinen treeneihin saapumisen ajoitustarkkuus, sillä kaikki ovat paikoillaan minuutilleen kymmeneltä. Toki ensin juodaan kuppi tai kaksi kahvia ja poltellaan muutamat savukkeet (lukuun ottamatta Jussia - tuottaja-Rikun tupakkalakkoaie on kylläkin jäänyt tässä savuseurassa pelkäksi aikeeksi), mutta 10. 40 metelöinti voi taas alkaa.

Varsinaista optimimäärää rumpuraitatallennuksille ei taida olla edes Mattilan mestarilla, mutta Janne tulee määrittäneeksi sen puolivahingossa. Normaaliin työpäivämittaan on nähtävästi mahdollista saada talteen viisi onnistunutta esitystä, sillä niin on tänäänkin käyvä.

Riku puistelee päätään laulaja-kitaristin kitarasoundeille, mutta tämä vetoaa siihen, että kyse on pelkästä demoraidasta, ja ettei Marshallista onnistunutta puhdasta sointia voi ulos saada edes David Copperfield. Riku tyytynee selitykseen. Jussi saa taas osakseen kritiikkiä ajoittain huolimattomasta soitostaan, mutta kuusikielisen taitaja vetoaa siihen, etteivät hänen ajatuksensa ole aina musiikissa itsessään, vaan muualla. Koska mies on lievästi flunssainen, tämäkin selitys ostetaan eikä siitä mainita sen laajemmin. Valtteri soittaa päämääräsääntöisesti sitä mitä pitääkin, joten hän ei saa minkäänlaista palautetta.

Taukoajalla ensimmäiset tekstimuunnosversiot näistä uusista lauluista ovat jo ilmoilla; niitä on kuitenkin turha lainata tähän, sillä ne ovat melko luokattomia, niin kuin aina ennenkin. Janne saa välillä runsaitakin kiitoksia soittamisestaan, ja hyvästä syystä. Soitto soi oudon mallikkaasti, ja diagnoosiksi määrittyy se, että kyseessä on musiikkia, jota hän osaa luontevasti ja sen suuremmin miettimättä soittaa. Pientä viilaamista taltioinnissa aika ajoin on: tuottaja haluaa toisinaan vaihtaa virveliä, vaatii yhteen kappaleeseen niitä kaksi vieri viereenkin, mutta tätä ja peltivaihtokokeiluja lukuun ottamatta asiat sujuvat työmieshengessä - todetaan tempo luontevaksi ja aletaan soittaa toivoen mahdollisimman pikaista onnistunutta ottoa.

Onnistuneita ottoja kapakan puolella ei illasaikaan juonnu nytkään, sillä keskiviikko on vaativa työpäivä, ja ilmeisesti tästä syystä edes rumpalisankarimme ei päätä äityä seuralliseksi.

_________

Keskiviikko 12.1.

Rankan kertajuomisen sivuunjättö palkitsee, sillä päivän ensimmäinen rumpuraita hakataan sisään ensimmäisellä otolla. Väki kerääntyy tarkkaamoon, virheitä etsimällä etsimään, mutta kun niitä ei löydy, siirrytään seuraavaan kappaleeseen. Se, että nauhoitus alkaa (pian perinteeksi muodostuvalla) kellonlyömällä 10.40, ei paina tällä osumatarkkuudella mitään.

Palsan Tomikin tohtii pistäytymään studiossa: jotta rikkumaton tunnelma säilyisi, ei häntä ole pariin ensimmäiseen päivään näkynyt. Josko Tomista haittaa olisi ollut silloinkaan, siksi huomaamattomasti hän taltioi kuvia yhtyejäsenten tuskan hetkistä, eli itsestään soittamisesta. Tomi tulee ottamaan myös varsinaiset promootioon tarkoitetut kuvat, joten tällainen tilannekatsauksen tekeminen käy hyvästä alkusoitosta.

Ja niin tapahtuu näinä kolmena päivänä, että Mannonen on piessyt ennen iltapäiväviittä kaikki omat perusosuutensa talteen. Reilun tunnin ylijäämäajalla on vielä mahdollista kilkuttaa lehmänkelloa yhteen lauluun ja soittaa ns. marssivirveliä toiseen. Tämän jälkeen soittomestari voikin alkaa kasaamaan soittopelejään kitaravahvistimien tieltä pois.

Tunnelma on kohottunut, ja aikataulun lievän ennakko-onnistumisen äärellä on syytä jeesustellakin tovi. Etenkin rumpali itse on huojentunut - periodia edeltäneenä yönä onneton oli heräillyt tunnin välein ja ehtinyt näkemään painajaisia tulevista epäonnistumisista ja käsiensä keskeen kasvavista peukaloista. Niitä saavat nyt nähdä aivan toiset miehet. Janne lähtee kohti Helsingin maisemia, kun urheilutermeillä ´tulessa´ ovat toiset naamat. Jussikin poistuu loppuviikoksi, joten studioisänniksi jää nelikko Valtteri, Riku, Jarkko ja Juuso. Ehkä kyse on siitä Eino Leinon ´Tuuri´ -runossaan mainitsemasta tilanteesta jossa "Ei tästä pidot parane, ellei vierahat vähene".

_________

Torstai 13. 1.

Jos soittajistosta etsii heikointa lenkkiä, se ei ole vaikeaa. Siksi lahjattomampi kitarataiteilija on laatinut itselleen selvät suuntaviivat tallentamiseen. Kaikki soitettava informaatio on tarkoin ylöskirjattuna kappalelistakaavioon, jonka yleisin termi on ´särö random´. Tätä sointia käydään työaamun alkajaisiksi etsimään.

Prosessi ei vie pitkään, sillä uutukainen Kari Nieminen -mallin sähkökitara on mitä mainioin soitin. Marshalliin muistiin teipattujen keikkaperusasetusten mukainen lähtökohta ja tämä kitara ovat yhdistelmä, jonka yhteispelillä keskimääräinenkin kitaransoittaja kuulostaa oletettua paremmalta, mikä toki nostattaa itseuskon tasoa ja helpottaa siten kitararaitojen äänittämistä.

Perussäännöksi otetaan se, että kaikki komppiraidat tuplataan, mutta sen omituisempia kommervenkkejä ei käytetä. Tällä mallilla työt sujuvat jouhevasti, kunhan vain muistaa varoa ottamasta liian nopeita viistoaskelia kohti viritysmittaria, sillä tarkkaamon raakalankkulattia rankaisee heti. Päivä on siis soittoon keskittymistä ja tikkujen irrottelua jalkapohjista, koska ns. sisäkenkiä ei ole sattunut mukaan.

Perussäännöksi muodostuu taas se havainto, että soitossa kiilaaminen on pysyvä ongelma. Parin päämäärättömämmän harhailukierroksen jälkeen soitto kuitenkin alkaa yleensä asettumaan uomiinsa. Valtteri antaa hajanaisia kommentteja ja siemailee Carillo-tuoremehuaan ja tuottaja on vaativa, mutta antaa välillä myös armon käydä oikeudesta - taiteilijan kyvyt otetaan huomioon arvioidessa sitä, onko soitettu materiaali läpäisevä kokeen vai ei. Jos on, pidetään pieni tauko, juodaan kahvia ja poltellaan parit savukkeet sekä syödään mikroeineksiä. Kuten huomannette, rockmusiikin taltioinnin juhlavuuden täytyy piillä musiikissa itsessään, sillä ainakaan näissä ulkomusiikillisissa toimissa sellaista ei ole.

Työpäivän päätteeksi käsissä on kuusi täyttä komppiraitaa ja kahden kappaleen tärkeimmät ´särö random´ -teemat, eli siitä jos mistä on hyvä jatkaa. Kotiin palatessa Bob Dylanin muistelmateosta on entistä makeampaa lukea. Uni tulee joutuisasti ja on luonteeltaan syvää.

______

Perjantai 14. 1.

Uni olisi maittanut suuremmassakin mitassa, mutta tällä kertaa studiomatkaan täytyy lähteä vielä hieman entistä varhaisemmin, sillä matkalla pitää hakea kyytiin tuottaja-Rikun Fender -vahvistin. Painava, mutta hieno laite. Tänään on aie soittaa niin ´särö random´-osuuksien loput kuin myös avata peli puhdassointisten kitaroiden äärellä.

Ensinmainittujen kanssa saakin painia hetkisen; etenkin hektistempoisin ja täyteen kahdeksasosanuottijuoksutuksia ahdettu Valtterin sävelteos on vaarassa aiheuttaa harmaita karvoja kaikkianne, ennen kuin ymmärtää että kyse on ennemminkin korvien välisestä ongelmasta kuin kappaleen suoranaisesta mahdottomuudesta. Muutama raskas kirous tulee toki ilmoille päästetyksi, mutta niiden siivittämänä kaksi raitaa tuotakin Kajaaninlinnan pommitusta saadaan talteen.

Äänittäjä-Juuso muistelee kyseisten soittojen äärellä omaa Coitus Int -aikaansa, jolloin epäonnistunut keikka saattoi muodostua yhdestä illan aikana soitetusta väärästä äänestä. Sitä seurasi toisinaan parin tunnin mykkäkoulu ja synkkä yksinpuhelu. Niillä taitotasovaatimuksilla olisi monella soitto loppunut jo aikaa sitten, joten emme ota tarinaa johtotähdeksemme.

Ruokatauon jälkeen taltioidaan vielä muutamia viitteellisiä särösoittoja, jotka kuitenkin ovat lyhykäisempiä pätkiä, kertosäkeen- ja välisoitonomaisia jaksoja, joiden ruuvaamiseen ei kauaa aikaa pala.

Eikä, outoa kyllä, mene kahden puhdassointisemmankaan raidan tallentamiseen koko elämää, tarkkaan ottaen niihin kuluu reilu tunti kumpaiseenkin, josta valtaosa on toistuvaa vireen tarkistamista, hienovirityssäätämistä ja soittomallin uudelleenmietintää ja yhden ns. soolon otteen tutkailua. Vain yksi laulu jää täysin vaille perusraitaansa, muut kuusi osuutta ovat pienimuotoisempia ja lyhytmittaisempia soitettavia, joten aikataulu on vähintäänkin kohdallaan, kun päivä vihelletään poikki kello 18 seudussa. Seuraavan viikon alkajaisiksi onkin vaihteeksi Jussin soittovuoro, ja keskimääräisempi kitaristi vetää lonkkaa. Se sopii.

Jarkko Martikainen, tammikuussa 2005.

______

Studiosessioista:

Rumpusessiot olivat omasta mielestäni yllättävän "iisit" ja leppoisat. Mistä lie sitte johtuikaan? Yleisfiilis oli kuitenkin erinomainen ja muutenkin tuntui, että nyt pölähtää. Yleensä kyseiset sessiot ovat olleet itselleni enemmän tai vähemmän kärsimyksen tietä.

Taustalaulut hoituivat myös rennosti kera Valtterin, Jussin sekä muutaman vierailevan henkilön. Riku tietenkin kärppänä tarkkaamon puolella. Kuoroja luotiin/kokeiltiin niitä näitä. Välillä meinasi ampua hieman yliki, mutta eipä mittää. Pääasia, että lopputulos toimii.

Janne Mannonen, helmikuussa 2005.





______

Tätä ei varmaankaan voi kutsua päiväkirjaksi, joten olkoon vaikkapa nimikkeellä: Raportti.

Siis: hommat aloitettiin äänitysten osalta viikolla 2. J.J.Sound -studiolla Tampereella, äänittäjänä Juuso Norlund. Kaikki taltioitiin täysin analogisesti, eli perinteisellä 24-raitaisella nauhurilla. Pohjien soitto tarkoittaa meillä (ja aika monella muullakin) käytännössä sitä, että kaikki soittavat yhtä aikaa, mutta vain rummut äänitetään ”tositarkoituksella”. Ainoastaan Pete ei päässyt tähän vaiheeseen, mutta kertokoon itse syyn. Seuraavana Jarkko soitti suurimman osan kitaroistaan ja näin oli ensimmäinen viikko mennyt. Jussi aloitti omat osuutensa viikolla 3. ja loppuviikosta Jarkko viimeisteli soittonsa ja aloitti laulamisen. Petri soitti koskettimet viikolla 4.(ma,ti,ke) ja minä soitin bassot torstaina ja perjantaina ja koska hommia pystyttiin tekemään lomittain, sai Jarkko myös laulunsa lähes valmiiksi samalla viikolla.

Urakka oli melkoinen, sillä kaikkiaan äänitettävänä oli 16 kappaletta ja pelkän soiton lisäksi aikaa kuluu aina melkoisen paljon soundien etsimiseen ja kaikkeen muuhun säätämiseen. Itselläni oli käytössä Omien Gibsonieni lisäksi Juusolta Fender-jazzbasso ,nauhaton käsin tehty (valmistaja: Jorma Kirsikka-aho) ja Rickenbakker (sama kuin dvd:n studio-dokkarissa näkyvä). Vahvistimena käytin lähinnä Ampeg:ia (jota minulle ystävällisesti lainasi Juha Leppäharju) ja nauhattoman kanssa Juuson puista Leslie-kaappia. Itse asiassa Thunderbirdiäni en käyttänyt ollenkaan, mutta hyvältähän se näytti siellä studion nurkassa… Oma vahvistimeni ei sovellu studiokäyttöön, mutta on sitäkin mukavampi keikoilla. ”Pizzalapio”-Gibsoniani soitin loppujen lopuksi vain muutamaan kappaleeseen, joten voidaankin vain todeta, ettei minulla ole omia studiokäyttöön kelpaavia kamoja. Well… Soitot meni sinänsä ihan ok, mutta kerta kerran jälkeen törmään studiosessiossa samaan asiaan: Ideoita on, mutta kun ei meinaa taidot riittää toteuttamiseen. Kuvio/riffi, mikä on treenikämpällä tuntunut ihan sujuvalta, ei kestäkään studiotasoista tarkastelua. Noh.. olipahan ainakin Rikulla hauskaa, kun sitä räpellystä ja kiroilua sai kuunnella ja tekeehän se itsellekin hyvää välillä konkreettisesti havaita, että mikä se soiton todellinen taso on.

Näin siis saatiin kuitenkin hommat Tampereella suunnitellusti valmiiksi ja täytyy erikseen todeta, että Juuso on ERITTÄN hyvä äänittäjä ja häneltä löytyy myös käyttökelpoisia ideoita sekä soittoon, että soundeihin ja bonuksena: Hän on kerrassaan mukava mies!! Nääs!!

Viimein, eli viikko 5. Oltiinkin sitten HIP-studiolla Helsingissä. Riku kävi viikonloppuna siirrättämässä materiaalin kovalevylle, joten hommaa jatkettiinkin tietokoneella. Maanantain Jarkko aloitti laulaen muutaman kappaleen. Iltapäivällä Janne ja minä aloitimme taustalaulannat. Minulla oli muistiinpanot tehtynä kappaleista, joihin olin stemmoja suunnitellut ja niitä ryhdyttiin sitten toteuttamaan. Käytännössä homma meni niin, että esitin perusidean Rikulle ja sitä sitten tuumailtiin, kokeiltiin ja lisättiin tai vähennettiin ääniä.

Tarvitsimme yhteen kappaleseen ”kuorovoimaa”, joten tiistaina kävi äänensä käyttöömme luovuttamassa Irina. Moni saattaa tietää hänet melkoisen menestyksekkäistä radiohiteistään ja hienosti hän myös lauloi. Tosin aluksi Irina vaikutti hieman hämmentyneeltä, kun tilasimme ”mummovibraa” ja ”Taistolais-kailotusta”, mutta luontevasti eläytyen hän suoriutui ”rooleistaan”. Kyllä hänestä hyvä mummo tulee, sitten joskus. Irinan jälkeen Jussi soitti jazzahtavasti soolokitaraa ja seuraavana oli vuorossa mieskuoro johon kuuluivat Mikko Kosonen, Niko Kokko ja Jussi Hyyrynen. Mikko ja Niko ovat tuttuja Maija Vilkkumaan bändistä ja koska heillä oli oman levynsä miksaukset käynnissä saman studion toisessa osassa, oli heidät helppo saada houkuteltua mukaan. Kiitoksia herrat! Jussinhan te tunnette muutenkin. Kyllä! Hän on juuri se söötti REDUX-yhtyeen soolokitaristi. Janne ja minä lisäsimme vielä osuutemme kuoroon ja näin olikin tiistai tehtynä. Keskiviikkona vieraili lyömäsoitintaiteilija Marko Timonen ja hän oli saanut ennakkoon Rikulta levyn pohjasoitoista, jonka mukaan hän suunnitteli omat osuutensa. Kaikkiaan hän soitti kymmeneen kappaleeseen ja jälki oli totuttuun tapaan erinomaista. Marko on meille tuttu jo ”Leppymättömät” -sessiosta ja hän myös soittaa Rikun kanssa Ismo Alangon Säätiössä.

Torstaina Jarkko kävi laulamassa vielä yhden kappaleen ja niin tuli urakka hänen osaltaan valmiiksi. Jarkon laulaessa minä kirjoitin nuotteja päivän vierailijalle, eli trumpetisti Esko Heikkiselle, joka päivätyökseen vaikuttaa Poliisisoittokunnassa (ei kuitenkaan itse ole poliisi). Hän soitti kahdessa kappaleessa ja hyvin homma toimi. Kiitokset myös hänelle. Janne ja minä jatkoimme laulaen ja saatiin kööri-hommat melkein valmiiksi. Kaksi kappaletta jäi perjantaille ja minä jäin studiolle kirjoittamaan puhallinstemmoja seuraavaa päivää varten. Pete lähetti myös muutaman lapun modernisti sähköpostina. Perjantaina, eli viimeisenä päivänä saapui studioon Pentti Lahti. Hän on soittanut UMO:ssa 30 vuotta ja aloitti uransa Olavi Virran bändissä 60-luvulla. Pentti on erittäin taitava soittaja ja hän hallitsee poikkeuksellisen monta eri puhallinta. Mukana hänellä oli erilaisia huiluja, saksofoneja ja bassoklarinetti. Iltapäivällä oli hommat Pentin osalta hoidettu ja jälki oli vähintäänkin toivotunlaista. Kirjoitettujen stemmojen jne. lisäksi hän myös improvisoi kahteen kappaleseen. Toiseen sekopäisen, mutta hillityn foni-soolon ja toiseen kummallisia ”örähdyksiä” bassoklarinetilla. Hämmennys!! Jannen kanssa lauloimme vielä kahden kappaleen stemmat ja sitten oli valmiina myös meidän ”homo/munkki/hieho/äijä” -kuorot (nämä olivat eri termejä, millä yhteis-sointiamme laulusession kuluessa kuvailtiin). Riku teki kaikista biiseistä raakamiksauksen cd:lle, jonka perusteella sitten tuumimme, että mitkä biisit laitetaan ep:lle ja mitkä pitkäsoitolle.

Valtteri Tynkkynen, helmikuussa 2005.

<< Muut päiväkirjat

<< Etusivulle