Etusivulle.

KIERTUEPÄIVÄKIRJAA KEVÄÄLTÄ 2001



Puoskarit kiertävät Suomea


18. 04. 2001. Keskiviikko, MIKKELI.

Jarkko Martikainen ylöskirjaa:

Mikkeli on hiljainen kaupunki. Niin hiljainen, että muistuttaa Raahea tai Uuttakaupunkia, joiden katuja mittaillessa alkaa aina vahvistua usko siitä, ettei täällä asukaan ketään. Kun tekniikan urhoollinen väki teki myyräntyötään juottola Stopparissa, mittaili yhtyeväki katuja, ja havaitsi, että Sokoksen levyhyllyissä ei ole kaksista musiikkitarjontaa, kun ei omia levyjäänkään ole tarvetta ostaa.

Aikataulut ovat rocktyössä liikuttavan säännönmukaisesti sellaiset, että alussa on kiire, ja perille päästyä loputtomasti joutoaikaa jolle ei keksi mitään hyödyllistä tekemistä. Jos pystyy nukkumaan, niin hyvä. Toiset menettävät, väsymyksen saatua niskalenkin, senkin kyvyn.

Ravintola osoittautui muistamamme vastaisesti niin matalakattoiseksi, ettei valojärjestelyjen suunniteltu malli ollut sittenkään mahdollinen. Jotain lamppuja sinne kuitenkin paikalle saimme. Tekniikan väki onkin uusiutunut sitten viime matkaamisiemme. Nyt ryhmässä ovat herrat Jari Saastamoinen - miksaus ja kallishintaisista mikrofoneista intoilu, Jyrki Vikström - lavamiksaaminen ja ihmettely siitä, miksemme lähettäneet hänelle pääsiäisen aikaan Jeesus Nasaretilainen ristin kärsimyksessä - ivailuviestejä, ja Mika Auvinen - valaisu, bussikuskius ja lukuisat purjehdusaiheiset tarinat.

Illan ohjelmistoomme kuului siis asennoituminen uusiin olosuhteisiin ( bussikin on Nylon Beatilta lainassa ), sen toteaminen, ettei massiivinen taustalakanamme mahdukaan ko. ravintolaan kuin lattia-alaa täyttämään, ja läpiä päähän puhumista median kanssa, tällä erää väittämiämme kiltisti kuunteli internetlehti

Väkeä siunaantui Stoppariinkin mieluisa määrä, ja vaikkei kansa ilmeisen juomisvähyytensä syistä riehaantunut aivan hurjimpaansa, niin ainakin me osasimme olla tyytyväisiä. Kiertueen aloitussessiot ovat aina oma madonlukunsa, etenkin kun kiertue-elämänvietosta oli ehtinyt vierähtää jo yli puolen vuoden sarka. Paria pistokeikkaa ei siis tähän lasketa.

Olimme päättäneet soittaa varsinaisen "karkoita kuulijasi" -ohjelmiston, se taisi sisältää 23 laulua. Omituisen uskollisesti ihmiset kuitenkin kuuntelivat. Uusia laulujakin oli moni ehtinyt kotiharjoituksissa opettelemaan. Aplodimme heille.

Kun maanantain ja tiistain "harjoittelemme aamuyhdeksästä keskiyöhön vaikka henki lähtisi" -turnajaiset olivat olleet vielä itse kunkin flunssaisuuden merkitsemät, oli onnistuminen sitäkin suurempi ilo. Saastamoinenkin äityi muistelemaan, kuinka edellisen kiertueen alku oli tähän suoritukseen nähden kovin vaisua kuultavaa. Samassa urheiluhenkisessä jälkipuinnissa kuunneltiin vielä keikan nauhoitustakin, ja Martikainen kirosi kuin noutajansa kohdannut lappalainen äänitteen soitinsuhteita, menettäen sielunrauhansa hetkiseksi. Tiivistä takahuonetunnelmaa tasoitti miksaajan toteamus miksauspöytä -äänittämisen valheellisuudesta; kitarat olivat raikuneet lavalta yleisön kuultavaksi eri suhteessa, ja niin ollen nauhoitus oli tältä osaa rampa vertailukohta.


YUP Turussa.


19. 04. 2001. Torstai, TURKU

Turku on kaupunki, johon ensi kertaa saapuessani sain välittömästi selkääni. Siis ensi askeleet Turun toreilla, ja ensimmäinen vastaantulija lyö. Tapahtumasta on jo ehtinyt vierähtää viitisentoista vuotta, ja kaikki oli tällä kertaa sopuisampaa.

Säätämö on soittopaikkana keskiarvoa paremmalla puolella. Järjestelyt toimivat, ihmiset ovatkin avuliaita, ja kuunteluunkin paikka sopinee.

Huonommin soittamisen asiaa palveli Kane Rekordsin kanssa sovittu muutaman akustisen kappaleen esityssessio, sillä kuten turkulaiset hyvin tietävät, sijaitsee levykauppa vähemmän otollisessa kauppakeskusympäristössä. Levykaupan väessä ei toki ollut moittimista, kuten ei paikalle tulleissa kuulijoissakaan; intensiivikuuntelu oli ns. huomaavaista, ja päälle taputettiin korrektisti, vaikka tilanne olikin surrealismia keskellä päivää. Siirryimme odottamaan illan varsinaista tilaisuutta.

Tavarain lavallejärjestelyä odotellessa joku kävi hotellissa torkkumassa, toiset aprikoivat Jyrki -nuoriso-ohjelman esityslistaa. Seuraavan aamun herätyksestä tulisi aivan liian varhainen.

Säätämö olisi mahduttanut vielä jonkun kymmenen ihmistä sisäänsä, jos he olisivat paikalle löytäneet, mutta eksyneitä ei osannut jäädä kaipaamaan, sillä se, mikä Iisalmessa oli vielä epävarmahkolla pohjalla, oli jo huomattavasti paremmin maaliinsa osuvaa Turussa. Soittaminen oli jo vähemmän tarkkailua vaativaa, ja uskomme siitä, että olemme toimiva soitto-organismi, sai pontta tosielämän tapahtumista. Yli sadan soittominuutin menimme jälleen komeasti, ja siitä ei kukaan intoutunut moittimaan meitä nytkään, paitsi lavamiksaaja pohdiskeli aihetta vaisusti. Sen sijaan lupauksia ei tulisi antaa suuntaan, ei toiseen: joku tiedusteli, kannattaako seuraavan illan keikalle tulla. Arvioin hänelle, että settimuutokset yltänevät kahdeksaan kappaleeseen. Kun ne eivät seuraavana iltana olleet kuin kuuden tai seitsemän valinnan suuruiset, sai yhtyeemme ns. ripitystä katkeralta mieheltä. Joku toinen tarkan mielipiteen ihminen vaati allekirjoittanutta eduskuntaan. Varoisitte nyt hieman, mitä pyydätte. Me taas emme pyytäneet saada kantaa yöaikaan tavaroitamme bussiin, mutta tällä kertaa meiltä ei kysytty, tuli vain tehdä.


20. 04. 2001. Perjantai, HELSINKI ja TURKU

Aamu-unisuus on ollut kollektiivimme taidoista pysyvimpiä kaikkien näiden vuosien ajan, ja juuri siksi oli sitäkin karumpaa nousta taas yhden vajaasti nukutun yön jälkeen kohti uutta. Luvassa oli Jyrki - ohjelman taltiointi materiaalimme ääreltä, ja paikalla tuli olla kello yhdeltätoista. Pirteä joukko astui bussiin.

Petri Jyrki-ohjelmassa.

Lentsun perkele ei hellittänyt edes sen tosiasian äärellä, että joukkiollamme oli kerrankin mahdollisuus soittaa televisio -ohjelmassa useita iskusävelmiä. Ohjelma -organisaattorit olivat hekin nähneet vaivaa kantaessaan lähitienoon irtonaisen puutavaran pilkontavälineineen studioon, mutta tauti roikkui takinliepeissä. Kuvaustilanne oli sikäli liikuttava, että jokainen vapaa " mainoskatkoa minuutti ja kaksikymmentä sekuntia " - tauko tuli tarkoin käytetyksi kuuman veden juomisen merkeissä. Jussin uudesta tulilintu -kitarastakin katkesi kieli, ja suoran lähetyksen tapauksessa tällaiset tilanteet eivät ole ainoastaan loogisia, vaan pakollisia. Niin olen alkanut epäillä. Monitorointikaan ei ole Jyrkissä sieltä suuritehoisimmasta päästä, ja kiertueenteon myötä käyttöönotetut korvamonitorimme olimme toki jättäneet ´turhina´ sinne Turkuun. Näistä huomioista huolimatta kaikki meni kuitenkin niin kuin pitikin, ja ne, jotka ovat nauhan katsoneet, ovat todenneet, että kaikki oli hyvin.

Sitten matkasimme takasin kohti kaunista Turkua. Kyseiseen paikkaan piti tulla kuvausryhmänkin, mutta taltiointi kaatui päällekkäisjärjestelyihin. Kiireisimpinä aikona on mahdollista puhua usean ihmisen kanssa vaikkapa keikan taltiointiasioista, ja seuraavana päivänä ymmärtää, että keskusteluja on käyty kahden eri ryhmän kanssa. "Ei se ongelma ole, paikalle vain", lupaili joku, ja huomasi myöhemmin järjestäneensä yhdeksän kuvaavan henkilön katastrofin ainekset. Toinen, nelihenkinen kuvausjoukkio jättikin suosiolla asiansa toimittamatta, ja keikalle mahtui muutama maksanutkin katsoja, ei pelkkiä kameramiehiä laitteineen. Itse asiassa paikka oli loppuunmyyty, ja tunnelma kuin humalaisilla suuressa joukkosaunassa. Kaikki olivat varmoja siitä että esitys oli mitä onnistunein, paitsi valomiehemme, joka jostain syystä oli varma siitä, että tänään hänellä ei ollut omassa suorituksessaan sitä jotain. Lausuimme Mikalle lohdutuksen sanasia. Tälle sessiolle vähensimme olennaisesti uusien kappaleiden määrää, niitä taidettiin remeltää läpi ´vain´ kuusi. Takahuoneeseen onnistui keikan loputtua murtautumaan muutama asiansa julki tahtova, ja saimme käsitellä mm. sitä, ettei "Nyrkkeilijän" kaltaisten laulujen tekeminen yksinkertaisesti tule kysymykseen. Odottakaahan vain, minä alan tehdä niitä viikottain.

Yöelämääkin ehti yhtyejäsenistö viettämään, tosin parin tunnin aikataululla, mutta kuitenkin. Ultra bra -väki juhli samassa hotellissa, ja he osoittautuivat ainakin tällä erää muistettavimmiksi keikanjälkeissekoilijoiksi. Johtuiko se pitkästä viikosta meidän puoleltamme, mene ja tiedä. Ultra Brat sen sijaan edustivat korkeaoktaanisimmassa luokassa niin humalaisten painia ja puolipukeisuutta naistenkin taholta. Katu -uskottavuuspisteet menivät siis heille. Höyhensaaret kutsuivat alati voimakkaampina luokseen, ja soundtrackina sinne siivitti Magnetic fields -yhtyeen "I don´t wanna get over you" noin kymmenen kerran kuuntelulla.



21. 04. 2001, Lauantai, HELSINKI

Tavastia voisi joiltain piirteiltään olla kuin kotiinsa kävelisi, ellei Merimaan uusimissa VIP -passeissa olisi nimeäni kirjoitettu väärin. Toisaalta, se edellinenkin on voimassa vielä ainakin vuoden, ja muistan käyneeni kerran ko. klubissa kyseisen kortin merkeissä.

Videokuvaaminenkin jatkui taas, ja paikalle oli saapunut myös mentorimme ja tuottajamme Riku. Superkriitikko ei löytänyt oikein mitään pahaa sanottavaa tekemisistämme lavalla. Se hämmensi meitä. Yleisönsuosiosta olimme kuulleet jo aiemmin, joten sitä ei osannut niin kummastella, mutta tällä kertaa paikka oli todellakin täynnä. Lavaltasukeltelijat ja muut säätäjätkään eivät turmelleet kuin toistensa hyvinvoinnin mahdollisuuksia, toivon mukaan kukaan ei sanan varsinaisessa merkityksessä loukkaantunut. Aloimme pohtia, olisiko tämä yksi viidestä onnistuneimmasta keikastamme koskaan. Aleksis Kiveä lainaten: voi helvetti, sano Heskuun-Jaakko!

( Myöhemmin Markku Halme kirjoitti Rumbaan intoutuneen arvion sessiostamme. Vaikea kommentoida luonnekuvauksia itsestään, mutta positiiviseksi on helppo kokea se, että materiaali oli mennyt niin hyvin jakeluun. Edelliskertamme Tavastia -vierailun arvio moitti kovin ottein äänentoistollisia seikkoja, ja miksaajallemme tuli ko. arviosta vamma sieluun, siksi usein hän jaksoi pohtia, oliko hänen työnsä todella ollut niin keskinkertaista. Ja kuka sanoi, etteikö lehtikirjoittelu vaikuta kritiikin kohteisiin? )


25. 04. 2001. Keskiviikko, KAJAANI

Jussi Hyyrynen raportoi

Eilisen lepopäivän jälkeen olin bussimatkalla jälleen vedossa. Kävin Iisalmen tienoilla pitkiä monologeja mm. havainnoistani puiden pituuden suhteesta keikkapaikan sijaintiin nähden pohjois-etelä-suunnassa. Tästä löysin edelleen analogian ihmisten alaraajojen pituuden varianssiin geometrisantropologisena ilmiönä maassamme. Hmm. Näiden höpöttelyjen pyrkimyksenä oli jutun huonouden ja pitkäpiimäisyyden kautta saavuttaa ns. intelligentin, syvästi älykkään huumorin taso. Itseasiassa käytän suhteellisen usein tätä kuulijoiden väsytykseen perustuvaa taktiikkaa. Tässä istumasessiossa ei nähty teatraalisia, imitoivia tms. hahmoja. Viime päivien hitti on ollut X-yhtyeen heppu, jota en nyt ala kuitenkaan sen ihmeemmin kuvailemaan.

Petri soittaa.

Keikkapaikka oli Kajaanin keskustori, ulkoilmatapahtuma siis. Soitto kulki mielestäni mallikkaasti, ainoa harmittava seikka oli uuden Gibsonini D-kielen katkeaminen tyvestä jälleen kesken kappaleen. Täytynee ostaa uusi talla ennen kielenvaihtaja/monitorimiksaaja Jyrkin käämin palamista, nimittäin kertomansa mukaan kielten vaihto tuohon soittopeliin on ärsyttävän hankalaa.

Tiesimme jo kauan etukäteen Kauko Röyhkän yhtyeineen olevan samaisessa kaupungissa keikalla. Oli ilahduttavaa, että oma varhainen soittoaikamme mahdollisti bändin diggailun yöllä La Grange-nimisessä kapakassa. Kevyessä keikanjälkeisessä nousuhumalan euforiassa astelimme sisään baariin, siis minä, neljän kielen taitaja Valtteri ja rumpalismies Janne. Sisäänkäynti sijaitsi aivan lavan vieressä, joten Vikkulan virittäessä kitaraansa tulin huikanneeksi hänelle että moneskohan biisi mahtaa olla meneillään. No, kahdeksas oli. Kauko pahalainen sattui huomaamaan meidät sanailemassa, virnisti rosvopartaansa ja heittikin sitten mikrofoniin että "nythän meille tuli rocktähtiä paikalle". Siitä sitten korvat luimussa punastellen luikahdimme baaritiskille yleisen tuijotuksen saattelemina. Voi häpeä.

Kaken keikka oli taatua Kauko-laatua: tuotantoa esiteltiin laajalti, vanhaa ja uutta mielestäni sopivasti vuorotellen. Kiinnostavinta antia jostain syystä olivat kuitenkin biisivälit. Vikkula virittää ja Kauko hymyilee leveästi päästellen korkeita kiljahduksia. Hän ilmiselvästi nauttii valokeilassa paistattelusta. Vilkasta sananvaihtoa käydään yleisön ja solistin välillä. Joku vaatii saada kuulla suosikkibiisiään ja Röyhkä rentoon tyyliinsä teilaa lukuisat pyynnöt tuoreeltaan. Välillä saadaan kuulla joitain hauskoja sanaleikkejä, harmi etten tässä nyt muista yhtään.

Tämä kuuden päivän pätkä alkoi lupaavasti. Huomenna kokka kohti Oulua. Uusia seikkailuja. Ihmisiä, elämää. Mies. Mielettömyys. Mustikat.


26. 04. 2001. Torstai, OULU

Jarkko Martikainen jatkaa:

Kajaanilaisten silmissä olin tällä vierailullamme ns. "Kajaanin oma poika", ainakin jos haastattelusessioita oli uskominen. Ihmisten omistamisenhalu on mielenkiintoinen asia. Oulussakin on samoin, olen ehtinyt vanhenemaan siellä kahteen eri otteeseen elämässäni, ja toisaalta tällainen joka paikan miehenä oleminen onkin kätevää, joskin yhdentekevää, jos tarkemmin miettii.

Hyyrynen ja Mannosen poika takahuoneessa.

Woodoo Night Club tapasi olla DNC, silloin kun minä vielä oululainen olin. DNC ei ollut varsinaisesti minun paikkani, joskaan en viime vuosina ole muutoinkaan ollut minkään juottolan varsinainen ystävä. DNC:hen minut kyllä onnistui joskus houkuttelemaan tuolloisen meluyhtye Brussel Kaupallisen vokalisti Helttunen, mutta tuo kerta jäi ensimmäisenä myös viimeiseksi.

Sanottavia muutoksia ei paikassa ole tänäänkään, mutta soittomies soittaa siellä mihin on soittamaan lupautunut. Vahinko ehkä sikäli, että yleisön noustessa toisten kuulijaedustajien hartioille karkeloimaan ei takarivistä voi nähdä mitään. En tiedä, ovatko näköhavainnot kuinkakin tärkeitä, mutta ainakaan nyt sellaiseen ei ollut mahdollisuutta. Suosio oli kuitenkin innostava tekijä, ja vaikka Jussi onnistui taas katkomaan kitaransa kieliä ja Janne pieksi virvelinsä tohjoksi, oli kaikki kuitenkin jotakuinkin parhain päin.

Hyvä aie tavata oululaisia kelpo tovereita keikan jälkeen tyrehtyi, kun suihkutoimiin hotellihuoneeseensa vetäytynyt musikantti näkikin unten katsonnan ainoaksi mahdolliseksi vaihtoehdoksi. Joskus rock´n´roll -soittaminenkin väsyttää kummasti.












Mannonen akvaariossaan.


27. 04. 2001. Perjantai, JOENSUU

Karjalatalolla käveli ensiksi vastaan näytelmäkirjailija. Hän tarjosi projektia työstettäväkseni, ja lupasin harkita asiaa. Ilosaarirock -kirjan sivuvedoskin tuli meidän osuudestamme nähtäväksi. Ehdin useasti epäillä, saisivatko monityöllistetyt ilosaarilaiset suurtyönsä päätökseen aikataulussaan, kun itsekin onnistuin viivästyttämään omaa kirjoitusosuuttani useasti, mutta hehän ovatkin suoraselkäistä joukkoa.

Ohjelmassa oli kaksi eri soittotilaisuutta; ensimmäinen osuus oli nuorisolle räätälöity, ja alkaen kello kahdeksan me heille metelöimme. Karjalatalo ei joko paikkana ollut teinejä kyllin miellyttänyt, tai vapun vähävaraisuus vaivasi, sillä massaliikehdinnästä ei ollut kysymys tällä kertaa. Hyvä alkuilta saatiin kuitenkin melutuksi, sillä paikalle vaivautuneet olivat liikuttavan innostuneita. Jopa Jyrki -ohjelmaan puhelimella yhteyttä ottanut Antti saapui paikalle. Kollektiivimme luuli, että Antti vitsaili tarjoutuessaan soittamaan keikallamme vierailevana tähtenä nokkahuilua (!), mutta sitä tultiin kuulemaan, "Todenpuhujan" säkkipilliä korvaamassa. Antti ei ollut vielä ehtinyt täydellisesti tottua rock-miehen vakanssiin, ainakin kirkas valaistus häiritsi niin kovin, että hän turvautui aurinkolaseihin.

Toinen iltaman osuus oli muutoin ilo soittaa, mutta tekniset ongelmat löivät taas vastapalloon. Korvamonitorointi on mitä mainioin keksintö siihen saakka, kun lähetin alkaa huutaa korvaan radiokanavan etsinnältä kuulostavaa kirkuvaa meteliä. Lievästi ilmaisten se hämmentää. Jonka jälkeen se alkaa ärsyttää. Muutama laulu piti siis soittaa lihasmuistista. Lauluaan saattoi yrittää kuunnella viiveisenä versiona salin puolelta. Toivoa sopii, ettei se häirinnyt kuulijakuntaa yhtä mittavasti kuin minua. Mielenkiintoinen kohtaus koettiin siinäkin, kun eräs eturivin herra tahtoi puolessavälin settiämme alkaa keskustelun muistumastaan vuodelta 1993. Tuolloin hän oli pitkin keikkaamme vaatinut soitettavaksi suosikkikappalettaan "Turpasaunaa". Olimme lopulta toteuttaneet toiveensa, ja sitä myötä hän kai uskoi, että järjestely toimii toisenkin kerran. Nyt tahtomansa kappale oli "Paratiisin sahakielet". Ei auttanut kuin pyytää mahdollisuutta saada soittaa setti loppuun, sillä hitusen epäkohteliasta olisi ollut muita paikalle saapuneita kohtaan, jos olisimme alkaneet laajemminkin keskustelemaan suosikkinumeroistaan. Kyllin moni ei kai ole tarttunut soittimeen ymmärtääkseen, ettei jokaista laulua voi pitää reservissä kaikkina iltoina. Kyllä, me pyrimme vaihtamaan soitettavia kappaleita. Mutta ei, me emme voi vieläkään olla levyautomaatti.

Yöllä ruokaa hakiessa tuli todetuksi paikallisen yöelämän tila. Siihen kuuluu sitä alapäärallia, pullojen pieksentää katuun, neitosten kutsuhuutoja "huora" - otsikon alla ja jokunen tappelunnujakka. Siis kaupungit vaihtuvat, mutta kumma kyllä näkymät eivät muutu.


YUP keikalla.



28. 04. 2001. Lauantai, IMATRA

Imatraa kohti emme yllättäen lähdekään ennen sian pieremää. Aamua ehtii viettää kerrankin rauhaisammissa merkeissä, ja Joensuu näyttääkin kauniimmat kasvonsa aurinkoiseen päiväsaikaan. Bussimatka edusti hyvää keskimäärää niin kilometreillä kuin matkustajien henkisen tilan mittareillakin mitattuna. Petri päättää ottaa Leijonaviina-snapsit, koska ulkona puut ovat alkaneet osoittaa keväisiä elämän merkkejä. Aina löytyy hyvä syy ottaa ryyppy. Mutta toki vain sen verran, että henki haisee herralta.

Perille päästyämme Imatran koski veti meitä turisteja puoleensa. Etenkin sen kupeessa sijaitseva valtionhotelli oli kokemisen arvoinen kompleksi. Vajaat sata vuotta sitten ne ovatkin luoneet vaarallisen yhdistelmän; ensin valtionhotellissa äänekkäät umpikännit, ja sitten hurjana hyppimään koskeen. Toisaalta, surkeamminkin voisi itsensä murhata.

Imatran tämänkertainen soittosijaintimme on "Onnenpäivät" -ravintolassa. Tila on matala, ja surkuhupaisaa on jälleen kerran, ettei massiivinen taustalakanamme oikein tahdo mahtua oletetulle paikalleen. Lisää surrealismia seuraa, sillä iltapäivälehtien seasta löytyy uusin Slitz -numero, jossa "Lauluja metsästä" on määritetty viiden tähden arvoiseksi. Ei se arvio, vaan se, mistä sen luimme. Yhtä kaikki, arvostamme toki miestenlehtienkin suosiota. Kuten paikallislehtien, jollaisen toimittaja käy juttelemassa mukavia syömisemme lomaan. Me mutisemme jotain ruokaa suussa.

Soundcheckissä ehtii taas soittamaan paria viime keikoilla vähemmälle huomiolle jäänyttä numeroa. Tänään on aie kokeilla "Korkeasta ruohikosta" -versiointimme toimivuutta. Jos soittaisimme sellaisen aivan saatanan pitkän setin, miettii viisikko.


Petri Tiainen jatkaa tästä:

Etelä- ja Pohjois-Karjalan alueilla operoitaessa tunnen henkilökohtaisesti jonkinlaisen "kotikenttäedun" läsnäolon, kotipaikkani sijaitessa Uukuniemeksi kutsutussa miniatyyrikunnassa kurjassa mutta helevetin kauniissa Karjalassa. Joensuun ja Imatran soittojuhlat olivat minulle siis tavallistakin mieluisampia tapahtumia.

Kuten Jarkko mainitsikin, harjoitimme turismia tutustumalla kosken tyhjään, karunjylhään uomaan (koskinäytännöt alkavat vasta vapulta - merkitkää muistiin!) ja livahdimme puolisalaa äimistelemään Valtionhotellin komeutta. Ristiriita kansallismaiseman ja kaupunkinäkymän välillä pisti jälleen kerran miettimään sitä järjen köyhyyttä, jolla Suomen kaupungit on tärvelty purkamalla vanha ja arvokas rakennuskanta pankkien ja markettien harmaan armadan tieltä. Olkaa ylpeitä, raumalaiset ja porvoolaiset, kaupunkimaisemastanne! Olemme teille kateellisia...

Sitten illan tapahtumiin:

Soundcheckin jälkeen jääkiekosta kiinnostuneet vetäytyivät seuraamaan Suomi-Itävalta- ottelua, joka olikin varsin tuskaista katsottavaa kolmanteen erään saakka. Tuskat kuitenkin väistyivät: keikan myöhäisen aloituksen ansiosta yhtyeemme lätkäväki ennätti nähdä viimeisen erän maali-iloittelun, ja mahdollisuus rentoon ja rauhalliseen soittosuoritukseen oli näin ollen taattu. Keikka olikin subjektiivisesta näkökulmasta katsoen mitä mainioin, ainut miinusmerkkinen tapahtuma omalta kannaltani oli korvamonitorin vastaanottimen patterin loppuminen Murhaaja soittaa pasuunaa- numeron aikana - näköjään kuuronakin voi sitten soittaa, ainakin hetken aikaa. Kirvesperseet- kappale soitettiin nyt ensimmäistä kertaa tämän kiertueen aikana.

Ns. rock´n roll-elämän vietto rajoittui tällä kertaa muutamaan "ruskeaan ystävään" keikan jälkeen.

Ei sitä aina jaksa, nimittäin ölistä sekavia tyyny alushousuissa tai roikkua munasillaan nuorissa koi- vuissa...



29. 04. 2001. Sunnuntai, KANNUS

Martikainen merkitsee muistiin:

Vappueksperimenttimme matkanteko sujuu normaaleissa merkeissä. Voi vaikka hieman nukkua, jollei keksi muuta. Jussi viihdyttää hereillä olevia tavalliseen tapaansa. Tällä kertaa iloa yritetään irrotella "Handbook for sound engineers" -kirjajärkäleestä, jota Hyyrynen lukee omintakeisella tavallaan. Yninää, ininää, kiljahduksia ja espanjansukuista tulkintaa kuullaan. Joku naureskeleekin kitaristin elkeille aikansa.

Suomi-neidon suuruus tulee ymmärretyksi, kun aamuinen lähtömme oli puoli yhdentoista seudussa, ja perillä kotimaisen Kennedymme kunnassa tulemme olemaan noin kuudelta. Linja -autossa on tunnelmaa.

Kannuksella suoritamme sightseeing - kierroksen. Petri muistelee kotikylänsä lestadiolaissuurperhettä, joka tapasi kulkea kyläkauppaan traktorilla. Isäntämies oli ohjastanut, ja vaimo oli lapsikatraan keralla istunut lavalla. Sadesäällä sellainen olisi vähemmän mieluisaa matkantekoa. Saman näyn voisi uskoa kohtaavansa Kannuksessa, mutta paikalliset eivät liiemmin ulkoile.

Käsipuhelinyhteyksien myötä sentään sosiaalisia suhteita tulee hoidetuksi: Putron Samuli tiedustelee, millä tapaa aion viettää kyseisen illan, josko vaikka muutama tuopillinen maistuisi. Mutta koska en vielä osaa irtaantua ruumiistani, minun täytyy ehdottaa hänelle jotain myöhempää ajankohtaa, kun hänen sijaintinsa on Kannuksen sijaan pääkaupunkiseutu.

Itse esitys on positiivinen yllätys, siksi perusteellisia henkisiä maahanpalauttajia ovat perinnetiedon mukaan nämä Kannukset ja Lapuat. Meidän onneksemme paikalle saapuneista on moni tullut seuraamaan nimenomaan esitystä, eikä vain tuijottamaan tuoppiin.

Erityispiirteistä tältä illalta voitaneen mainita se, että "Huda huda" tuli soitetuksi pitkän tauon jälkeen. Tuskin se pitkään mukana roikkuu jatkossa, sillä Nylon Beatkin on kuuleman mukaan sinnikkäästi sitä viime keikoillaan esittänyt. Uudetkin laulut toimivat yleisöllemme, ja pahimmat tekniset karitkot ohitimme. Omituista, että yhden parhaista keikoistaan noin soitannollisesti ryhmä tekee Kannuksessa. Missä ei sinällään ole toki mitään pielessä. Ehkä pelko epäonnistumisestamme ajoi parempaan soittosuoritukseen.

Keikan jälkeen paikallinen maamies tuli kertomaan "Normaalien maihinnousu" -kappaleen saaneen hänet kyyneliin, sillä albumin ilmestymisen aikaan oli isänsä kuollut pois. Olin otettu vuolaista kiitoksistaan, kuten myös yhtyetoverimme.

Hotellissa, joka on kuin Aki Kaurismäen elokuvasta, me vielä intoudumme yhteislauluun vappuajan kunniaksi ennen kuin on aika levätä hieman. Onneksi laulut olivat taiten valikoidut Nurmion suuresta satukirjasta.




30. 04. 2001. Maanantai, LAPUA.

Oman kylän poika palaa kirjoittamaan. Sukumme jäsenistöä on ehtinyt asumaan myös Lapualla, joten paikalliset painijatkin pitävät meistä. Pitäisi vielä Savonlinnan ja Jyväskylän lisäksi buukkauttaa keikat Uukuniemelle, Lemille ja Greifswaldiin, jotta kokoelma "oman kylän sankarit " -esityksistä olisi täydellinen. Tai ehkei sittenkään.

Esityspaikkana toimii Lapuan (uskoakseni) ainoa kookkaanpuoleisempi ravintola, jonka yhteydessä toimii myös majoitushotellimme. Soittajaruoka on Lapualla omituisen hyvää, ja siitä on pakko lähettää kokille poikkeukselliset, positiiviset terveiset.

Vappu saa kansan karkeloimaan, ja jopa niin piskuinen paikka kuin Lapua saa nähdä mittavan jonon ravintolan edustalla. Tätä näkyä soittomiehistö katselee ihmeissään hotellin ikkunoista.

Osa yllättävästä kansanpaljoudesta on kylläkin tullut katselemaan pariutumisseuraa vappuajalleen, kuin niinkään kuuntelemaan musiikkiamme, mutta sellaista ymmärtää soittoväkikin. Etenkin jos soittaa sellaista materiaalia kuin meillä on tarjota.

Joukkio päättää kuitenkin soittaa "Taivaiden maistereita" ja muitakin taidepainotteisempia paloja kappalevuostaan. Muun muassa "Korppi kaiken yllä" saa yllättävän hyvän vastaanoton lapualaisilta musiikinystäviltä. Peruskappaleetkin alkavat taas hahmottumaan. Joku nuoriherra huutaa säntillisesti "Domus perkelettä", ja kun kyseinen kappale potkaistaan käyntiin, hän huitoo hetken hurmoksessaan, ja alkaa vaatia "Homo sapiens" -kappaletta. Sekin tulee soitetuksi. Päätämme kuitenkin lennosta, että "Nyrkkeilijää" on varmaankin turha tällä kertaa esittää.

Ohjelmisto saa toisenkin lapualaisyleisöllemme suunnatun erikoispiirteen, sillä soitamme yhtenä ylimääräisnumerona kylän suuren pojan kynäilemän "Miljoonasade" -iskelmän.

Toinenkin erikoisuus on, sillä olemme päättäneet onnitella "Beelsebub ei nuku koskaan" -kappaleen välikkeessä Jussia tämän vuosipäivän johdosta. Pokkansa pitää viheliäisen hyvin, vaikka laulun välikeosio jatkuu "...valvoo aina" -teemasta siihen perinteiseen onnittelujollotukseen. Pääseepä herra vielä oikeasta tahdistakin takaisin kappaleen kyytiin. Joskus hämäys ei hyvistä suunnitelmistakaan huolimatta onnistu.

Soittaminen kysyy rohkeutta Lapuan iltana. Monitorini on lavan pienuudesta johtuen pitänyt asettaa viheliäiseen paikkaan sikäli, että eturivi tuuppii kaappia eteenpäin tuon tuosta, ja tämä taas saa mikrofonitelineen iskeytymään muutamaan otteeseen allekirjoittaneen hammaskalustoon. Miksaajamme on juuri ehtinyt muistuttamaan, kuinka liiallisia etäisyyksiä mikrofoniin ei saisi ottaa, joten on vain toivottava parasta. Viimeisen laulun jälkeen voin helpottuneena todeta, että olen selviytynyt varaamasta hammaslääkäriaikaa.

Tekniikan väki kritisoi musikantteja siitä, että muutamien laulujen soittovarmuus ei ole ollut kyseisenä iltana parasta, mihin olisimme voineet pystyä. Sitä on paha lähteä kieltämään ainakaan sikäli että vokalisti oli vähällä aloittaa verrattain ikääntyneen "Paha vaatturi" -kappaleen tekstin virheellisesti puistoon sijoittuvaksi. Paikkaaminen onnistui kyllä, mutta moiset lapsukset kertonevat jo väsyneisyydestä. Tai ainakin siihen tahtoo vedota.

Tiistaiaamuna lähtee itse kukin matkustamaan kotikonnuilleen. Tästähän seuraa siis kokonainen lepopäivä, sillä keskiviikkonakaan ei ole keikan keikkaa. Shakespearea lainaten: "Hyvä".




03. 05. 2001. Torstai, HAAPAVESI.

Pikkukaupungit ja -kylät -eksperimenttimme jatkuu ennen suuntaamista Ouluun ja Rovaniemelle. Toisaalta tässä maassa suurkaupungeistakin puhuminen on naurettavaa, mutta Haapavesi on totisesti pieni paikka, sen voi ylös kirjata.

Olemme kuitenkin perustelleet näitä matkoja sillä, että tällaisissa paikoissa käy niin harvoin mitään rockjoukkioita, että on kohtuullista ainakin kerran tehdä hyvä yritys, jos säällinen tilaisuus tarjoutuu. Itse nuorna miesnä Kajaanissa koin raskaana sen, että vaikka se jo jonkinnäköinen kaupunki olikin, ei visiteerauksia mieliyhtyeiltäni päässyt mittavammin todistamaan. Sielun veljet sentään joskus vaivautuivat paikalle, mutta muut metelöijät karttoivat kai Kainuuta jollain itselleen hyvin perustellulla syyllä. Niinpä sain todistaa loputtomana virtana Eppujen, Juicen, Popedan ynnä lyhytikäisempien Skädämien karkeloita. Jos olisin viettänyt nuoruuttani Haapavedellä, en olisi oletettavasti nähnyt edes heidän yrityksiään keikanteossa.

Jussi Hyyrynen jatkaa tästä:

"Yks mun juttu" tässä elämässä on urheilu. Maratonharrastukseni myötä olen saanut lenkkiseuraa mm. itsestään Riku Mattilasta. Uuden albumin äänityssessioissa kesällä päivärutiineihimme kuului lähes joka aamu noin tunnin juoksulenkki, jonka jälkeen olimme valmiimmat kohtaamaan studiopäivän haasteet. Nyttemmin Riku soittelee jatkuvasti minulle aiheen tiimoilta. Esimerkiksi uudet Asics-lenkkitossut, nuo maratoonarin parhaat ystävät, ovat olleet viime aikojen hehkutuksen aiheena. "Niissä täytyy olla oikeasti Jotain Erityistä". Riku uskoo jopa, että Ne vievät miestä eteenpäin, mitään tekemättä, siis aivan itsestään! Aku Ankassa taisi olla tällainen juttu 70-luvulla.

Ns. sporttiheeboihin luettakoon myös miksaajamme, julman tsetseenihabituksen omaava Jari Saastamoinen. Voimanosto on ollut Jarille varsin mieluisaa kauraa jo pitkään. Tänään päivän teemana oli penkkipunnerrus, jonka tekniikkaa treenasimme kahteen pekkaan keikkapaikkamme Haapaveden liikuntahallin kuntosalissa. "Tuossa romut - nosta ne ylös, koira", näin solvasimme toisiamme. Siis tosissaan, ankarasti yhteistä vihollistamme, rautaa, vihaten. Mitäs me lihapäät.

Juuri ennen soittohommia tehty harjoitus ei kuitenkaan häirinnyt itse keikkaa. Tänään laitoimme kortit taas jollakin tapaa uuteen järjestykseen ja otimme pienen tauon jälkeen uusista biiseistä soittolistalle "Seitsemän haaksirikkoista" ja "Erinomaisia ihmislapsia". Yleisö vaikutti oikeasti kiinnostuneelta siitä, mitä lavalla tapahtui ja sehän oli hienoa. Uutena asiana lavaelämöinnissä havaitsin kummastuksekseni, etteivät rummunlyönnit kajahda kovin kovaa korviini. Ajoittain en edes saanut kovin hyvin selvää "Mr. Volume":ksikin tituleeratun kannujen mestarin puuhasteluista. Ja tätä ei todellakaan ole tapahtunut ikinä aiemmin. Pleksisysteemi toimii.

Ilta päättyi hotellin saunan lauteille josta uupunut rokkari käveli huoneeseensa, avasi kannettavan tietokoneen ja kirjoitti nämä muutamat sanat muistiin julkisesti ihmeteltäviksi. Nyt haukoituksen säestämänä matalafrekventtisiä beta-aaltoja tuottamaan, hyvää ötyä!



04. 05. 2001. Perjantai, OULU

Martikaisen muisti palailee pätkittäin:

Perjantaille oli ohjelmassa paluu Valkeaan Kaupunkiin. Ennen sitä, aamuaikaan, kitaristikaksikko juoksi aamulenkin Haapaveden kauniissa kesää lupailevissa maisemissa ja allekirjoittanut tuli pitäneeksi luennontyngän, kun vanhalle Oulun tutulle Timo Sipilälle tuli luvanneeksi moista.

Maaseudun lapset ovat joko hyvin kasvatettuja tai heillä oli vieraskoreutta ja silmänpalvonnallista henkeä yllä, sillä omituisen rauhallisissa merkeissä tunti sujui. "Opettaja" sai pitää tuntinsa vailla suurempia häiriötekijöitä. Toista oli omassa yläastemaailmassa.

Paikallisessa pienessä ruokakaupassa palvelualttius nousee uusiin sfääreihin. Asioin kahden muun ruokahankkijan perässä, ja flegmaattinen myyjäneiti ei liiemmin katsekontakteja arvosta. Yritän leikkiä innostajaa, ja tavaroita hihnalle laskiessani sanon hänelle "päivää". Oululainen kaunis tapa vastata moiseen on kysyä: "häh?". "Niin, sanoin vain: ´päivää´", toistan minä. "Päivää, päivää", mutisee myyjä. Hänen laskettuaan osotosteni yhteissumman ojentuu mutisevan suun omaava käsi päin, mutta katse harhailee jonnekin kaukaisuuteen. Antaessani hänelle rahani huomaan, että liukuhihnalla on verrattain paksu kirja. En malta olla kysymättä, mitä myyjä mahtaa lukea. Hän kääntää kannen esiin, jossa lukee "Filosofian perusteet", ja mutisee, ettei näitä jaksa vappaa-aikana lukia. Toivotan hänelle kaikkea parasta. Toisinaan työ ei ole selvästikään tekijän vapaasti valitsemaa sarkaa.

Rotuaari. fi -lehti tekee juttua aiheestamme. Toimittaja ei millään tahtoisi uskoa, että laulumme syntyisivät ilman tajuntaa laajentavien aineitten inspiraatioita. Minä kiellän päänsekoittamisen, mutta tuntuu, ettei haastattelija sittenkään usko. Pitänee siis kokeilla ryyppy-yön sävellysmallia, ja katsoa mitä siitä syntyy. Seuraavalla haastattelusessiollaan voimme olla lauluntekometodistakin yhtä mieltä.

Tapaamme myös mystisen herra Yli-Hukan, jonka osuudesta "Kuka pelkää raakaa lihaa?" -kappaleeseen on näilläkin kotisivuilla esitetty arvailuja silloin tällöin. Vauhdin Maailma astuu joukkiomme jatkoksi keikkabussiin. Me harvoin otamme vieraita bussiin, mutta kuvaaja -Palsan ohella V-M on tervetullut poikkeus. Etenkin miehen Adolf Ernrooth -imitaatiot ovat lyömättömiä.

Woodoo -klubi oli siis jo tuttu juttu -showta tämän kiertueen osalta; ne, jotka ovat lukeneet aiempaa muistelua, tietävät millaisesta paikasta on kyse. Poikkeus edelliskerran haalarijuhlaan oli se, että tähän iltamaan tavallinen rahvaskin saattoi osallistua ostamalla lipun. Hauskaa, että niin moni päätti tehdä niin.

Woodoo -sessio numero kaksi oli ensimmäistä onnistuneempi, mikä on luontevaa. Yhtye on ehtinyt laajentaa ohjelmistoaan, ja soitto kulkee kompaktimmin. Yleisöä on siis viljalti, ja tunnelma jälleen kerran saunalukemissa. Soitamme jopa tällä kiertueella poikkeuksellisen toisen encore -erän. Tavanomaisilla illoilla vaikkapa kolme ylimääräisnumeroa soitettuamme on kansa saanut kyllikseen.




05. 05. 2001. Lauantai, ROVANIEMI.

Rovaniemeä voinee huoletta kutsua Lapiksi. Etelästä katsoessaan ymmärtää, että useille jo Kajaani on lappilaisten valtakuntaa. Jotkut taitavat luulla, että jääkarhut juoksevat hippasilla jo Jyväskylän korkeuksilla. Mutta Rovaniemi on vasta sitä varsinaista pohjolaa, toisin kuin lapsuudessani tutuksi tullut Kainuun seutu, josta Helsinkiin matkatessaan sai huomata, että muutamat pitivät minuakin poroerottelijana. Mikä toki toi tiettyä eksotiikkaa luonteenkuvaani.

Rovaniemen poikkeuksellisia näkymiä käyvät tarkastamassa turistit Janne ja Petri. Janne puhuu häikäistyneenä Ounasvaarasta, mutta väärälle miehelle, sillä minä olen ne seudut jo ehtinyt samoamaan, ja siksi kateellisuusasteeni ei nouse kovin korkealle. Myötäelän kokemuksensa kuitenkin.

Suomen soittopaikoista on harvaa luotu soittamiseen, tai ainakaan meluavamman musiikin konsertointitilanteisiin. Rovaniemen Tivoli on onnistunut poikkeus. Ikikriitikkomme Veli-Matti Yli-Hukkakin intoutuu kiittelemään niin paikan kuin yhtyeenkin panosta laajoin sanakääntein, mikä on ilo kuulla. Kuulijoita meillä edelleen on myös Lapin lakeuksilla, ja hieman Oulun ohjelmistoa uusimalla saamme lauluvalinnatkin niin sopiviksi, että vain harvalla on ollut laajamittaisempaa kritiikkiä esitettävänään. Joku toki pettyy aina, jos ilta on yhdestä laulusta kiinni, jota emme tietenkään ymmärrä juuri tuolloin hänelle soittaa, mutta tällä erää tämäkin kokemusmaailma on häviävässä roolissa.

Valomiehen ja miksaajan työ ovat nekin innostavampia tehdä, kun kookkaassa tilassa näkee ja kuulee, mitä on tekemässä. Yhteenvetona pitääkin todeta, että -helevetti, sano Heskuun-Jaakko toistamiseen- ilta oli onnistunut.

Vahinko vain, että Rovaniemeltä on pitkä paluumatka miltei kaikkialle paitsi Rovaniemelle. Osa soittojoukkiosta pääsee kotirintamalleen seuraavan päivän keskiyöllä. Onneksi reissu ei ollut paska reissu, ja siksi hyvä että se tuli tehtyä.



09. 05. 2001. Keskiviikko, VAASA

Sinkoilumme Suomen kartalla jatkuu seuraavaksi Vaasassa. Perinteisesti combo on tavannut soittaa soittonsa Club 25:n tiloissa, mutta tällä kertaa esityspaikka on entuudestaan tuntematon. Rock -klubeissa on se hyvä puoli, että henkilökunta suhtautuu suopeasti yhtyeen yrityksiin tehdä työtään.

Nyt on toisin. Ruokaravintolan väki seinän takana häiriintyy soundcheck -tilaisuudestamme niin tuskaiseksi, että saamme heiltä siunauksen soittaa jopa yhden testikappaleen. Mikä myötäelämisen kyky, mikä rajaton yhteisymmärrys! Toisinaan ei tiedä, tulisiko itkeä vai nauraa. Matkusta puolen Suomen halki odottamaan, että saat tehdä testisoiton tyngän, jonka lopputuloksen hyvyydestä ei osaa suuria aavistella, jotta voit taas odottaa muutaman tunnin, kunnes viimein saat soittaa.

Joten keittiöväelle terveisemme, jos luette kuunaan tätä: kiitos ruoasta mutta muutoin ei kiitos.

Vaasalaisille tuleekin soitetuksi parin tunnin setti, jonka ihme ja kumma väki jaksaa urhoollisesti hamaan loppuun asti. Klamydia -rumpali Riku on innostunut asiastamme. Keikan jälkeen hän intoilee asiamme äärellä asiaankuuluvassa humalassa, ja me nyökyttelemme hyväksyvinä. Varsinainen Vaasan rahamies on paikalla hänkin: into juottaa musikantteja on loputon, ja tällä sankarillahan riittää millä mällätä. Mies tilailee juomia vailla kontrollin häivää, pöytään kannetaan kerralla kolmekymmentä Tequila -paukkua. Joista ainakin puolet jää juomatta, vaikka joukkueella riittää lukumäärää.




10. 05. 2001. Torstai, JÄRVENPÄÄ

RT Party House -nimikkeelle raflaavasti nimetty Järvenpään klubi osoittautuu kehnosta päiväosumastaan huolimatta olemaan positiivinen kokemus. Keikkajärjestäjä kritisoi laajoin sanakääntein edellisenä iltana esiintynyttä rap -ryhmä Kapasiteettiyksikköä, johon aiheeseen me emme voi sanoa mitään, sillä emme ole kuulleet yhtyeen antia.

Soundcheck -yhteydessä ravintolaväki, kuin myös osa yhtyejäsenistöstä, seuraa Suomi - Saksa -jääkiekkosessiota. Hyyrynen ja allekirjoittanut intoutuvat luomaan uutta kannustushenkeä laajentamalla rangaistusvaihtoehtoja saksalaiseen kulttuurihistoriaan. "Kohl saa korkeasta mailasta kaksi vuotta keskitysleiriä kaikilla mausteilla!". Valitettavasti huumorimme ei saa kuin äärinegatiivista vastakaikua penkkiurheiluhulluilta.

Järvenpäänkään keikkapaikkaan ei suureellinen taustalakanamme tahdo mahtua. Hieman surkuhupaisaa, mutta totta. Esitykseen mahtuu myös muita toistuvia piirteitä, eli se yksi kuulija, joka tahtoisi kuulla juuri sen jonkun nimenomaisen laulun. Mies huutaa raivokkaasti "kirvesperseitä" kappaleitten taukoaikoina, ja jaksaapa hän keuhkota aiheesta myös itse soiton aikana. Yllättävän hyvin hän onnistuukin saamaan äänensä kuuluville, siitä huolimatta että meillä on sentään äänentoistolaitteisto meluamistamme voimistamassa. Toivekappalettaan emme soita, jollemme muuten, niin emme edes kiusallamme, mutta aiheessa on toinenkin puoli. Takahuoneessa ohjelmistoa sorvaillessa oli aikeena sisällyttää listaan "Nyrkkeilijä", mutta varsinaisesta keikasta jotain oppineena päätämme jättää sen syrjään. Isoäänisemmällä rock´n´rollilla voi paremmin kilpailla tällaisten kuulijoiden vaatimusten kanssa, ja pienieleisimpien laulujen esittäminen vaatisi edes jonkinlaista työrauhaa. Eli te voitte vaikuttaa ohjelmistoomme, eikö totta?

Menneisyyden numeroita on taas palautettu reserviin. "Alkemistia" tarvitaan, sillä keikkamateriaalivalinnat ovat osuneet meluavampiin lauluihin, ja kiertueen myötä olemme pohtineet, että rauhoitusmateriaaliakin referenssiksi tarvitaan. Joitain tarkistuksia tehdään myös uusien laulujen suhteen, ja nyrkkisäännöksi on muodostunut, että kuusi, seitsemän uutta numeroa olemme soittaneet jokaisena iltana. Jussin mielipide asiasta on se, että vähintään puolet keikkasetistä tulisi olla uusia lauluja, mutta vielä emme ole ideaansa toteuttaneet. Ehkä se tulisi tehdä aivan pian. Soittaisimme vaikka koko uuden albumin materiaalin. Siitähän syntyisi melkoinen messu ainakin "Läpiä päähän" -osastolla.

Paikalle saapuneet ovat asiallemme omistautuneita, ja ehtipä muutama kiittelemään, ettei ole tekemisiimme uskonut ennen kuin nyt. Tietyllä tapaa riemullisinta onkin, jos onnistuu vakuuttamaan soittamisellaan ihmisen, joka ei ole aihettamme aiemmin läpi opiskellut. Sillä levyllehän voi näinä teknologian edistyksen aikoina työstää huonompikin yhtye vakuuttavan kuuloista jälkeä, ja verta päästään varsinaisesti punnitsemaan vasta livetilanteissa. Matti Nykäsestäkin saataisiin melkoinen Pavarotti AutoTuner -ohjelmilla, rohkenen epäillä.



11. 05. 2001. Perjantai, UUSIKAUPUNKI

Jokaiselle kiertueelle täytynee osua se keikka, jonka puitteissa kaikki seinät tuntuvat kaatuvan kollektiomme niskaan. Uudessakaupungissa sijaitseva Aquarius muistuu mieleen viimekertaiselta sessioltamme varsin yhteistyökykyiseltä yksiköltä, mutta tällä erää kantoapua ei löydy, valmistelevaa soittoa ei saisi oikein soittaa, kun ruokaravintola-asiakkaat häiriintyvät, laitteisto tulisi purkaa yöaikaan, koska aamuiset ruokailijat häiriintyisivät operoinneistamme ja niin edelleen. Seuraavana aamuna soittajistoa aletaan hätistellä ulos tuntia etuajassa, koska huoneet tulisi ehtiä siivoamaan puoleltapäivin saapuvia asiakkaita varten.

Kyllähän me olemme ymmärtäneet, että olemme useiden tahojen silmissä elukoita, mutta rajansa tulisi olla piittaamattomuudellakin. Etenkin kun aamuaterioinneilla ei kansaa näy, ja hotellivierastungoskaan ei ainakaan meidän silmiimme satu, kun aulassa istuskelemme seuraavaa siirtymää suunnitellen. Täytynee harkita toisenkin kerran mahdollista seuraavaa sessiota, sillä jos vastavuoroinen työjärjestelymme toimisi kaikissa keikkapaikoissa näin onnettomasti, alkaisi vakavasti harkitsemaan itsekin keikkailun lopettamista.

Itse keikka on soitannollisesti hitsautuneimpia tällä kiertueella, ja intoutuneisuus tarttuu soittajasta toiseen, vaikka osa kansasta ei selvästikään ole soitannostamme kiinnostunut. Onneksi heitäkin on, jotka ovat sellaisella riemumielellä iltaa seuraamassa että tunnelma kohottuu tarvittavan laiseksi.

Kiitos heille.




12. 05. 2001. Lauantai, RAUMA

Rauman Tehdas on rock´n´roll -luola jos mikä. Yhtä kaikki, soittaminen siellä oli ainakin meille mitä mieluisinta kauraa. Jos Uudessakaupungissa väki ei kaikkineen asiaamme noteerannutkaan, niin Rauma lauloi laulun kuin laulun sellaisella metelillä, että yhtyekin oli toisinaan jäädä toiseksi.

Ylitemmot karkasivat muutamaan otteeseen kappaleiden hallitsevaksi tekijäksi, kun joukkiomme intoutui saamastaan vastaanotosta, mutta mitäpä merkitystä on sillä, kun oli siksi mahtava meininki meneillään. Ylimääräisnumeroitakin tuli vetäistyksi viisi kappleellista, ja hyvästä syystä.

Korvamonitorointikin toimi naurettavan hyvin, ja valomies pieksi itseään selkään uskoen, että tämä oli mahdollisesti hänen paras onnistumisensa koko kiertueella tähän saakka.

Nyt olisi ollut jopa into harrastaa keikanjälkeisjuomistakin, mutta siksi väsynyt oli musikanttinne, että päätti kuitenkin vetäytyä kohti kotimatkaa. Siitäkin huolimatta, että eräs elämäntapaintiaani olisi vimmaisesti ollut vailla neuvojani elämänsä valintojen suhteen. Mutta eihän intiaani neuvojani tarvitse. Riittää että elelee vain niin kuin elää.



16. 05. 2001. Keskiviikko, SAVONLINNA

Jussi raportoi:

Oopperajuhlakaupunkiin liittyy tietysti jotain nostalgista, yhtyehän perustettiin täällä syksyllä -87 kuten muistamme. Tuolloin minulla oli luonnonkihara takatukka, minkä vuoksi Valtteri nimesi minut "tyttöprinssiksi". Hän näki minussa myös Ville Virtasen esittämän roolihahmon, "Turon", piirteitä. Jotain koomista taisi löytyä myös bändin muidenkin jäsenten habituksista, katselin nimittäin eräänä päivänä vanhaa treenivideonauhaa: ymmärrän, miksi meistä ei tullut ns.poikabändiä.

Lukion jälkeen kaikki luokkakaverit muuttivat kuka mihinkin päin Suomea, näin ollen vieraslistallekaan ei päivän mittaan ollut tunkua. Päivällä kävin moikkaamassa entistä taidelukion musiikinteorian opettajaani, ensimmäisen ep-levymme nauhoittajaa, Mikko Nikulaa. Mikko on mukava mies. Juteltiin niitä näitä, tutustuttiin studioon ja sen ihmeellisyyksiin. Pyysin hänet katsomaan illalla soittoamme.

Paikalle oli saapunut yllättävän paljon ihmisiä ottaen huomioon viikonpäivän. Meininki nousi ajoittain jopa mahtavaksi, kieliä ei katkennut ja muutenkin asiat tuntuivat luistavan. Jebu jee.




17. 05. 2001. Torstai, KUOPIO

Jarkko mieleenpalauttaa:

Kuopiossa meitä saapui kuulemaan runsaslukuinen, mutta melko hillitty kansanaines. Yleisöä, joka keskittyy mitä sivistyneimmin vain kuuntelemaan asiaamme, on jo melko harvassa. Mikäpä ettei sellainen meille sopisi, mutta tämä huomio jäi päällimmäiseksi mieleen Kuopion soitoista. Toisaalta, monitahokkaiden mestari voinee lisätä senkin tosiasian tähän, että se, mikä keikoilta mieleen jää, ei välttämättä, tuskin edes todennäköisesti, ole varsinaisesti relevanttia.

Toisinaan olemme miettineet, millaista vastaanottoa toivoisimme saavamme, ja tulleet lopputulokseen ettemme ole oikeat ihmiset sellaista määrittämään. Puolihullut musiikille antautujat käyvät siinä missä sofistikoituneemmat, vetäytyvät perehtyjätkin.

Ja Kuopio oli siksikin mieluisa, poikkeuksellinen kokemus. Tapana on sanoa, että tästä on hyvä jatkaa.

Kuriositeettiasioista voisi loppukaneetiksi mainita sen, että nuoruudessani monia, minuakin, taajaan naurattanut näyttelijä-ohjaaja Antti Raivio oli ollut tarkistamassa kyseistä Savon vierailuamme, ja oli jopa tyytyväinen kuulemaansa. Tämä kävi selväksi hotelliaamiaisella, jossa tapasimme teatterisankarin. Pyhästi lupasimme laittaa arvon herran vieraslistalle Tavastialla, vaan kuinkas sitten kävikään. Voi meitä.



18. ja 19. 05. 2001. Perjantai ja Lauantai, JYVÄSKYLÄ

Jussi raportoi:

Aamulla reissasimme sitten 140 kilometriä keskemmäs Suomea, päivällä meidän oli määrä viihdyttää kävelykadulle saapuneita ihmisiä. Kyseessä oli kuuden kappaleen mittainen setti jonkinlaisilla "hedelmällisyysfestivaaleilla". Se, miten me tähän teemaan istuimme, jäi minulle täysin epäselväksi. En tosin ehtinyt tutustua tähän tilaisuuteen lainkaan koska heti soiton jälkeen aloimme valmistautua jo illan koitokseen tanssisali Lutakossa.

Jonkinlaisesta kotikeikasta voidaan puhua aina, kun skulataan Lutakossa. Sen pöytiä ja penkkejä olemme kahvikuppeinemme kuluttaneet treenitauoilla, naurunremakka on kaikunut sen kiviseinien sisällä taajaan biisien työstämisen lomassa. Monenmoiset hahmot ovat saaneet täällä alkusysäyksensä, ravanneet ja remunneet aivotonna ympäriinsä. Siis lähinnä yksinomaan allekirjoittaneen toimesta. Siellä ovat kappaleemme saaneet sovitukselliset muotonsa jo ties kuinka monen vuoden ajan. Lutakko, muistojen Lutakko.

Martikainen lisää seuraavaa:

Sitä vain, että Lutakon vastaanotto on kerta toisensa jälkeen mitä lämpimin. Molemmat illat olivat mieluisia kokea - sellaisia, joiden aikana ymmärtää, että on varmastikin tarpeellista elää juuri nämä hetket soittajan elämästä. Myöhempi ilta myös äänitettiin, ja uskoaksemme jälki on toimivaa. Ehkä käytämme materiaalia joskus jossain. Tärkeintä oli kuitenkin se, että tunnelma oli innostava, ja ykseyden tunne tuli koetuksi myös, niin soittomiesten välillä, kuin heidän suhteessaan kuulijoihinkin. Uskookohan tällaista tekstiä kukaan, kun niin kovin vain kiittelee näitäkin sessioita, mutta jos sellaiseen todella syytä löytyy, niin eihän toki tohdi valehdellakaan. Sellaisessa tapauksessa saanee olla hieman naiivi. Sallittehan?




23. 05. 2001. Keskiviikko, TAMPERE, Pakkahuone.

Jussi kommentoi:

Ymmärrän, etten ole erityisessä kunnossa Tukholman juoksukoitokseen. Kirves on kuvaannollisesti heitetty jo ajat sitten kaivoon. Maratonia varten harjoiteltaessa tämä on erityisen harmillista, nimittäin pitkien lenkkien juoksemiseen olennaisesti liittyvä zeniläinen, äärimmäistä lähenevä tylsyys käy lähes sietämättömäksi. Jos on selvä tavoite niin pystyy jotenkin motivoimaan itsensä uudelleen ja uudelleen lähtemään loputtomalta tuntuvalle taipaleelle. Kuulostaa varmasti tosi kiehtovalle, juu juu. Jonkinlaista selkärankaa ja rytmitystä koen siitä kuitenkin saavani.

Puolen tunnin kovavauhtinen lenkki sai riittää tänään soundcheckin jälkeen. Juostessani Tullikamarilta johonkin suuntaan ohitin kännykkään puhuvan Absoluuttisen Nollapisteen basisti Aaken. Myöhemmin illalla kuulin kyseisen bändin laulaja-lyömäsoittajalta, Teemulta, Aaken olleen bassolaukkuineen todennäköisesti matkalla kohti treenikämppää. Huomautettakoon tässä että on muuten kaikin puolin kova bändi tuo Absis. Joskus täytyy ottaa lähemmin kontaktia äijiin ja pitää vöyhötyskisat, joo.



24. 05. 2001. Torstai, LAPPEENRANTA, Cannibals, Valtakatu 41.

Lappeenrannassa asustaa vimmainen kansa. Edelliskerrallamme piti aprikoida, tulisiko yleisöä pelätä, sillä kun varsinaista lavaa ei tuolloin ollut, oli väkijoukko tulossa tuon tuosta lavan puolelle, ja se sai kaiken vaikuttamaan entistä sekavammalta. Nyt lavan paikkaa oli vaihdettu, mikä olikin viisaan valinta, ja kaiken saattoi pitää helpommin kontrollissa.

Tässä vaiheessa kiertuetta setitkin ovat muotoutuneet sellaisiksi, että nurina kappalevalinnoista on ollut vähenemään päin. Syynä on joko kehittynyt setinlaadinnan kykymme, tai sitten kuluneet viikot ovat olleet juuri ne kriittisimmät tarpeelliset, jona ihmiset ovat ehtineet perehtymään uusiinkin lauluihin.

Kappaleitten väliaikaispuhumiset tulivat kietoutuneeksi Lappeenrannassa "Titanic" -elokuvaspektaakkelin ympärille, jota monet yhtyejäsenet yrittivät tihrustaa takahuoneen lievästi huonoantennisesta kuvasta huolimatta.

Kotiteollisuuden herrasmiehiäkin tapasimme, ja siinäpä vasta onkin esimerkillinen rockmusikanttijoukkio. Keskittyvät olennaiseen, ja pysyvät ihmisinä kasvavasta huomiosta huolimatta. Toivomme heidänkaltaistensa lisääntyvän ja täyttävän musiikkimaan.




25. 05. 2001. Perjantai, KOUVOLA, Rubiini 2000, Valtakatu 11, (taasko?). Hiton pitkä katu.

Kouvolan Rubiini on paikallisista keikkapaikoista niitä aktiivisimpia järjestämään rituaalitilaisuuksia, ja tämä sessio oli kollektiivimuistimme mukaan toinen laatuaan. Ankarasti jos muistelee, palaavat mieleen mm. SipPubin, nk. ´Sipparin´ vierailut alkaen vuodesta 1994. Saimme taannoin "Maihinnousun" kansientekijältä haltuumme keikkanauhankin tuolta Sapiens -otsikkoiselta kiertueosuudelta Kouvolasta. Hektistä on ollut aiemminkin.

Valittamisen syitä emme osanne tästäkään Kouvolan vierailusta löytää, joskaan keikka ei tainnut olla yhtyeen annilta niitä hurmoksellisimpia mahdollisia. Vaikka Barefoot brothers -nokkamies Markus olikin tästä vierailusta vaikuttuneempi kuin siitä edellisestä. Iloisen nousuhumalaisen puheita ei vain osanne ottaa täysin vakavasti.



26. 05. 2001. Lauantai, HELSINKI, Tavastia.

Toistamiseen Tavastialla tämän kiertelykerran merkeissä.

Eroina edellissessioon olivat mm. muuttunut ohjelmistolistaus, vierailijalaulaja Tellu Wirkkala: mm. Hedningarna -yhteyksistään tuttu laulun mestari, krapulainen purjehtijavalomies, joka saapui soundcheck -tilaisuuteemme vain kaksi tuntia myöhässä, lievästi vähäisempi väkimäärä edelliseen Tavastia -bakkanaaliin verrattuna, sekä tieto kultalevyn rajapyykin ylittämisestä.

Merimaa hauskuutti joukkiota alkuillasta kertomalla rock´n´roll-maailman kommelluksista ja niiden aikaansaajista, ja soittoilta oli,, mistä syystä lieneekään, yksi parhaistamme.

Etenkin soitannollisesti olimme Ile Kalliota lainaten "iskussa". Miksaaja Jari tahtoi korostettavan, että tämä oli hänen onnistunein iltansa milloinkaan. Saastamoinen on ehtinyt parikin vuosikymmentä miksaustyön puitteissa painimaan, joten nyt meidän täytynee olla tyytyväiset. Toki olemmekin.



01. 06. 2001. Perjantai, PORI, Jazz Center.

Porin esiintymispaikkojen listalta tippuu ehdokkaita hitaasti mutta sitäkin varmemmalla otteella, ja tästä syystä "Jazz center" oli tämänkertaisen messun pitopaikkana. Jatsikeskus ei ole hillitty, hämyisä klubi, vaan entisen makkaratehtaan tiloja hyödyntävä, hallimainen kummajainen.

Jatsisakastin sijainti on omituinen; paikka on kaukana kaikesta elämästä, jota Pori mahdollisesti pitää sisällään. Jazz -juhlien vieraat saanevatkin taksikyydistyksen tuohonkin musiikkipyhättöön, mutta meidän kuulijoitamme ei vielä ole mahdollista vastaavanlaisin silkkihansikkain kohdella.

Seuraksemme olimme saaneet Klaani -joukkion, joka tervehtii kuulijoitaan jostain Porin suunnalta käsin. Kelpo meuhkaamista he saavatkin aikaan, ja kotikenttäedustakin pääsi trionsa nauttimaan.

Kumman hyvin väki jaksaa seurata näitä meidänkin lähemmäs kahden tunnin ohjelmistojamme. Porissakin olisi voinut vielä palata lavalle, elleivät aikarajat olisi lyöneet vastapalloon.

Ilo oli havaita myös se, että nekin muutamat uusien laulujen murheenkryynit, jotka alkukiertueesta eivät tahtoneet ottaa toimiakseen, toimivat ainakin omiin korviimme. Kysymys on siis yhteensoitollisista asioista, mutta vaikka tällainen saattaa kuulostaa saivartelulta, on asia soittajajoukkiolle saatanan tärkeä. Nyt ei tarvinnut mutista siitäkään. Pian pitänee alkaa keksimällä keksimään marisemisen syitä, kun kaikki toimii keikkatilanteessa niin, ettei luontevaa marmatettavaa enää löydy.

Noh, kunhan leikkiä laskenemme. Hyvä vain, että kaikki on hyvin. Toivon mukaan teilläkin on.



02. 06. 2001. Lauantai, ALAVUS, Aulavan lava.

Valopäällikkö Mika kommentoi kiertuetta:

Tämä on viimeinen keikkani tällä erää tämän bändin kanssa koska festarikeikat tehdään kahdella tekniikan miehellä. Aika on rientänyt tosi äkkiä, tuntuu kuin vielä aivan äsken olisi valmisteltu teknisiä yksityiskohtia ja hiottu showta Lutakossa tätä kiertuetta varten. Keikoilla yleisö on tullut aina paikalle katsomaan bändiä hallitun intoutuneena. Valot olen saanut tehdä pääsääntöisesti aina mieleni mukaan, lähinnä keikkapaikan tiloista riippuen. Mahtava meininki on ollut koko seitsemän viikon ajan.

Miksaajamies Jarin luonnehdinta kiertueesta:

Komiaa.

Jussi tarinoi:

Kello 17.10 bussimme saapuu perinteikkään oloisen lavan kupeeseen. Vaikutumme paikan rauhallisuudesta ja idyllisyydestä järven rannalla. Takahuone on varustettu poikkeuksellisen hyvällä voileipä-limonaati-hedelmä-kahviarsenaalilla, jonka parissa viihdymmekin mainiosti. Ilma on koleahko vuodenaikaan nähden mutta emme anna en häiritä oheistoimintojamme ajantappohommassa ennen keikkaa. Jarkko ja Petri lauleskelevat Skoonen Selloista, Janne juttelee kännykkään ja Valtteri tappaa natseja keikkabussissa Medal Of Honour-pelin tuoksinassa. Minä täydentelen pitkästä aikaa kiertuepäiväkirjaa, alkuun homma takkuilee mutta pikkuhiljaa alan saada tekstiä aikaan.

Kello 19.26 Jari huutelee rumpalipojalle ohjeita soundcheckiin liittyen, sama litania joka kuullaan illasta toiseen: Basari!Tumps, tumps, tumps. Virveli! Splät, splät, splät. Etutomi! Pums, pums, pums jne. Valtterikin loihtii bassollaan erilaisia ääniä. Kahvinkeitin pulputtaa takanani kun naputan tekstiä takahuoneessa suojassa möykältä. Keltaliivisiä järjestysmiehiä alkaa kerääntyä lavarakennuksen pihamaalle. He puhuvat leveätä pohjanmaan murretta, vaikuttavat urheiluseuran miehiltä. Varmaankin painijoita hartioista päätellen. Janne istahtaa viereeni ja lukee aikaansaannoksiani. Pedaali meni kuulemma mäsäksi. Valtteri hoputtaa kitaratsekkiin. Menen sinne.

Jarkko loppukommentoi:

On mahdollista, että joistain yhtyeistä kehkeytyy nk. tanssilavayhtyeitä, joille soittaminen Aulavan lavan kaltaisissa paikoissa on luontevinta arkea. Me epäilemme vielä, olemmeko sellainen joukkio. Yhtä kaikki, vaikka seitsemästäsadasta paikalle hankkiutuneesta suuri osa päättää keskittyä viinan lotraamiseen huvialueella sekä toki toistensa mukilointiin, jää meillekin yleisöä viihdytettäväksi.

Pohjanmaalainen suoruus esiintyy moninaisena: toisaalta on tyytyväistä joukkiota, joka kiittelee jo sitäkin, että olemme vaivautuneet heidän kulmilleen, ja toisaalta hieman monimutkaista ainesta, jonka nimikirjoituksen pyytäminenkin kuuluu kauneimmassa muodossaan: "Saatanan __________, anna nimmari!"

Suunnittelimme juuri listaa asioista, joita ei kannattaisi soittajan kanssa tekemisissä ollessaan esille ottaa. Listaan kuuluisi ainakin sääntö, jonka mukaan liian myöhäistä vieraslistalle pyrkivää ei tarvitsisi noteerata, kielto pyytää nimikirjoitusta piraattilevyyn, sekä "vitun Mannonen, anna nimmari" -mallilla toimiva lähestymistaktiikka. Vetoamme yleiseen inhimillisyyteen ja toisten huomioonottamiseen näiden teesien myötä. Ymmärtäneeköhän joku, mistä on kyse?

Koska paikalla on aloitusyhtyekin, eli modernia ilmaisua edustava KMA (, joka rantautuu toiselta keikaltaan aikataulutuksesta myöhässä,) typistyy tämän illan keikka kiertueen lyhykäisimmäksi. Mikä tarkoittaa reilun tunnin meteliannosta. Osapuolet tuntuvat olevan tyytyväisiä tähänkin asian tilaan, mikä antaa riemullisen päätöksen kiertueellemme. Edessä on pitkä yö kotikonnuille, mutta ennen festivaalikautta ehtinemme nyt vetää hieman henkeäkin.

Jos jotakuta kiinnostavat tarkennukset aiheiden tiimoilta, voimme harkita yksittäisten mietelmienne kommentointia. Nyt sitä ei kuitenkaan tahdo tehdä, sillä kello on aivan liikaa aamuaikaa, ja silmiäkin särkee niin vietävästi tämä väsymys. Jospa pian pääsisi uneen. Jaksaisi taas uutta soittosessiota,

muusta nyt puhumattakaan.

Älkää pitäkö pahaa elämää, ihmiset.

Kuvitus:
© Tomi Palsa 2001
© Pekka Vihavainen 2001 (värikuvat)




<< Muut kiertuepäiväkirjat