...LÄPIÄ PÄÄHÄN...


Vko 13 / 2001









01.04.2001
Tekee Hannu Lehtola vielä kitaroita ja maalasiko hän myös Martikaisen kitaran. Jos on niin voiko saada jotain yhteistietoja että voisi teettää kitaran.
T.Pantera

Omintakeista suomenkieltä harrastavalle Panteralle kerromme, että Hannu tehnee vielä kitaran sinullekin, kun hinnasta sovitte. Lähetä omat yhteystietosi verkkoherralle, niin yritämme järjestää keskusteluyhteyden herra Lehtolaan.

01.04.2001
Joku kehotti teitä kuuntelemaan Kiasma -nimistä yhtyettä. Hehän olivat lämppäribändinänne 3.3.200 Vuokatin lumilinnassa. Eikö edes näin karmeassa säässä tapahtunut ulkoilmakeikka jäänyt mieleenne, vai pyrkiikö alitajuntanne unohduttamaan moiset traumaattiset kokemukset?
JSuvanto

Trauma ei ollut kyseessä, lähinnä unohdus.

01.04.2001
Meinaakos "Lauluja Metsästä" -levyn puukantista versiota löytyä normaalisti kaupoista siinä missä "normaaliakin" levyä? Joka tapauksessa kannattaa varmaan olla sitä haeskellessa hyvissä ajoin liikkeellä. Pahuksen hienoja lauluja te vedätte helevetin tyylikkäästi, mutta herra Kärkkäisen perkussiohäröilyjä on välillä ikävä. Toisaalta, Homo Sapiensista eteenpäin on musiikkinne ollut aiempaan nähden sen verran erilaista ja suoraviivaista, että kaipa sitä ilmankin pärjää.

Puukansilevyt nousivat yllättävän suosituiksi, mutta kai niitä vielä jostain löytänee. Kysyntä vain yllätti tarjonnan, ja vieläpä housut kintuissa. Eli vähemmän niitä myyntiin asetettiin kuin minkäsuuruisia määriä kauppiaat olisivat jälleenmyyntiinsä tahtoneet.

Tommi keskittyy nykyään klassisen musiikin säveltämiseen, mutta tulevalla kiertueella voi tarkastaa myös sitä, kuinka muutaman ko. ajan kappaleet hoituvat nykyvoimin. Uskomme on horjumaton.

01.04.2001
Onko Joensuun Karjalatalon keikallanne k-18?
Lieneekö luvassa pitkäkin esitys?
Oletteko illan ainoa esiintyjä?
Paljonko liput maksaa?
Tuleeko meininkiä?

Toinen esitys on rajoitettu, toinen ei.

Puoleentoista tuntiin olemme varautuneet.

Luulemme niin.

Tarkista Karjalatalolta, me emme tiedä.

Totisesti tulee.

01.04.2001
Kuinka suuret kädet Jussilla on?

Keskikokoiset.

01.04.2001
Siis onko toinen lutakon keikka vain täysi-ikäisille? Vai pääseekö molemmille myös alaikäiset?

Tästä järjestelystä emme ole varmoja, mutta yleensähän aitauksen molemmin puolin on tavattu jaotella niitä, jotka saavat mallasjuomia maistella, ja niitä joilla se ei ravintola-oloissa tahdo ottaa onnistuakseen.

01.04.2001
1) Oletko Jarkko (tai joku muu puosku) koskaan katsonut Simpsoneita? Jos olet, niin mitä olet mieltä? Kuonamagneetissa on yksi lyhyt kohtaus, joka kuulostaa Simpsoneiden alkumusiikilta.

2) Aiotteko soittaa ´me olemme yö´ kipaletta ensi kiertueella? Sen kappaleen tekemisessä on onnistuttu loistavasti!

3) Mistä voi saada käsiinsä Keinuva Lahna nimisen bändin tuotantoa?
t: Mr. Crowley
ps. Joku tuossa valitti, miten harvoin te vastaatte näihin. Minun mielestäni te vastaatte vähintäänkin tarpeeksi usein. Iron Maiden vastaa kerran vuodessa.

1) Tuon tuosta, jos on sattunut olemaan oikeaan aikaan kotosalla. Tarkoittaa siis, että pidän ohjelmasta. Luulosi oli tällä kertaa tiedon väärti.

2)Mahdollisesti.

3)Antikvariaateista ja levymessuilta.

PS. Näin uskomme mekin, hyvä että joku uskoo samoin.

01.04.2001
Kiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitoskiitos. Alankin tässä odotella heinäkuun 28. päivää. Kiitoskiitoskiitoskiitos...

Olkaat hyvät.

01.04.2001
Tervehdys! Teillä on keikka Joensuussa 27.04. Tulkaahan sen jälkeen jatkoille Kerubiin, josta starttaa Terhon ja Rattaan KIERROS 2001 -kiertue. Venytämme esiintymistemme alkua aivan takuulla yli puolen yön, mikäli se vaan on mahdollista, sillä kun te olette samana päivänä Joensuussa, on Kerubi tyhjä. Toivottavasti te ja muutama faninnekin löytäisi tiensä jatkoille Kerubiin. Luultavasti molemmat bändit ovat teille jollain tavalla tuttuja. Rattaan Markkuhan oli kuvailemassa still-kuvia videonne teossa. Taidammekin tulla ennen omia keikkojamme pogoilemaan teidän keikallenne.

Kaikki tämä on mahdollista, kiitoksia luottamuksesta ns. vetovoimaamme.

Markku oli todellakin still- kameran takana todistamassa noita Trieriaanisia hetkiä.

01.04.2001
Käsitys maailmasta on minulle kuin vanha saapas. Kiitos teidän. Musiikkinne tappaa aikaa paremmin kuin Ylen yöyliopisto... Jatkakaa jatkossa yhtä sekavaa ja hyvää linjaa, niin olen onnellinen. Muuten saatan hieman masentua. Mutta oikein hyvää kesää, ja tervettuloa säätämölle Turkuun 19. - 20.4.01!!! Siellä tavataan...
Terv. Pahanhajuinen hengitys

Paha henki,

ilmeisesti olemme saaneet näkemyksesi mukaan hyvää aikaiseksi, ja se on ilo.

Älä masennu, älä hikoile. Kaikki kääntyy parhain päin.

01.04.2001
Tällaisen näkökantani tahtoisin antaa: kun kaikki tuon vanhemman materiaalin perään kyselevät, niin se käsittääkseni johtuu siitä, että monet heistä ovat "itse löytäneet" orkesterinne. nyt kun musiikki on suorempaa ja "yksinkertaisempaa" YUP popularisoituu eli kannatus laajenee. tämä taas kismittää niitä, jotka kuuntelevat tarkoin lyriikoitanne ja arvostavat tuota teidät populaarista erottavaa puolta, kun "uudet" diggarit ehkä vain kuuntelevat taustalla muzakkianne. (vrt. soundin haastattelu) tämä siis tiedoksi Teille ja Meille.
ps. minä en kaihoile vanhaan hyvään vaan eteenpäin. muistakaa: on siis meitäkin.

Kaikki tämä on käynyt selväksi meillekin.

Eteenpäin olemme mekin yrittäneet, ja toisinaan jopa onnistunein tuloksin.

01.04.2001
Milloinkas sitä ollaan Tornioon tulossa. Keväälle on keikkaa luvattu, mutta eipä tule keikkakalenteriin toivottavaa muutosta.
toivottelee:mie

Jäämme odottamaan muutosta, mekin.

01.04.2001
Normaalien Maihinnousu -videoon vielä puuttuen, kyllä se merellinen soutukohtaus oli eräästä taannoin uponneesta "uppoamattomasta" laivasta kertovasta elokuvasta. Omat resurssimme eivät aivan riittäneet vastaavan purkittamiseen. Mitä piditte muuten videosta? Tuleeko kommentit postiteitse? entä nimmarit?
T:Behemon Prod.

Näin arvelimmekin.

Niin tarkempi analyysi ja signeeraukset seuraavat postiste, konsa muu kiire hieman hellittää. Olkaa kärsivälliset.

01.04.2001
hejssan jarkko! -kylläpäs nyt laulattaa, ompas nimittäin plakkarissa(varauksen kanssa tilattuna) erikoispainoksenne uudesta albumista ja juuri minulle! niin aivan, miksi ihmeessä albuminne julkaisupäivät vaihetelevat? aluksi se oli 2.4, sitten luin kaistalta että 26.3 ja sitten yht äkkiä kaikki alkaa 30.3!--toisaalta mitäpä se haittaa, kun itselläni on jo erikospainoksenne melkein kuunetlussa haah
-miia, oulu-
ja niin milloin(oi, milloin) saadaan festarikeikoistanne?ilosaari olisi aika..pysytyttekö muuten ollenkaan itse vaikutamaan siihen missä keikkailette,vaikkapa ensikeän festareilla? hei ja ompa vallanhyvä että ouluun tulette, woodoossa lauletaan!

Kaista sekoilee jotain josta me emme käsitä mitään, ja kaksi julkaisupäivää ovat tosiasia aikana, jona levyt keskimääräisesti asetetaan myyntiin maanantai-aamuisin, mutta useimmat jälleenmyyjät tahtovat alkaa kaupantekoon jo edeltävänä perjantaina. Levythän toimitetaan heille siksi aikaisin, että sellaiseenkin on mahdollisuus.

Festivaalikeikkatietoja tarkennetaan, kunhan sessiot tulevat lopullisesti sovituiksi. Ilosaari on ainakin todennäköisimpien paikkojen listalla.

Oulussa esiinnymme kosolti aiemmin.

01.04.2001
VOIHAN PERKELE!!!!! Olin saada sydärin, kun huomasin Teidän Imatran keikkapäivän. Päivämäärä 28.4. on nimittäin suorastaan HELVETIN huono. Olimme nähkääs suunnitelleet kavereiden kanssa silloin reissua Tampereelle, jossa esiintyvät juuri silloin samana kyseisenä iltana ainoat hyvät suomalaiset bändit Teidän lisäksenne eli Kotiteollisuus, MKKK ja Trio NL. Nyt täytyy panna reissu harkintaan, mutta haluan jo nyt pyytää kaikkien meidän puolesta nöyrästi anteeksi, jos emme kykene em. asian takia todistamaan keikkaanne täällä Imatralla.
P.S. Tarkoitus ei ole syyttää ketään ja kaikkein vähiten Teitä, kysehän on vain ikävästä sattumasta, mutta uskotteko, että kyllä osaapi vituttaa. Kaikesta huolimatta hyvät kevään jatkot!

Sydänkohtaukseen ei ole syytä, mutta harkintaa teidän täytynee nyt käyttää.

PS. Uskomme kyllä, mutta kevät saapuu silti.

01.04.2001
Kukahan mahtaa laulaa Jarkon kera Huonoissa uutisissa....ei kai Jarkonkaan ääni niin monipuolinen ole?

Tommi Kärkkäisen pikkusisar Hanna.

01.04.2001
No kyllähän se Ihana elämä kieltämättä kuulostaa eräiltä osin aivan 22-pistepirkolta. Onko mahdollista ettei se edes käynyt mielessä biisin valmistusprosessin aikana? Ja onneksi olkoon, HIM on "lainannut" Balthasarista Join me- ruikutukseensa olennaisimman osan (alun)! Huomasitteko?

Mahdolliset yhdenmukaisuudet ovat tahattomia, mutta onhan kyseinen kolmikko rockhistoriamme ylpeyksiä, joten vertailusta ei osaa olla pahoillaan. Valmistusprosessin aikana luulimme laulun kuulostavat etäisesti Tyrannosaurus Rex -joukkion tuotannolta.

Täytynee tarkistaa, emme ole panneet merkille aihetta aiemmin.

01.04.2001
"Terve mies / sairas koira / iloinen naama. Viimeinen juna / oudoin uni. Anopit / laji, lajit / kutsut olivat hauskat."

Englannin preliminäärin sanatäydennystehtävä kaikessa poeettisuudessaan. Huomattavasti vinhempi vertailukohta kuin se toinen kolmikirjaiminen tahi Jethro?
t: Nakkila-Pori-Nakkila, 125 mk

Ohi meni mutta menköön. Mielen selkeyttä 125 markalle!

01.04.2001
Hmm. Helsingin Sanomissa luki, että koulutuksen, ruuan ja terveydenhuollon järjestäminen kolmannen maailman asukkaille maksaisi n. 500 miljardia taalaa vuodessa. Samassa lehdessä todettiin toisaalla, että sadan suurimman länsimaisen yrityksen nettovoitot toissavuonna olivat n. 25000 miljardia.
Nytpähän tiedätte.
T: Kansannousu tai kuppi kaakaoo

Ylimmän tuomarin olisi syytä ryhtyä toimeliaaksi.

01.04.2001
Anelu tuo ihana kuuluu näin: Tulettehan Proviisoriin, oi tulettehan. Se toisi iloa ihmiselle, jos toisellekkin.
-homohiuksi-

Festivaaliesiintymiset ovat vielä viimeistä virallistamista vailla.

01.04.2001
Hyvää päivää. Miksi Ravintola Clone vaihtui Puijonsarveen? Missähän sinne myydään ennakkolippuja?
Terv. Jussi.

Puijonsarvi on vieras paikka, Clone ei. Tahdomme kokeilla uusia ja mielenkiintoisia esiintymisareenoita?

Ennakkolippujen myyjä ei ole ilmoittautunut meille, mistä syystä häpeän kaapu lankeaa päälleen.

01.04.2001
Kuulinpahan tässä, että Jarkko avustaa Rautiaista ja trio niskalaukausta. Hienoa, jos tämä on totta, sillä Niskalaukaus on hienoimpia suomalaisia yhtyeitä. Ja jos ens kesänä tuutte Ilosaareen, ni Jarkko ja Timohan vetää dueton...?
-lintu-

Duettoa emme uskalla luvata, mutta yhteistyöstä on sovittu jo jotain yksityiskohtia.

01.04.2001
Jokuhan YUP n jäsenistä harrasti teatteritaidetta, elleivät muisteloni vallan petä minua. siis kysymys kuuluu, onko ketään YUP n arvoisista herroista koskaan pyydetty minkäänlaiseen TV sarjaan, tahi elokuvaan? Jos on, niin mitenköhän kyseistä hengen tuotetta pääsisi katselemaan?
P.S. oma tuottoisia independent koti-videoita ei lasketa mukaan, vaikka niitäkin katselisi innolla ja mielenkiinnolla.
Topi

Topi tietää

Tiaisen toimista. Elokuva- tai tv- työt ovat osaltamme jääneet, mutta teatteriproduktioita on ollut suunnitteilla yhtyeen jäsenistön osalta parillakin herralla. Petrillä koko lailla laajemmaltikin.

01.04.2001
Jos nyt kerran meinaat pidellä jotain yhteyksiä Rautiaisen Timon suuntaan niin voisit opettaa sen aluksi laulamaan ja toisekseen hapeämään pilattuaan vingunnallaa Tuomarin sinfonian. Raskasta, hidasta virsiheviä ja vielä suomeksi; kuinka voit, Jarkko viihtyä sellaisen musiikin parissa ?
t: Perkele

Uskon, että se on hyvin paljon mahdollista. Se Tuomari -versiohan oli sieltä onnistuneemmasta päästä vieläpä. Siis jos minulta mielipidettä kysytään.

01.04.2001
Morjesta! Heittäkää arvon muusikot yhteiskiertue toisten arvon muusikoiden, CMX:n herrojen kera! Kyseisen orkesterin soittajat kertoivat taannoin pyytäneensä teitä (kauan sitten) yhteisrundille, mutta te ette lähteneet!! Korjatkaa erheenne, oi ihanat puoskarit ja tehkää se mitä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten! Kiitos!

Tornion väkihän on luvannut tehdä vain niitä festivaalikeikkoja, luki lehdessäkin. Teidän tulisi siis vakuuttaa heidät kiertue-elämän uudelleenherättelemisen mielekkyydestä.

01.04.2001
Terrrrve! Minua kyllä harmittaa kun kaikki keikkanne toukokuussa on joko jossain baarissa tai klubilla tai jossain muussa K-18 paikassa,tai sitten niin maan perusteellisen kaukana, että ei pysty täältä Kymenlaaksosta sinne asti lähteä. En kyllä tiedä, ettekä varmasti tekään vielä että pääseekö johonkin niistä baareista ynnä muista alle 18 -vuotiaita keikkaanne seuraamaan... Se olisi niin mukavaa... Hmmmm..... Vai pitäisikö vaan pistää vähän reilummin puuteria ja punaa ja yrittää sisään.... En tiedä... On se vaikeaa olla 15 vuotias... Noh... Oli minulla muutakin... Saisinko udella missä Herra Martikainen asustaa? En ole sitä tietoa vielä käsiini saanut vai lieneekö tuo salaisuus?..? Joku oli sanonut että siunun(Jarkon) pitäisi muka hiuksesi leikata! Eihän se ole lainkaan tarpeellista! Nuo vähän pitemmät hiukset nuorentavat ja komentavat sinua kummasti! Noh... Tässä alkaa olla jo aika myöhä joten päätän höpinäni. Pitäkää itsenne miehinä.
----------anonyymi avaruusnainen-------------

Ravintoloiden toimintamallien muuttaminen ei mahdu meidän resurssiemme piiriin, valitettavasti. Martikainen asuu metsässä, siis Suomessa.

Nuorennusleikkaus tulikin tarpeeseen, hyvä että siitä selviää hiusten leikkaamista rajoittamalla. Hyvää elämää Kymenlaaksoon!

01.04.2001
Olette ilmeisesti joskus soittaneet "Me olemme yö"-biisiä livenä. Kiinnostaisi tietää että minkälaisena sovituksena moinen on onnistunut. Oliko teillä Heermanni ja kumppanit mukana lavalla hankaamassa hevonhännällä kissansuolia vai?
- stangg

Hieman levyversiota muunnellen sitä olemme runnoneet. Kissansuolien kurittajia ei noina kertoina ole paikalla ollut, vain ydinviisikko.

01.04.2001
Voe helevettiläinen, mitähän sille Tiaiselle kuuluu??Sanokaa sille että soittaa hetipian Kiskalle ruottiin kun oon hukannu sen numeron ja ruottalaanen numerotiedustelu on ihan peestä!!! Asiallinen kotisivu. Kannattaa jatkaa(terveisiä ogelista). Ja perse jos ei viesti mee perille niin tuloo pohojam´maa ja puroo!!!!
-Kiskis

Pohojammaa voi pysyä lähtökuopissaan, sillä Petri voi varsin hienosti. Viesti välitetään asianosaiselle.

01.04.2001
Mikäli olen ymmärtänyt oikein, et välttämättä pidä siitä että teitä aina verrataan Jethro Tulliin. Kerroit jossain haastattelussa, että sinulla on Jethro Tullin songs from the woods levy, joka on hyvä. Nyt teiltä ilmestyy lauluja metsästä levy. Miten puolustaudut?
-arjen kotimarkkina-

En mitenkään, levyjä kuuntelemalla huomaa eron umpikuurokin.

Toisinaan on myös mahdollista kärjistää vertailua itse, se tuntuu olevan toimiva keino toisinaan. Kuten tässä tapauksessa.

01.04.2001
Kuopion keikka Puikkarissa??? Mitä helv... Tiedättekö te ollenkaan minkälaisesta paikasta on kyse? Sehän on sellainen tyhjäpäisten pintaliitäjien mekka jossa teidän faninne eivät todellakaan käy normaalisti. Nyt alkaa jo pahasti pelottaa uuden levynne odotus; jos musiikkinne soveltuu tuollaisessa paikassa soitettavaksi, niin taitaapa olla melko kevyttä kamaa tiedossa :(
t: Jarkko
ps. kiitos hyvästä LL-keikasta Nykäskylässä.

Emme tiedä, mutta tulemme tietämään. Musiikkimme sisällöllä ei toki ole tekoa ko. keikkapaikan luonteen kanssa, sillä laulut tehtiin ja mekanisoitaviksi valmistettiin aikapäivää ennen ensimmäisenkään keikan sopimista. Edes Tavastian vierailua ei oltu tuolloin varmistettu.

PS. Ole hyvä.

01.04.2001
Kuulin tuossa radiomafialta kipaleen "Rankat Ankat" , aivan loistava esitys! Odotan innolla Lauluja sieltä metsästä. Vielä jos Lahteen eksyisitte niin nuoruusvuoteni olisi pelastettu! Kiitos loistavasta musiikistanne!
T::..HerraScöö

Lahdessa vierailemme ja mekin pidämme ko. kappaleesta. Muutoinhan sitä ei olisi levytetty.

01.04.2001
Nämä ovat tosi tyypillisiä kysymyksiä, mutta kysynpä kumminkin: missä kaverukset yup:stä ovat syntyneet ja kuinka heistä tuli muusikkoja.

Martikainen: Greifswald, DDR

Hyyrynen: Piippola, Suomi

Tiainen: Uukuniemi, Suomi

Tynkkynen: Laukaa, Suomi

Mannonen: Savonlinna, Suomi.

Muusikkoja heistä tuli metelöinnin rakkauden myötä.

01.04.2001
Mitä mieltä olette tupakoinnista? Suositteletteko?

Kyseessä on addiktio, ja mieluisampiakin addiktion muotoja löytyy.

01.04.2001
Hmm. Toivonpa totisesti, että kasvatatte tupakkanne(tai mitä ikinä sitten poltattekaan) itse. En edes yritä moralisoida, mutta tuntuu oudolta, että Martikainen antaa rahaa tupakkayhtiöiden isoille kihoille. No, anteeksi. Mutta itse en polta ja koen sen hyväksi valinnaksi.

Addiktiot ajavat monenlaiseen. Viittaan edellisen viestin vastaukseen.

01.04.2001
Terve! On pakko kirjoittaa ja kommentoida. Kun kuulin Rankat Ankat tänään radiosta niin meinasi auto pyörähtää piruletin kuivalla tiellä... Piti pysätä nauramaan tien sivuun! Loistavaa!! (Ja minä olen vielä liikenneopettaja)
Antsu

Liikenneopettaja Antsu, arvostamme reaktiotasi. Rauhaa ratin taa.

01.04.2001
Päivää taloon. Utelisin tuosta paljon kohua aiheuttaneesta Tampere-talon konsertista. Koska moinen tapahtuma mahtaa olla???
Asiasta täysin tietämätön.

"Keikat" -osio vastaa näistä tiedoista.

01.04.2001
Uusi levynne on mahtava!!En tosin ole kuullut siitä muuta kuin sinkun mutta olen ennustaja ja annan levyllenne arvosanan 9.7 (ei paha). Hiihtourheilun tuoman muodin mukaan en voi tässä yhteydessä mainita kirjoittajan nimeä koska hän nauttii täydellistä lakiturvaa(tai jotain).
ps."suuri peto"-versionne oli mahtava.
Terv. Paavo M.M. Petäjä

Kiitämme rajattomasta luottamuksestasi, Paavo. Single kun ei ole pitkäsoitto, eikä edes Nurmio -versio singlen keralla ole pitkäsoitto.

01.04.2001
Huomenta. Liekö saapunut Me viihdytämme teitä.mp3? Miltä kuulosti?
Terv. Jussi

Se kuulosti kunnianosoitukselta, mutta lauluversiotanne jäimme kaipailemaan.

01.04.2001
Sivistyneenä ihmisenä Martikainen osannee suositella hyvää lukemista maallisen vaellukseni ratoksi... Kysyisin myös harrastavatko kelpo puoskarit sarjakuvia laajaltikin.
-Arbo

Tällä siunaamalla suositamme Svetlana Aleksijevitsin "Tsernobylista nousee rukous" -opusta. Sarjakuvien tavaaminen on jäänyt vähemmälle. Robert Crumb toimii kuitenkin aina.

01.04.2001
No bölö! Huvituin tuossa toissaviikolla, kun joku oli sotkenut teidät Lapinlahden Lintuihin muttamutta: Vielä samana päivänä pistin radion volyymia kovemmalle ajatuksella "hip, sieltähän tulee joku uus YUP-zipale". Kunnes 45:n sekunnin päästä järkytyin; esiintyjähän olikin Laparit! Mitä helevettiä? Onko Hedkrokilla ja Martikaisella noin samanlaiset äänet vai mitä tää nyt on?
T:Traumoittunut Jorge ei läheltäkään Savoa

Nyt me hämmennymme. Todella.

Toivoen, että sinulla, ei meillä, olisi asiaa kuulohuoltoon.

01.04.2001
Aurinkoista kevätpäivää, te helvetin pitkätukat! Minkäsmoista raideria elikkäs vaatimuslistaa te yleensä keikkajärkkäreiden pään menoksi asetatte? Onko kalleinta mahdollista konjakkia ja alastomia mallityttöjä vai riittääkö mikrolämmin hernari? Valottakaapa tätäkin nyt! Toinen askarrus koskee teidän juomakulttuurianne, mitä juotte ja paljonko ja ennenkö vaiko jälkeenkö keikan? Vai kannattaako siihen hommaan lähteä kiertueilla ollenkaan? Tällekin tyhjennystä, kiitos!
Ja minä olen nimimerkitön kunnes toisin todistetaan!

Olutta kori, muita kirkkaampia virvokkeita, jotain ruokailtavaa sekä pyyhkeitä olemme yleensä vaatineet.

Viinaksia juomme esitysten jälkeistunnelmissa, harvemmin ennen. Varsinainen juopottelu on syytä hoitaa toisaalla.

01.04.2001
Oletteko harkinneet video-materiaalin julkaisemista ostovideon muodossa?

Emme vakavissamme. Pitäisikö?

01.04.2001
Soittakaa Korkeasta ruohikosta Kajaanin keikallanne, olkaa niin hyvät. Näin muuten unta, jossa juttelin hra Martikaisen kanssa. Oliko se enne? Jos oli, minut tunnistanee irrationaalisesta hypiskelystä ja karmaisevasta lauluäänestä.
JSuvanto

Kyseinen kappale on kiertuetta varten harjoiteltu, joten Suvannolla on Nostradamuksen kykyjä. Uneasi emme kommentoi.

01.04.2001
Oletko, Jarkko, lukenut hra Linkolan tekstejä? Mitä pidit, jos luit? Miksi?
<@>

Luettu on, ja ajatukset ovat helposti hyväksyttäviä mutta ns. lääkkeensä liian voimakkaat.

01.04.2001
Mites voikaan olla mahrollista ettei provinnsirockin kotimaisissa esiintyjissä ole yhtyettä YUP? Rupeskos jänistää kun see äm äksä alkaa jälleen jytää?

Vai jänistämään, hoh-hoijaa.

Festivaalikeikkoja järjestellään vielä, malttakaa siis.

01.04.2001
Perkele, mafiasta ulostautuneet biisinnehän kuulostavat vakuuttavilta! Etenkin Rankat ankat. Saammehan kuulla sitä keikoillakin? Lupaan lopettaa Koiraöljyä- vaatimukseni, jos niin tapahtuu.

Saatte kuulla sitäkin. Siis suusi tulee pian suljetuksi, epäilemme.

01.04.2001
Kuinka monta erilaista logoa teillä on ollut? Kun on nyttenkin vaihtunu.
-logo-

Kukaan ei ole jaksanut laskea lukumääräänsä. Kartoitamme ne joskus vertaileva tutkimus mielissämme.

01.04.2001
Miksi ihmeessä te Oulun keikalla esiinnytte WooDoossa?? Se paikkahan on live-esiintymiseen täysin peestä - syvältä, poikittain ja pyyhkimättä. Mitä iloa on mennä keikalle katsomaan herra Martikaisen hiustupsua, kun lavan(?) edessä on noin 100 siperialaisen painijan kokoista epänormaalia poikabändin bändäriä.
Nim. "must on nii hianoo vetää käteen nuo hanskat roudarin"

Miltei jokainen keikka-areenamme on jonkun mielestä sietämätön. Valitettavasti vaihtoehdot ovat rajalliset suuremmissakin kaupungeissa; useitten tiloja ei ole alun alkaenkaan suunniteltu yhtyesoitantaa ja sen seuraamista silmällä pitäen.

Erikoisjärjestelyjä tarvittaisiin mitä moninaisimpia, milloin minnekin.

Tässä tapauksessa Martikaiselle täytynee hankkia koroke ko. keikalle.

01.04.2001
Milloin oli tuon uuden levyn ilmestymispäivä? Ilmeisesti tällä viikolla, kun ei vielä ole listallakaan. Tänään löysin sen Kempeleen Viihdestopista ja sinne tuskin ne tulee etuajassa. Mua hirveästi kiinnostaa vain se sen vuoksi, että meille faneille on kunnia-asia ostaa se levy heti kun mahdollista. Kiitos muuten tuosta synttärilahjasta!

Ilmestymisaika oli varhaisimmillaaan siis se 30. 03., perjantai. Kunnia-asia tuli siis täytetyksi, vai?

01.04.2001
Kuinka bändi suhtautuu valokuvaukseen keikoilla, siis jos kuvia ottaa ihan omaan käyttöön? Entä mahdolliseen videointiin?

Entä onkohan mahdollisesti tulossa jotain kokoelmaa DVD- formaattiin, enkä aio tässä mainita, että eräs toinen C- kirjaimella alkava bändi on moisesta puhunut :)

Olisiko täysin mahdotonta kuulla keikoilla biisejä Saatana meni korvasta sisään, tai Daavidin Fuzz?

Kuvia saa ottaa, videointisopimuksiakin olemme taannehtivasti tehneet. Emme siis toimi vanhaherra Bob Dylanin tavoin. Harras toiveemme kuitenkin on, että esim. videomateriaalilla ei ryhdyttäisi käymään kauppaa, sillä ko. tuotosten laatutaso on usein alle standardiemme. Näin siitäkin huolimatta, että DVD ei ole suunnitelmissamme.

Ja eikös se ollut Kiteen oopperaheavy-yhtye, joka sellaisen valmistutti?

Noiden laulujen kuuleminen keikalla ei ole poissuljettu optio.

01.04.2001
Mitä te katotte telkusta? Vai onko teillä muuta elämässänne kuin musiikkia? Olen itse tv-friikki ja yup-jumaloija, joten olen miettinyt olisiko näillä kahdella jotain yhteyttä...

"Sohvanvaltaajat". Eloon kuuluu paljolti muutakin, mutta kyseessä lienevät yleisinhimilliset tarpeet, teillekin tutut.

01.04.2001
Päiviä! Kyselisin mitä mieltä Jarkko on nykytaiteesta? Monasti tuntuu siltä, että kehystämällä omia eritteitään saa stipendejä taidepromoottorien ja elitististen taidekriitikkojen keksiessä selityksiä teokselle. Viimeistään nämä performanssitaiteen edustajat synnyttävät suurta hämmennystä ja jopa vihaa... Sana taide mielestäni vihjaa, että sen tekemiseen vaaditaan taitoa, mistä nyky- sekä performanssitaiteessa ei ikävä kyllä näytä olevan jäljen häivähdykstäkään. Missä menee mielestäsi tekotaiteen ja tulkinnallisesti haastavan taiteen raja?

Asiahan on niin, että teoksen [musiikkillinen, kuvataiteellinen tai kirjallinen sellainen] tulkinnasta voi saada suuria nautintoja, mutta jos aistittavissa on tekotaiteellisuus, niin siitä tuskin hyvää kulttuurillemme seuraa...

Nykyään kukatahansa kylävaara voi mennä keski-ikäisenä nuorisolehteen kirjoittelemaan kuinka acid house syntyi, vaikka samaan aikaan kyseinen henkilö tuskin erotti kyseistä musiikkia ja elektronista musiikkia Eino Grönista... On se hyvä, että suomesta löytyy alan asiantuntijoita...

Artikkelisi YO-lehdessä [se ensimmäinen] oli loistava osoitus nykyajan turhamaisuudesta, jota esim. Bret Easton Ellis niin loistavasti kuvaa...

Tässä vielä tiedustelen, että mitä mieltä olet Jarkko Brett Andersonin sanoituksista Suede-yhtyeessä. Mielestäni "Dog man star" -perioidin sanoitukset hakevat vertaistaan "brittirockissa". Entä mielipide Ellisistä?

T. Pastankeittäjä/Performanssitaiteilija

P.S. "Olen Ilkka! Olen älykäs ihan oikeasti! Hei olen! Se olen minä, minä se olen Ilkka K.!" Ilkan mantra - kappaleesta

Se, miten määrittää "tekotaiteen" "taiteesta", vaatisi esseemuotoisia mietelmiä, jotka nekin päätyisivät epäilyni mukaan kovin ontuviksi. Lyhyesti asiaa voisi kärjistää niin, että ainakin allekirjoittanutta kovin vähäisesti kiinnostaa, jos joku asettaa jääkaappinsa sisällön julkisesti näytteille, väittäen sitä taiteeksi. Toisaalta mm. Claes Oldenburgin mittakaavateokset huvittavat ja onnistuvat vakuuttamaan olevansa ns. oikeaa taidetta. Siis tapaukset, joissa kakkulapio onkin kuuden metrin kokoinen, ja se on siirretty sille vähemmän arvattavaan kohteeseen, esim. puistoon. Mutta tämäkin lienee vain makukysymys..

Suedesta taas: se on toimiva yhtye, vaikkakin tekstinsä katsoisin vähemmän merkityksellisiksi. Mikä voi johtua siitä, että "Dog man star" on ollut vähäisemmässä kulutuksessa kuin se hittiputkilevy.

01.04.2001
Siis olenko nyt ymmärtänyt oikein, eli siis voiko olla mahdollista, että YUP ei olisi tänä suvena Ankkarockissa?
Huolestunut (lähes) Korsolainen

Korso rauhoittukoon, perinteet jatkuvat, paikalla ollaan.

01.04.2001
Ostin juuri uuden levynne erikoispainoksen törkyhintaan Anttilasta, kannattiko? Kuinka suuri erä tätä puupainosta on? Kai te edes kirjaatte nimipuustaimenne levynkanteen, jos teitin eteen tyrkkään?
T: Metsuri Jahnukainen

Jos tahtoo yhtyeen sotkevan levynsä, se onnistuu kyllä. Painos oli 1200 kappaletta, ja hinnan olisi tullut olla noin 129 mk, mikä taas on perushinta cd -pitkäsoitolle, eikö?

Me väitämme, että ainakin itse musiikkilevyn ostaminen kannatti. Voit toki väittää vastaan, jos tahdot.

01.04.2001
Noh, eipä tässä muuta ku että..hmm..En saanut vieläkään selvää kuka sen ms-kilpailun voitti, niin että mitä se ms tarkoittaa osoitteen perässä.. Jarkko on kuulemma isosiskoni ihannemies.hmmm.. Noh jokatapauksessa, onnea ja menestystä..Eikä liikaa tyhjää hömppää...!!

Asiaan..!

Kilpailuvoittaja selviää näitä sivuja tarkastellessa, jos on tarkkana. Kuten myös lyhenneehdotuksensa. Voimme toki tietysti kuvitella, että lyhenne tarkoittaa Miss Suomeakin.

"Liikaa tyhjää hömppää" internet -maailmassa tullee riittämään, mutta toivossa on hyvä elää.

01.04.2001
Ei kai Saba Saba kappaleen liity muutakin pahaa kuin kiljun keitto?Hyi Hyi jos näin on! :)

Se alkoholikysymys ja kappale ovat kaksi eri asiaa, edelleenkin.

01.04.2001
Terve! Miksiköhän tällä sivulla lukee Kuopion keikan kohdalla että Puijonsarvi. Mutta Clonen sivuilla 17.5 että YUP. Jännä yhteensattuma vai soitatteko samana iltana kahdessa eri paikassa?
Yst. terv. Jussi

Jos kahdessa eri kohteessa soitamme, jonkun olisi syytä kertoa siitä meillekin.

01.04.2001
Ovatko arvon puoskarit murhanneet pahan vaatturin??? Taitavat päänne jo hieman punoittaa, kun musiikkinne lähestyy uhkaavasti normaaliutta. Eikö olisi aika lähteä jollalla kohti epänormaalien maita?

Paha vaatturi elää edelleen, ja päät punoittavat muista syistä, jos punoittavat.

Epänormaaleilla mailla olemme ajoittain edelleen, aina ei tosin jaksa.

01.04.2001
Tulkaapas joku kesä Heinolaan jyräämään.

Ehkä vuonna 2002?

01.04.2001
Aivan mahtava tuo uusi levy! Elämäni muuttui vieläkin ihanammaksi kun aamulla kävin ostamassa sen, ja puukotelo vielä. Nyt jaksaa taas lukea koeviikon kokeisiin. KIITOS!
"Todenpuhuja"

Eipä olisi levyä tehdessä uskonut, että musiikilla saattaa edistää jonkun kouluopinnoissa onnistumista. Meitä taas pyrittiin muinoin ohjastamaan koelukuun vailla tausta- tai muutakaan musiikkia. Näin ajat muuttuvat, todenpuhujaseni.

01.04.2001
HÄWETKÄÄ!!!Se hiomaton lastulevyboxi on kyllä helewetin ruma. Ei liene kauheasti keräilyarvoa tuommosella...Kertokaa rehellisesti kenen "älynväläys" se oli. Toivon totisesti että te ette tienneet millainen tuo "keräilyharvinaisuus" todellisuudessa on. Eihän siitä käy edes ilmi että se jotenkin liittyisi YUP:hen. Toiwon jonkinlaista hyvitystä, tai edes anteeksipyyntöä. Hiukan menee maku teidän loistavasta musiikistannekin tuon typerän rahastuksen vuoksi. Kaikesta huolimatta, hyvää jatkoa ja parempia ideoita jatkossa toivoen:
Eero, Kuopio

Keräilyarvoa ei kukaan laskenutkaan, mutta laatikon luonnehdintaa rumaksi emme allekirjoita. Levy-yhtiö ehdotti paketointia, yhtyekollektiivi hyväksyi ehdotuksen.

Anteeksi emme pyydä siksikään, että ko. ratkaisu työllisti muutaman kehitysvammaisen kuukauden päiviksi, ja siinä on syytä ko. kannelle olla olemassa, vaikket siitä näytä pitävänkään.

Rahastuksesta vielä: jokaisesta ko. painosversiosta tulee jokunen markka miinusta sen ideoijille. Eikä mitään erikoisjärjestelyversiota tarvitse hankkia, perinteisempääkin mallia löytyy kaupoista, ja hintakin on hieman alhaisempi.

01.04.2001
HEYYYYY^^ Rankat Ankat on aivan käsittämättömän kiva heitto!!!!!Juuri tuollaista pitää olla. Taidanpa hilpaista ostamaan lippusen teidän Turun keikkaan^^ Nähdään! *virnistys* ja moi!
-entinen einiinfani, nykyinen fani

Hauskaa, että pidit siitä.

01.04.2001
Kuuntelempa tässä kuulokkeilla parhaillaan uutta levyänne ja vaikka en ole kuunnellut kuin puolet niin täytyy nyt sanoa että PERKELEEN hienon levyn ootte tehny. Vaikka ulkona on aurinkoinen perjantai-päivä niin ei sitä nyt voi mennä ulos moneen päivään. Nyt ollaan sisällä ja kuunnellaan uutta levyä.
ps. mikä idea wunderissa

Tuollainen toiminta saa aikaan saman efektin kuin nk. studiorusketus. Eli kalvakat muusikot muuttuvat kalpeammiksi kauniin kesän juostessa ohitseen kuin villivarsa.

Tuon myötä pääset siis lähemmäs levyn tekokokemustakin. Iloa eksperimenttiin!

PS. Se on puu, ja otsikko on mikä on, joten jotain logiikkaa siitäkin voinee löytää.

01.04.2001
Perjantaita. Voisikohan tuota sävellysaikaa saada lisää? Onhan niitä kilpailuaikoja ennenkin muuteltu, teillä kun se valta on näissä asioissa. Nimittäin kun huonoon aikaan juuri yo-kirjoitusten ym. hömppien aikaan panitte. Vaikka jos ei niin ei. Tehän olette päättävä elin. Mutta eipäs ruveta kehumaan kuinka kappale tehdään neljässä tunnissa... ei se ole teidän tapaista.
Kiitos ja näkemiin.

Emme kehu edes itseämme,

ja kilpailuaika päättyy maanantaina 02. 04.

Pahoittelumme kirjoituspäällekkäisyyksistä, meidän ajastamme noissa leikeissä on jo jokunen vuosi.

01.04.2001
hahaa, hjyvin hjyvin ovelaa sisällyttää ilmanraikastin levyn mukaan :) Lasken käteni polvien tasalle kunnioituksesta, kiitos ja kumarrus taasen hyvästä levystä.
L, h

Olemme tyytyväiset.

01.04.2001
Lauluja metsästä:n paketointiratkaisut ovat vähintäänkin parhaita mahdollisia, mitä levynjulkaisuhistoriassa on ikinä nähty! Oliko kaikissa puupaketeissa samanhajuiset Wunder baumit? Rankat ankat jyrää inhottavan iloisasti! Kiittäen tästäkin YUP-elämyksestä istahdan nurkkaan kuuntelemaan sulomusiikkianne.
C2162

Kummallinen numerokoodiyksilö

saa tietää, että mukana tulevat puut olivat toisistaan poikkeavia värityksiltään, mutta sen takia ei kannattane harkita toisen levyn hankkimista.

Ilo sen sijaan on se, että kansi on useita miellyttänytkin.

Toivon mukaan sisältö määrittyy olennaisimmaksi tälläkin kertaa.

01.04.2001
Näin muutaman läpikuuntelun jälkeen uusi levy vaikuttaa eri hyvältä. Teokset "Minä elän vaarallista elämää", "Kohtuuden ystävät" ja "Rankat ankat" ovat mielestäni onnistuneimmat. Rankoissa ankoissa ilmeisesti hieman kettuillaan niille "tehkää TT&TT-musaa"- tyypeille? Täytyy vain onnitella orkesteria mainiosta levystä.
Ps. Mikä ihmeen idea oli laittaa Wunderbaum puuboksiin?
-Toden puhuja-

Tämä vastaanotto ilahduttaa, todella.

"Ankat" ovat sekä kädenojennus että jonkin tason ojennus muutoinkin niille, jotka tietävät meitä paremmin, mitä meidän tulee elämässä ja musiikissa ja kaikessa muussakin olla tekemässä. Ja silti: rauhaa koko joukkiolle.

PS. Metsä koostuu puista. Jos haiseva lisä ei miellytä, hankkiudu siitä eroon. Suosittelemme sujauttamaan komeuden naapurin auton kiusaksi.

01.04.2001
ostettuani normaalien maihinnousun ja kuunneltuani sitä päätin etten enää jatkossa osta uusia yup-tuotoksia, koska se oli niin kaupallista paskaa... heti kun lauluja metsästä tuli kauppaan sain hetkessä huomata ostaneeni sen ja nyt kahden kuuntelun jälkeen olen jo tosi tyytyväinen. uudenlaista yup:tä, mutta hyvää sellaista!!! kiitos!

"Kaupallisuutemme" on meille mysteeri, mutta jos uusi levy toimii, kaikki lienee kunnossa.

01.04.2001
Jarkko olet älykäs!Tekstisi ovat niin sanotusti jumalallisia!kehunko lisää?KEHUN!! Olette PARHAITA ! Hiton hyviä soittajia !
T:T.K 29v
Faninne jo alusta asti!!

Kunpa tietäisitkin...

Yhtä kaikki, arvostamme kannustavaa asennettanne.

01.04.2001
Kyllä te jumalauta osaatte!!! Nyt ihan ensikuuntelulta voi jo sanoa, että Lauluja metsästä on helvetin hyvä -levy on kuin Sapiensin ja Normaalien astetta raskaampi välimuoto. Rankat ankat on melko kovaa kuittia ns. pitkänlinjan himofaneille. Koskaan et muuttua saa, niinhän se on, Vai? Mainio "keikka" se teidän Free Record Shopin esiintyminen. Joskin Puhuvan Pään puuttuminen, kovasta yrityksestä huolimatta, jäi mieltä kaivertamaan. Mutta myöhemmin,toivon ma.
~Heikki~

Heikki määrittää levyn sijoittumisen historiaamme meidän puolestamme, ja se onkin hänelle helpompi tehtävä kuin meille.

Akustisuus ei uskomme ja toivomme mukaan haitannut aiheesta nauttimista.

Puhuvan pään aihetta tarkastelemme siis myöhemmin, kuten oli puhe.

Ja ensi kerralla käsipuhelimet kiinni, vai?

01.04.2001
on 30.3.01 eli ensimmäinen päivä (minun mielestäni) kun tavallinen tallailija kykeni "latautumaan" kuunnellen lauluja metsästä. useiden vuosien kuuntelukokemuksien (koskien yup:ta) perusteella arvosteluni on lyhyesti tiivistettynä: -komeata kuminaa, joka tuo oman hienoisen arominsa ehkä jopa alitajuntaisestikin menneisyyden yup:sta johtuen esim. kipaleen nro 5 eli rankkojen ankkojen 90-luku maisesta puoskaroinnista. unohtamatta tietenkään sitä että valtaosa materiaalista on uutta ja Hyvää yup:ta-. kiittäisinkin täten koko orkesteria jälleen onnistuneesta ja uusia tuulia sopivasti tuovasta levystä! keikalla "tavataan" ja nautitaan. kysymys: minkä ketjun suurmyymälässä te ja talonmies "harventaja" levyn kuvissa poseeraatte?
t:tony a s

Tällaisiin palautteisiin on vaikea todeta muuta kuin sen, että on hyvä huomata asian menneen ns. jakeluun. Kiitos itsellenne.

Market jääkööt salaisuudeksi, kuitenkin.

01.04.2001
iltaa!uutukainen puukotelonne silmieni alla kysyisinkin: kenen idea tämä hauska wunder- baum kuusi on? ja mitä hän pyrkii sillä sanomaan?
-miia-

Tämä tulee Miiankin päätellä itse.

01.04.2001
Onko tämä salaliitto minua kohtaan? 20.4 te (=YUP) Jyrkissä I&I:ssä, 20.4 illalla Amorphis Tavastialla, ja sitten 21.4 te (=YUP) Tavastialla... tuohan käy miun voimille, miten te luulette että minä jaksan ilman hulluksi tulemista? ;D (tosin siitä saisi hyvän syyn jättää armeija väliin ;D)

Tämäkin ajatuskulku jäi meiltä lukematta, vaikkakin Mannosen ja Uri Gellerin yhdennäköisyys on mitä ilmeisin.

01.04.2001
No nyt on Lauluja metsästä. Yhdistelmä YUP:n perinteitä musiikissa. Martikaisen tekstit yhtyeen parasta tähän mennessä - ja mukavan poliittistakin. Aina kuvia myöten. Erinomainen albumi. Huphuphurraa. (Jaa kysymys? Öööö. Mitä kuuluu?)

Hyvin pyyhkii. Kiitos kaunis.

01.04.2001
Arvon Puoskarit! Haluaisin kiittää ja kumartaa uudesta levystänne. Mahtavaa tekoa. Loistavia sanoituksia ja soundeja. Olette todella onnistuneet. Toivotaan, että menette listaykköseksi niin että ponnahtaa ;-) Puukuoret ja wunderbaum oli mahtava idea!
T: Karri

Karri,

listaykköisyydelle olemme skeptiset, sillä Göde Leavingseineen on julkaissut uutta kokoelmaa, kuten myös Agents jatkanee kuninkuudellista hallintaansa. Ja onhan niitä Rasmuksia ja Kalpeanaamoja. Eli listamenestyksestä emme sano mitään, mutta eihän tämä mikään ajokoirakilpa olekaan.

Levyn kannatus sen sijaan innostaa sitäkin suuremmin.

01.04.2001
Morjens, sijoitimpas rahani tuohon puukantiseen plattaan ja ihmetys nousee mieleeni. Soundissa sanoitte että Rankkojen Ankkojen teksti tulisi saamaan vihulaisia, mutta sehän sanoituksineen ja soundeineen on levyn parhaasta päästä yhdessä Uzbekistanin urkujen ja Todenpuhujan kanssa. Mutta mikä helvetin Rakkaus on pesti hulluuteen, vaistoan Backstreet Boys vaikutteita. Mutta hyvää meininkiä, soittakaa kiertueella sitten Domus Perkelettä ja noita Lauluja Metsästä platan hyviä biisejä. Toivotaan että se Oulun yksityiskeikka ei kovin "yksityinen" ole.

Analyysi on ymmärretty, ja vetoamme "Pestin" olevan ennemminkin Dylanin kuin Backstreet boysin vaikutusta.

Uskomme toki, että kuulijamme ovat siksi omilla aivoillaan toimivia ihmisiä, että asiamme noin kokonaisuudessaan tulee ymmärretyksi.

Hyvä, että levy tuntuu saavan ystäviä. Se olikin niin pitkään yksin pimeässä tukkuvarastossa.

01.04.2001
uuh. Ostin tuon teidän uusimman CD:n! Puuboxissa peräti jopa. Saa nähdä tuleeko tuolle mukana tulleelle tosihirmunäppärälle Wunder-baum ilmanraikastimelle käyttöä. Kukahan tuon teistä mahtoi keksiä? Joku teistä se oli, varmasti. Mutta kiitos cd:stä. Mitähän tuo boxi tuolle cd:lle tulee tekemäänkään?
Naarrmmuja.

Naarmuja tulee pintaan levyn kuuntelijoillekin, ja sehän on vain persoonallista, eikö?

01.04.2001
Hämmästyttävää. Heti ensimmäisenä päivänä uusin teoksenne osui ja upposi tajuntaani. Toivottavasti se ei irroittaudu sieltä yhtä nopealla tahdilla. Wunderbar!
- stangg

Me teimme kaikkemme, ettei niin pääsisi käymään.

Raportoinet aiheesta lisää myöhemmin.

01.04.2001
Vaikkakin, kuten jo sanoin, se lastulevyboxi oli aika paska homma, täytyy sanoa sinulle Jarkko ja muillekin että kylläpä on taas niin loistava levy että ei paremmasta väliä. Vakavampaan suuntaan ovat sanoitukset muuttuneet, mutta erittäin hyviä ovat mielestäni. "Nyrkkeilijä"-biisissä laulat todella hyvin. Vielä palatakseni tuohon puuboxi-asiaan...saatteko edes kunnon osingot niistä 40-markkasista (levy 109/lastut+levy 149mk)? Toivottavasti saatte. KIITOS.
T: Eero, Kuopio

Joskus voi tulla toimeen vähemmälläkin hihaan hymyilyllä, vai?

Kauppias on nylkenyt Eeroa, sillä levyn ei olisi pitänyt maksaa kuin 130 mk:n seutuvilla olevan summan. Ehkä kyseinen kauppamies katsoo, että 149 mk on ns. kyllin lähellä.

Meidän osinkoamme ei ko. versioasiassa ole, eikä tule. Vaikket sitä ehkä uskokaan.

Jos kannet eivät niin miellyttäneetkään, on itse tärkein kuitenkin Kuopion jaostolle vaikutuksen tehnyt, ja Frank Zappakin on sanonut musiikin olevan paras.

01.04.2001
Aikoihin elettyä aikaa, kuningas YUP! Kiitos taas loistavasta levystä!! Maan mainio levy tosiaan! 13 hianoa biisiä levyllä! Kovimpaa kolahti sellaiset kipaleet, kuin Todenpuhuja, Uzbekistanin Urut sekä Erinomaisia Ihmislapsia. Muut levyn kipaleet kolahtivat yhtä lujaa parin kuuntelun jälkeen!

Muutama kysymys tässä vaiheeessa:

1) Sain sen erikoispainoksen puukääröineen. Kauppias-setä sanoi, että sen olisi tehnyt jonkunlainen sokeiden ihmisten yhdistyksen jäsenet ja että osa levyn rahasta menee hyväntekeväisyyteen. Että onkos tämä totta?

2) Sitten levyn mukana tuli wunderbaum. Mistäs moinen idea? Onko sille joku erityiskäyttö tarkoitus vai onko se vain ilman raikastukseen? Paitsi että minä ehdin sen jo lahjoittaa isosiskolle. Totesin olevani jo tarpeeksi raikas.

3) Teillähän on aika lailla haastatteluja ja kaikkea muuta hässäkkää nyt. Ehdittekö enää muuta tekemäänkään vai onko kalenteri täynnä?

4) Missä kipaleessa soittaa kitaraa Riku Mattila?

Kaikenpuolin mahtava levy!! Ainoa asia, johon olin pettynyt oli tämä puukansi -systeemi. Mutta ehkä odottelin vain hiaman liikoja...
Juu, mutta hyvää keväänjatkoa ja tulevaa kesää! Jollain keikalla nähdäillään!
T: Routa"Kvaak kvaak kvaak, minä olen mies!"Herra

Routaherra,

hyvä että olet viihtynyt.

1)Kehitysvammaisten työkeskus valmisti kannet, eli oikeansuuntaista tietoa on jaettu.

2)Hyvin tehty. Jokainen voi itse keksiä käyttötarkoituksen puulleen. Myös kannen mallimme tekee niin omilleen.

3)Aika vähän ehtii mitään soittamisen ja roskanpuhumisen lisäksi. Kiertueen jälkeen sitten kattoonsyljeskelyä.

4)"Todenpuhujassa", "Nyrkkeilijässä", "Ihanassa elämässä". Jossain muussa laulussa vielä myös, mutta siitä informoimme myöhemmin, kunhan asia on tarkistettu.

Musiikki on tärkeintä, Routaherra. Ensi kerralla pyrimme kansiratkaisuissa suurempiin mielettömyyksiin.

01.04.2001
Te viihdytätte meitä ja me viihdymme. Alituiseen. Kiitos.

Levyä oli mieluisa tehdä,

vaikkakin se oli pitkällinen prosessi.

Tämänkaltainen palaute tekee kaikesta arvokkaampaa.

Nyt juon motin kahvia. Kiitos.

01.04.2001
Sain wunder baumistanne armottoman päänsäryn. Vaadin että korvaukseksi soitatte Saatana meni korvasta sisään-teoksen molempina iltoina Turussa.
Aarne Tuomio

Jos toisena vain.

01.04.2001
Onko Teillä jotain sitä vastaan jos äänitän live-esiintymisenne ja laitan sen Napsteriin/lahjoitan ystävilleni?

Jos Napsteriin menet sellaista jakelemaan, emme katso sitä hyvällä. Mitä ei tietenkään joku saata ymmärtää, mutta niin on.

01.04.2001
Mikseivät koodit ole samat takakannessa ja kansilehtisen sivuilla? Esim. Nyrkkeilijä biisissä takakannessa on koodi FI-PFP-00040 ja kansilehtisen toiseksiviimeisellä sivulla FI-PFP-00039, Minä elän vaarallista elämää takakannessa FI-PFP-00029 ja kansilehtisessä FI-PFP-00034, mutta myös Rakkaus on pesti hulluuteen omaa koodin FI-PFP-00034 sisäkannessa.
Noh, olipa tämäkin kysymys..mitä nämä koodit edes ovat?-)

Tunnistuskoodeja ne ovat, ja kansien tekijä on kiireessä tehnyt erheitä, jotka sinä olet huomannut, ja nyt myös me.

Kyseiset koodit kertovat laulun omistajuudesta jotain sellaista, joita edistyneet koneet eivät saata muutoin ymmärtää. Mitä ihmisen on taas hyvin vaikeaa ymmärtää.

01.04.2001
Kas, mikä on se laite, jonka rakennekuva on kappaleen "Mikään ei voi mennä vikaan" sivulla?
-Juhani

Kansien suunnittelija tietää tämän, muttei suostu kertomaan. Ensi yönä sidomme hänet tuoliin ja hakkaamme tunnustuksen ulos vaikka henki menisi.

Tai sitten annamme jokaiselle mahdollisuuden yrittää päätellä itse.

01.04.2001
Ensimmäisen kerran kuunneltuani levyn läpi mietiskelin itsekseni, että "vai tällainen", toisen kerran kuunneltuani sen läpi mietin, että "vai tällainen!", ja kolmannella kerralla olin jo rakastunut siihen. Nöyrin kiitos ja kumarrus. Hieno levy.

Meidän tekemisiemme tapauksessa tällainen hidas edistyminen musiikkianalysoinneissa on ollut yleistä. Toivon mukaan "hieno levy" jää loppupäätelmäksi.

01.04.2001
"...luuli olevansa aina aivan vitun köyhä" Ensimmäisen kerran kun kuulin kyseisen pätkän, piti ottaa uusiksi ja kuunnella kohta uudemman kerran. Ettäkö Jarkko on ujuttanut sanan "vittu" tekstiinsä. "Jopas", ajattelin. Sitten totesin, että se kuulostaa kyseisessä kohdassa aivan vitun hyvältä ja jatkoin biisin kuuntelua.

Näin se meni meidänkin tapauksessamme.


<< Läpiä päähän - Vko 14 - Läpiä päähän - Vko 12 >>