...LÄPIÄ PÄÄHÄN...


Vko 34 / 2001







28.08.2001
Haluaisin tiedustella että onko Mitä minä todella sanoin kappaleen sanoituksissa (...pitäisitte hyvää aikaa kaiken aikaa...) kohdalla mitään yhteistä Spinal Tap elokuvan/yhtyeen moton, "Have a good time all the time." kanssa.

Tätä me emme todellakaan ole tulleet ajatelleeksi, ja se on onni.


28.08.2001
Tottakai bändien musiikki muuttuu ajan mittaan ja pitääkin muuttua eli mennä eteenpäin. Ja hakea uusia musiikillisia ulottuvuuksia, eikä toistaa samaa. Mutta häiritseekö negatiivinen arvostelu kun esim. ihmetellään miksette kuulosta uudella levyllä enään samalta kun T&TT:n aikana ja vaikuttaako se seuraavan levyn sisältöön??
*Rankka Henri Blavatsky*

On ilo vastaanottaa moninaisia mielipiteitä, mutta niiden talutettaviksi emme aio ryhtyä. Joten laulunkirjoittaminen jatkuu kuten se on aina jatkunut; pyrkii ensisijaisesti tekemään kappaleita, jotka merkitsevät itselle jotakin.


28.08.2001
Mitä sitten kun ei lähde hyviä lyriikoita tai kitarariffejä ollenkaan kun biisejä yrittää väsätä, tai jos niitä tulee, ne jonkin ajan kuluttua tuntuvat jo huonoilta?
(=Jude=)

Ps. Kiitos kaikista hyvistä biiseitsä ja lyriikoista, jotka osaksi tekivät omasta bändistä sen mihin se on ehtinyt.

Täytyy antaa ajan kulua joutenolossa, tai tehdä enemmän kuin keskimääräisesti tekee. Kaikkien lohdutukseksi jokaisella yhtyeellä on materiaalia, joka ajan myötä alkaa kuulostaa mitättömältä, vaikka materiaalin laadukkuudesta muinoin soittajien kanssa sovittiinkiin, eikö?


28.08.2001
Oletteko tehneet muitakin vinyylilevyjä kuin ne kolme ensimmäistä englanninkielistä vinyyliä?

"Turpasauna", "Julmasti juhlallista", "Huuda harkiten" ja "Paratiisin sahakielet/Daavidin fuzz" ovat kaikki saaneet julkaisunsa myös vinyylimuotoisina.


28.08.2001
Tuotanoin löytyykö teiltä mistään kuvamateriaalia tuolta 90-luvun alkupuolelta. Olisi aika järkyttävää nähdä äjjät kunnon punk-ulkoasussa. Kuvagalleria ei ainakaan sisällä mitään kovin iäkästä. Niin ja verkkoherra ottaa itteään niskasta kiinni ja väsää tänne sellaisen hakukoneen, jolla näitä kysymyksiä voi etsiä. Ei tulis enää ainakaan samoja kysymyksiä.

Joitain hajaotoksia on, mutta lukumäärällisesti emme voi edes kymmenistä puhua.

Punk -ulkoasussa ei Valtteria tahi Jussia ole ollut koskaan mahdollista nähdä, eikä edes allekirjoittanutta tuohon maailman aikaan. Univormuaika oli jo ´80 -luvun puolivälin seudussa, ja jonkun vuoden sen jälkeen. Sittemmin ymmärsi, ettei tämäkään taida niin yksilöllistä olla kuin olisi luullut.

Tuttu tunne, vai?



28.08.2001
Esitän nyt ehkä jo aiemmin kysytyn kysymyksen mutta en viitsinyt käydä läpi kaikkia satoja kysymyksiä. Siis oletteko uskovaisia bändissä, biiseissänne on jopa useinkin viittauksia VANHAAN PAHAAN joten arvelin että jos uskoo saatanaan uskonee Jumalaan, miten lie? Haluasin myös ilmoittaa että vaikka olenkin 15-vuotias ei pop/rap/mtv kulttuuri ole syövyttänyt mieltäni ja pystyn vielä nauttimaan YUP:n kaltaisesta laadukkaasta ja syvällisestä musiikista
T:Nuori filosofi

Olemme varovaisen toiveikkaita meitä suurempien voimien olemassaolon suhteen, nuori filosofi. Varsinaisen uskovaisiksi meitä ei kuitenkaan voine kutsua.


28.08.2001
Tervehdykseni. Minua on jo jonkin aikaa askarruttanut kysymys nimeänne koskien. Väitättekö naama täysin peruslukemilla, että lyhenne YUP on kokonaisuudessaan sattumaa? Alkutaipaleenne englanninkielisyyteen viitaten esitän argumenttini: YUP lausutaan englantilaisittain Why You Pee? Joko tämä on erittäin hauska sattuma tai nerokas keksintö. Kummaten vain, hyvä silti. Jatkakaa hyvän elämän julistamista ja pahan elämän toteuttamista. Heh.
-Jarno Hietalahti

Ehkei se täyttä sattuman sanelemaa ollut, Jarno.

Pyrimme itsekin edistämään hyvää. Muutoin ei lauselmassa olisi sitäkään vähää tolkkua, minkä nyt uskomme siinä olevan.



28.08.2001
Ostinpa tänään tuon Lauluja Metsästä puukantisen painoksen Stokkalta -vieläkö niitä löytyy? mä ihmettelin...

Jonkun verran oon kuunnellu -ei hullumpaa! -Kiitos siitä.

Kertokaas montako niitä puukantisia laitettiin myyntiin ja ostinko kenties niistä viimesen?

1200 kappaletta puukantisia levyjä painettiin, ja muutamia irtokappaleita löytynee vielä jostain.


28.08.2001
Kenen artistin (suomalaisen tai ulkomaisen) kanssa olisi kiva duetoida? Joku, jonka kanssa ette vielä ole sitä ihanuutta kokeneet... Ja Jarkko, musta ei pue sinua, värit kunniaan vaatteissa ja niiden alla...
Toivoopi: Tosi Juppi

Kotimaisista artisteista valitsemme M. A. Nummisen vierailuvokalistiksi.

Vaatetusaiheita emme käsittele.



28.08.2001
Olin tuolla Ylläs soikoon -tapahtumassa mukana ja mieltä jäi kaivamaan välimusiikki. Valtterillahan meni kärpänen suuhun ja se lähti sisätiloihin kakomaan, niin minkä biisin te siinä veditte?? Oliko se joku bändikämpillä soiva kappale vai löytyykö se jostain teidän tuotannoista??
-jussi-

Se löytyy Motelli Skronklen tuotannosta. Hanki käsiisi samanniminen debyyttivinyyli, tai kokoelmacd ´Collection´.


28.08.2001
Soitatteko enää koskaan keikalla 'Iloisen kuninkaan aikataulu' tai 'Porvariston hillity charmi' kappaleita? Ainakaan niillä keikoilla joilla minä olen viime vuosina käynyt ei ole noita kuulunut. Nuo kappaleet vaan mielyttävät minun korvaani etenkin sanoituksen osalta. Siitä huolimatta mainioita keikkoja ovat kaikki olleet, mihin minä olen eksynyt.
-Mr Bungle

Ensinmainittua olemme soittaneet kuluvanakin vuonna hyvin useasti, "Porvaristoa" sen sijaan parina viime vuotena vähemmän. Vanha viisaus kertoo, että tällä materiaalin määrällä jää aina ja iankaikkisesti jotain soittamatta.


28.08.2001
Tunnustakaa jo! Normaalien Maihinnousu -CDn inspiraationa on toiminut Nietzsche. Varjoleikit kertoo selvästi hänen filosofiansa väärinymmärtämisestä ja "viimeisestä ihmisestä", Mitä Minä Todella Sanoin on kuin Nietzschen kommenttuuria tästä väärinymmärtämisestä, Normaalien Maihinnousu kertoo selvästi natsien juutalaisvainoista (Nietzschen väärinymmärretty yli-ihminenhän oli olevinaan juuri monien natsienkin ihanne) ja Pikku Saddam kertoo Hitleristä (karismaattinen psykopaatti).

Jos kaikki edellämainittu mahtuu "Iloisen tieteen" piiriin, niin ehkä alitajuisesti jotain on siivilöitynyt jonnekin, mutta luulin kyllä kirjoittaneeni enemmänkin omaelämänkerrallista kuin Nietzschen elämänkerrallista laulutekstiä.


28.08.2001
Ajattelin kertoa teille vielä Lestijärven Discolandista sen verran, että ei se ole mennyt konkurssiin. Kyseisellä paikalla on nähty teidän "esiintymisenne" jälkeen joitakin vähemmän merkittäviä esiintyjiä ja nähdään vielä jonain viikonloppuna tänäkin kesänä. Enpä osaa kuin kummeksua heidän järjetöntä toimintaansa. Pahoittelen itseni, muiden fanien ja teidän puolesta.
-jarppe

Me ihmettelemme teidän seutunne tapaa ´järjestellä´ musiikkiasioita.


28.08.2001
Mitäs mieltä olette noin yleisesti yhtyeestä The Beatles? Kysymys pulpahti mieleeni kun kesken Ticket to Ridea vaihdoinkin Normaalien maihinnousun soimaan. Ei siis yhteistä saundia, vain mielenkiintoista olisi tietää. En ole varma saisiko tälläistä edes kysellä(pahoittelen jos ei) mutta olettekos ensi kesäksi suunnitelleet keikkailevanne yhtä paljon festareilla kuin ennenkin?
Innokkaasti odottaen Indiana

Beatles -joukkiota arvostamme suuresti. Lennonhan onnistui vielä soolotuotannossaankin ajoittaisesti, ja niin Harrison kuin McCartneykin jonkun kappaleen verran.

Ensi kesästä ei tiedä kukaan, mutta tarkoitus olisi keikkailla hyvin pienimuotoisesti.



28.08.2001
Parahimmat huohottajat:Pakkohan tätä on kysyä:Teillä kun on niin maan mainioita lauluja olemassa ja muutamat näistä täysin tavoittamattomissa,niin mitäs mieltä seuraavasta?:Nykyinen int.net.yhteys kun mahdollistaa teidän maan alla olevia biisejä poltella ja kuunnella niin onko se oikein teitin mielestä?esim.passiivista vastarintaa,tämän kylän tytöt,keinuvia lahnoja ja monia muita mahavia kipaleita.Minunmielestä niitä saa levittää juuri niinkunitteänsä huvittaa kuneikukaanniitä julkaise enään!
T

Voi kuitenkin olla että joku vielä single -b -raitojakin julkaisee, ja siitä on muutamia viitteitä ehditty aikain saatossa antamaan, kokoelmalevystä puhuttaessa nimittäin.


28.08.2001
En suosittele www.yup.cjb.net- sivuja kenellekään. Pari nimeltämainitsematonta henkilöä ovat tehneet foorumista lapsellisen leikkikentän, jossa he jauhavat typerää paskaa aamusta iltaan. Koko foorumi on näin ollen pilattu.

Tämän arvion todenmukaisuudesta emme sano mitään, sillä meillä ei ole asiasta parempaa tietoa. Tehkää siis foorumista parempi, ihmiset.


28.08.2001
Tämä on sitten hieman turhemman puoleinen kymysys, mutta häiriköin silti. Onko 60-70-luvun pop- ja rockmusikki iskenyt teihin?
-Gääpiö-

Koska tuona aikana musiikilliset keksinnöt juhlivat kulta-aikaansa, se ei voi olla tekemättä meihin vaikutusta.


28.08.2001
Minulla on haave luoda musiikkia. Oliko teillä nuorina jotain samankaltaisia unelmia?

Oli kyllä, mutta unelmamme eivät laajentuneet käsittämään muuta kuin musiikin luomisen. Puolivahingossa päästiin keikoille ja levyillekin.


28.08.2001
Helou. Ihmettelen aina, kun Murhaaja soittaa pasuunaa-kappaleessa alkaa kuulua naisen puhetta taustalla siinä kahden minuutin kohdalla. Mistä moinen kömmähdys?

Kuuletkohan sinä nyt ääniä, joita jotkut muut eivät kuule?


28.08.2001
Heips!
Onko YUP:llä mitään OIKEAA faniosoitetta, mihin voisi lähettää kirjeitä yms.Mulla olis nimittäin yx tosi makee itse tehty posteri, aiheena YUP ja Lauluja Metsästä-albumi,jonka haluaisin lahjoittaa jollekkin bändin memberille,esim. iihanalle MARTIKAISELLE.Onko tämä siis mahdollista?
Kiittäen: NoNa

Edelleen YUP/ Universal music Finland, PL 172, 00211 Helsinki.


28.08.2001
Kysyisin aivan mielenkiinnosta arvon herra Martikaiselta, että pitikö hän omistamastaan Line6 vahvistimesta, ja mitä särö-ampia hän käytti? Onhan 2 kanavainen tuhti Marshallkin toki aika peli!
-Olli

Useampaakin särövaihtoehtoa on tullut ja tulee kokeilluksi, mutta lähinnä "Brit hi gain/Rectified" -alkulähteistä olen etsiskellyt komppisointia. Line6 on käytössä edelleen, mutta perinteisen Marshallin jäljittelemätön sointi sai palaamaan keikkakäytössä putkivahvistimen pariin.


28.08.2001
Lähetin teille sähköpostia tässä taannoin, mutta se ei tainnut olla tarpeeksi järkevää kysyttävää, koska ette vastanneet mitään, anteeksi häirintäni...taidan laittaa myssyn päähäni ja vetäytyä nurkkaan mietiskelemään parempia kommentteja arvon herroille! Kysyin nimittäin Turun keikan lipuista ja kommentoin loistavaa Ankkarockin keikkaanne sateesta huolimatta!
-Leena-

Kiitämme esityksemme arvostuksesta, ja oletamme että kaiken lippuinformaation osaa edelleenkin antaa keikan järjestäjä.


28.08.2001
RAKAS YUP!
Mikä siinä oikein on,että teitä näkee/kuulee julkisuudessa nii pirun vähä?
Rakkaudella:Saija

A-haa, haistamme ivailun hyvin piilotetun, mutta todellisen sävyn.


28.08.2001
"Lasihelmipeli" taitaa olla Herman Hessen rustauksia, jonkinmoinen Mikään ei voi mennä vikaan -kuvaelma. Kai. Siis itse en ole lukenut. Lukekaa Te.
Antti

Jos lukisi elämäntehtävänään, kaiken valveillaoloaikansa kirjoja, saisi luetuksi ehkä kymmenen prosenttia julkaistusta kirjallisuudesta, jos sitäkään. Mutta ehkä tämänkin joskus eläkepäivinään läpi kahlaa, jos niin pitkälle muutoin selviää.


28.08.2001
Tere tere, moro moro!
Kysyin jo aikaisemmin verkkoherraltanne, että saanko julkaista YUP:n aikaisempien levyjen sanoja, eikä vastausta kuulunut... Joten kokeilin nyt tämän kautta sitten... eli: Saanko teidän lupanne julkaista kaikkien suomenkielisten levyjenne sanat paitsi Lauluja Metsästä kotisivuillani?
- Niko -

Jos niitä internetissä julkaistaan, niin mieluimmin meidän sivujemme kautta.


28.08.2001
Joku sanoi että ajattelitte jo ennen Lestin keikkaa ettei sinne kannata lähteä. Ootteko käyneet siellä ennenkin ja tykänneet että se on perseestä? Siis onhan Lesti perseestä, mutta kun vaihtoehtona on istua lauantaisin kotona isin ja äitin kans katsomassa telkkaria niin... Ja sitäpaitsi teidän vierailunnne olis tehnyt siitä vähemmän perseestäolevan. Olitteko muuten taidelukiossa kuvis- vai musiikkilinjalla. Kun eikö Jarkko ainakin ollut myös kuvataiteen tekijöitä jossain vaiheessa?
Tuulia Jolla

Me emme tienneet epäonnestamme, kysymys oli lähinnä pahasta aavistuksesta, ettei kaikki olisi kunnossa. Jussi, Valtteri ja Petri opiskelivat musiikkipuolella, allekirjoittanut kuvaamataideotsakkeiden alla.


28.08.2001
semmosta mä vaan ett onko kukaan sanonut biiseistänne, että ne olisi isojen poikien lastenlauluja...???

Nyt sinä olet niin sanonut. Merkitseekö se mitään, on taas toinen kysymys.


28.08.2001
millon alkaa uus kiertue ja kuuluukohan jyväskylän lutakko siihen (jos se ei ole purettu siihen mennessä)?????? millon syksyllä tulee kokoelma?????? mä en ikinä pysty samaan tasoon musiikin teossa kun martikainen, varsinkaan sanoissa!!!!!! nähään keikoilla tai jos nään muuten tuun moikkaa, jos vain saa.....?????? kaunista syksyä jamahtavaa talvea!!!!!!!!
t:sipe!!!

Kiertue marraskuussa. Lutakko mukana. Kokoelman julkaisu 1. 10. 2001. Unta ja nälkää meille kaikille.


28.08.2001
Iltaa. Ajattelinpa vaan kysyä jotta mitä mieltä sinä, Jarkko, olet:
A) Faith No Moren musiikista
B) Kari Hotakaisen kirjoituksista
C) Jyrki Lehtolan kirjoituksista
D) Pornosta
Ja vielä yksi paha: Tuleeko suorituspaineita lykätä kokoelmalevy markkinoille, kun ostajista siellä taistelevat jo Koivuniemen Paulan ja Kisun greitest hitsit?
Eipä mulla muuta.
Temmi

a)"Angel Dust" ja "King for a day..." todella onnistuneita levyjä, ja Fantomas jatkaa hyvää työtä.

b)Lastenkirjallisuudessa parhaimmillaan.

c)Nämä kiinnostavat vähemmän, jos lainkaan.

d)Kysynnän ja tarjonnan laki.

Me emme taistele Kisun ja Paulan kanssa samoista kuulijoista.



28.08.2001
Olen ollut havaitsevinani orkesterinne lyriikoissa Raamatullisia sävyjä. Kuinkakohan tarkasti herra Martikainen on tutustunut kyseiseen teokseen?

Olen lukenut valitut palat.


28.08.2001
Diggaako Jarkko vanhoista Neuvostoliiton aikaisista elokuvista? Onko suosikkeja?
-IGOR-

Ainakin Dziga Vertov on mestarillinen.


28.08.2001
Päivää!
Elikkäs tiedustelisin sellaista että minkä takia lataamonlaulajien keikka tuolta DownTownista peruuntui? J myöskin sellainen asia askarruttaa pientä päätäni että onko kokoelma levylle tulossa näitä musiikkivideoita tietokone mallisina (mitä tiedustelin joskus aikoja sitten)?
-Sador

Sador,

keikka oli sovittu varmistamatta soittaja Tiaiselta, käykö se hänen aikataulunsa pirtaan. Ei käynyt. Kokoelmalevy sisältää musiikkia, ei videoita tällä(kään) kertaa.



28.08.2001
Moi!
Minkä vuoksi sivuilla ei ole kappaleiden sanoja? En ainakaan löytänyt niitä. Olisin tarvinnut loistavan kappaleen - Väärinkäsityksiä merellä -sanat. Pyyntö: voisitteko lisätä sanoitukset sivuille?
Hanna

Tämän asian kanssa on käyty jaakobinpainia iät ja ajat. Itse asiassa tekstit ovat puhtaaksikirjoitetut ja tarkistetut internet-ajatusta varten, mutta olemme kuitenkin jääneet kahden vaiheille asian tarpeellisuuden kanssa.


28.08.2001
Mahtava keikka teillä Oulussa! Lataamon laulajat on fanin unelma. ;) Tuleeko tuo "Me ei olla apinoita." joskus äänitteelle? (käsitin, että se on teidän biisi)

"Daytonin apinajuttu" on todellakin loistava kappale, mutta kerroin kyllä sen olevan Antti Syrjäniemen sävellys ja sanoitus, vieläpä niinkin tuore hittikappale kuin 1929 valmistettu. Osattiin sitä siis ennenkin.


28.08.2001
Niin... Jotain infoa tulevasta kokoelmastanne löytyy tuolta www.yup.cjb.net-foorumilta. Siellä on muutakin mukavaa. Tämä siis tiedoksi heille faneille, jotka kyselevät sitä täällä... Vaikkei tämä viesti sitä tulvaa tulle katkaisemaan?
T: James

Tiedonanto on siis välitetty. Vaikka mysteeri onkin se, onko siihen ´tietoon´ luottaminen.


28.08.2001
Ei kai tuo Mannonen ollut läsnä Suurajoissa? TV:sta näkysi samannäköinen lärvi.

Mannonen oli jossain aivan toisessa kaupungissa, joten kyseessä oli kaksoisolento.


28.08.2001
Minkälaisen "Porvari on Saatanan lapsi" - mielialan vallassa Porvariston hillitty charmi on oikein kirjoitettu???

Oikein pisti vihaksi kuunnella sellaista törkeää yleistystä.
-Wille-

Mutta jos sen ovat tehneet ne, joita ilkeämieliset voivat nimitellä porvareiden penskoiksi, niin perspektiivi voi saada uutta valaistusta.


<< Läpiä päähän - Vko 35 - Läpiä päähän - Vko 33 >>