...LÄPIÄ PÄÄHÄN...


Vko 44 / 2001







15.11.2001
Kiitokset mainiosta musiikkipläjäyksestä Puikkarissa! Tunnelma tuntui olevan korkeammalla kuin viime keikallanne ko. paikassa vaikka väkeä olikin jostain kumman syystä vähemmän. Vai, miltä se tuntui lavalla? Hyyrysen ja Mannosen paikkojen vaihdos hetkeksi oli virkistävää! :) Tällä kerralla Tiaisen ja Mannosen taustalaulu oli erityisen mainiota kuunneltavaa, joten kiitos siitäkin. Woimia koko kollektiiville!

Hieno keikkahan Kuopiossa oli, ja väkeä meidän väittämämme mukaan edelliskertaa enemmän.


15.11.2001
Hyviä iltoja. Tässä päätin, että kirjoittelenpa tällaisen viestin. Kysyisin sellaista asiaa, että mitäpä mieltä ovat puoskarit orkestereista nimeltä Dream Theater ja Deep Purple. Itse näitä ko. yhtyeitä kuuntelen (YUP:n lisäksi) hyvinkin ahkerasti. Kiitos, näkemiin ja nauttikaa syksyisestä elämästä.

Meille näistä ei löydy varsinaista musiikillista innoittajaa, mutta hyvä että sinä ymmärrät heidän päälleen.


15.11.2001
Olen saanut semmoisen käsityksen eräältä (omien sanojensa mukaan) luotettavalta lähteeltä että Lataamon laulajien esittämiä musiikkikappaleita ei löydy äänitteinä. Tiedustelisin, jotta onkos tämä niin sanotusti faktaa vaiko fiktiota? Kiitämme.

Faktaa, kerrankin.


15.11.2001
Oletko itse suunnitellut kitarasi mallin? Minkä styrkkarin kautta soittelet?
-kauko ylitorniosta-

Kiertueella oli käytössä koruttomasti Marshall, ja kitaran suunnittelutyön teki pääasiassa Hannu Lehtola, kitaranrakentaja.


15.11.2001
Tulevaa Talvea!
Hmmm... Eikös tuossa biisissänne "Mitä luoja teki..." niin tuo Lucifer ole ennemminkin Aamutähti, valontuoja, kuin paholainen, niinkuin joku täällä ehdotti. Miten on, vai olenko täysin ymmärrystä vailla?

Me emme ole nähneet häntä miinusmerkkiseksi luomukseksi alun perinkään. Susi lampaan vaatteissa, tai toisinpäin?


15.11.2001
Soitetti muuten 3.11 tavastialla _AIVAN_ paskan keikan, melkeen kaikki biisit oli uutta matskua, ei hyvä.

Eivät ne uusia lauluja olleet, vanhimmat levytykset vm. 1990.

Meidän mielestämme se taas oli oikeinkin hyvä, jos vaihtelun uskoo jotain hyvää tuovan.



15.11.2001
Kiitokset 1.11. Kuopion Puijonsarven keikasta. Ympäristö ei niinkään viehättänyt (muu yleisö), mutta te olitte itse sitäkin mahtavampia. Positiivinen yllätys sanonnan varsinaisessa merkityksessä. Miksi muusikoiden edessä täytyy aina mennä sekaisin? Eikö voi vain seisoa/istua ja nauttia. Yleisön keikkakäyttäytyminen sellaisena, kuin se yleensä on, pilaa pienikokoisten tyttöjen ilon.

Tämä on paradoksi tämäkin; toisaalta on riemullista, että ihmiset osallistuvat soittotilanteeseen, mutta toisaalta ei soisi kenenkään vahingoittuvan. Ei kai luita sentään murtunut?


15.11.2001
Instrumentaaleja olemme tehneet melko vähäisesti, nähtävästi. Tulisikohan korjata tilanne? Sanoi joku vastauksessa. Joskus. Toive: älkää. Ei siksi, etten pitäisi instrumentaaleista, mutta tahtoo kuulla Martikaisen laulantaa, joka tänään ainakin nousee ylitse muiden. Äh. Tehkää vain vaikka levyn täydeltä instrumentaaleja.

Viime kädessä me kuitenkin teemme mitä huvittaa, sinä jakomielitautinen neuvonantajamme. Mutta ehkä joku lauluvapaa vedos joskus, se ei olisi hassumpaa.


15.11.2001
heizzan:) onx tietoo mist voisin ostaa teiän "vanhan":) levyn:normaalien maihinnousu??? onx esim. netis joku paikka mist sen sais?? *kiittää&kumartaa*
-johanna-

Kai sitä internet -reittejäkin löytää, mutta me kun emme sellaisia itse käytä... Verkkoherra, apuun!

Verkkoherra: Muutama kerta tätäkin on jo kysytty, mutta autettakoon vielä kerran. Tällä kertaa suomme ilmaisen mainoksen jälleen tamperelaiselle Swampmusic-levykaupalle viime torstaisen hyväksi havaitun visiitin jälkeen kaiman kanssa.



15.11.2001
Tämmöistä tiedustelisin että tuo mattieskon rekkamies -kytkentä herra martikaiseen oli kai huumoria? tuntuisi uskomattomalta että olisit tuon kappaleen takana. jäi silti ihmetyttää, joten mikä on totuus? kiitoksia.

Kyllä sen laulun on kirjoittanut joku aivan muu, mutta toisinaan tekee mieli ottaa osaa ns. paskanjauhantaan. Emme ota tavaksi.


15.11.2001
Tuskin olen ainoa, joka tämän sanoo, mutta mainio keikka Tavastialla 3.11., kiitoksia. Keikka, joka alkaa Turpasaunalla ei voi kusta. Tynkkysellä komea basso ja -saundi. Oli myös ilo nähdä ja kuulla, että hra Tiainen on ottamassa perkussiopuolta haltuun. Sisälsikö keikka pelkkiä (Homo Sapiensia lukuunottamatta) b-puoli- ja 90-92 -biisejä muuten vaan, vai kokoelmalevyn johdosta?
-Abro

Vaihtelun vuoksi teimme ratkaisujamme, mitään sen tarkempaa linjanvetoa ei ollut. Lähinnä se, että kaikkein soitetuimpia lauluja ei nyt soiteta.


15.11.2001
Hei. olen aina tiennyt teidän olevan, mutta en ole viitsinyt perehtyä. Se nähkääs minun intensiviteetilläni ottaa aikaa, mutta nyt sitten erehdyin ostamaan T & TT:n kympilla alesta, ja haluan tietää, mikä levy on seuraava samanhenkinen hankinta.
nimimerkki: Olenko huono ja väheksyttävä, jos en ole diggaillut sikana jo vuodesta 87 ?
Jarkko Kainulainen

Kymmenellä markalla on jo edullinen ostos. Seuraava samanhenkinen levy on Homo sapiens. Mekään emme liiemmin diggailleet itseämme vuonna 87.


15.11.2001
Huolestuttavaa... tilasin " Ankka- kävelystä" sadan (100) markan kappalehintaan "Todenpuhuja"-paidan.Eihän paidassa ole sinällään mitään vikaa, mutta jo ensimmäisen oikeaoppisen pesun jälkeen teksti alkoi haalistua. Eikö se ole huonoa mainosta? Ei muuta. tervehdyksin: ei muuta pois kotoa vielä

Jos paita ei kestä pesua, se olla huono paita. Aivan totta. Ehkä paita olisi ollut hyvä ottaa silittäen ennen pesua, ja silityksenhän tulisi tapahtua kääntöpuolelta. Mutta olkoot, muistutamme paidantekijöitämme tästä epäonnistuneesta kappaleesta.


15.11.2001
Näin ensialkuun kiitokset loistavasta sessiosta Turussa 2.11. Mutta jälkeenpäin jäi kaivertamaan, että vanhassa käsityöläiskaupungissa esiinnytään niin eiköhän yleisön joukossa mahtanut olla myös vaattureita? Heitä olisi varmaan miellyttänyt paha sellainen? Mitenkä esiintymisten soittolistat muotoutuvat, juuri ennen esiintymistä ilman perusteita vai pitkän mietinnän pohjalta?
-Vaatturi
P.S. kannattaako elätellä toivoa, että jollain esiintymisellä yhtye esittäisi passiivista vastarintaa?

Tällä kertaa setti laadittiin noin viikkoa ennen ko. sessiota, joten olimme jo Turkuun saapuessamme päättäneet jättää "Vaatturin" väliin. Syynä on lähinnä se, ettemme liene tehneet montaakaan Turun keikkaa ilman kyseistä laulelmaa, jos ainuttakaan. Vaan jos olette kiltisti, saatamme ensi kerralla taas palata pahan ruotuun.

P. S. Kannattaa, muttei aivan pian.



15.11.2001
Rakastimme Teitä, mutta Teidän Foxian keikka loppui liiän lyhyeen! Mutta ei se mitään, kättelimpä Tynkkysen kanssa, kun Jarkko ei ollut mukana meininkissä. Juokaa Lapin Kultaa.

Tämän on postittanut joku firman työntekijä, vai? Mikäpä ettei; jos juo, Lapin kultakin kelvannee. Mutta minä juon nyt kahvia.


15.11.2001
Sinä joka kysyit, että miksei yup soittoääniä voi tilata mistään... kyllä niitä voi, mm. osoitteesta www.buumi.net ... Sieltä löytyy aika paljonkin soittoääniä yup:n kappaleista.
-Niko-

...Ja asiasta kiinnostuneet ottavat opikseen. Me emme.

Verkkoherra: Asia lienee loppuunkäsitelty?



15.11.2001
Kiitos soitannasta Oulun Foxiassa (7.11.). Etenkin Aallonpohjan palahomma oli hieno esitys! =) Mutta Martikainen vaikutti jotenkin poissaolevalta ..? Toivottavasti kaikki on hyvin. Ja anteeksi, mutta vilauttiko joku teistä peppuaan sieltä tarkkaamon ikkunasta?-) Millä metodilla ja kuinka paljon/vähän ennen keikkaa valitsette soitettavat biisit?

Martikainen luuli olleensa hyvinkin läsnä, mutta ehkä euforia teki hänestä vähemmän paikallaolevan. Sillä Oulun keikkahan oli esityksistä innostavimpia, ainakin soittajistollemme. Kyseinen settilista oli valmiina jo päiviä ennen Oulun visiteeraamista, tällä kertaa. Seuraavalla vierailulla jotain aivan muuta.


15.11.2001
Vähän on jäänyt kaiveleen kun ette ole soittaneet "Minä olen myyrä" -biisiä kahdella edellisellä keikalla, jolla olen ollut. Eilen Oulun Foxiassa homman ois kyllä kruunannut encoressa soitettu ko. kappale. Vai haluatteko esittää vaikeasti tavoiteltavaa?

Tässä tapauksessa: kyllä. Sitä Myyrää olemme soittaneet viimeisen seitsemän vuoden aikana siksi paljon, että tauko tekee sillekin elukalle vain hyvää. Ainakaan jos me aiomme sitä vielä esiin kaivaa.


15.11.2001
Ajattelin vaan kiittää siitä Foxian keikasta 7.11.:sta. Kiitos! Oli loistava keikka. Varmaan 3 viimeistä teidän Oulun esiintymistä on mennyt ohi, mutta nyt vihdoinkin taas teidät näin ja onneksi vielä Foxiassa, eikä siellä Voodoossa, missä ei bändiä näe ollenkaan. Mutta ei ole hauskaa nyt olla töissä, kun väsyttää ja suussa maistuu pahalle ja kaiken kukkuraksi kuulemma vielä täällä minun huoneessa haisee vanha viina!

Kiitoksia,
Mika

Kiitoksia pohjoiseen, Mikalle ja muillekin.


15.11.2001
Vetoaako Radioheadin musiikki (ennen tai jälkeen Kid A:n) kenenkään teistä arvon Puoskareista? Oletteko koskaan suunnitelleet tekevänne akustista tai semiakustista keikkaa koko YUP:n voimin?

Enemmän innostaa se "Computer OK" meidän joukkiotamme kuin ne myöhemmät ´etsimme mielenkiintoisia soundeja´ -levytykset.

Semiakustisia esityksiä on joitain ollutkin, mutta sinä et ole ollut lähimaastoissa, epäilemme.



15.11.2001
Ovatko muut herrat kuin Martikainen tehneet sanoituksia? Jos on niin mihin biiseihin?

Hyyrynen, "Saba saba" -lyriikan. Siitä onkin tullut sanomista näilläkin sivustoilla.


15.11.2001
Nyt jätkät keititte kyllä semmoisen sopan ettei paremmasta väliä. Meinaan tuota Tampereen keikkaa, joka oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä parasta YUP:tä mitä olen kuunaan nähnyt ja minä olen sentään aika usein nähnyt. Mahtavia biisivalintoja. Valtterin vihellys ei tosin kuulunut (se hieman vituttaa). Oli loistavaa kuulla Jussin soittavan rumpuja. Kun olisi vielä jotain nähnytkin. Minkä ihmeen takia Crazy Horse? Onnea matkaan, sillä tästä ei ole helppo parantaa.
Terweisin Hessu

Keikkapaikan valikointia kummastelimme itsekin. Toivon mukaan keikkamyyjämme kertoo meille joskus syyt sekä seuraukset. Muutoin kaikki oli hyvin.


15.11.2001
Voisko Valtteri myydä bassonsa mulle?

Riippuu, millaisista summista olisi kyse. Todennäköisesti kuitenkaan ei.


15.11.2001
Vaikka tuossa yllä lukeekin, että ette kerro tulevista keikoista, haluiaisin silti kovasti tietää oletteko jossain viihdyttämässä meitä vuoden 2002 vaihtuessa?

Emme, sillä tuolloin viihdytämme itseämme.


15.11.2001
Olenkohan turhankin uteleva kysyessäni täksi syksyksi suunnitellun(?) minikiertueen onnistumattomuutta kera hra. K.Röyhkän?

Puhutaanpa tästä aihelmasta laajemmin vuonna 2002 syksyllä.


15.11.2001
Kauniit kiitokset Lutakon loistavasta keikasta.Teidän keikoilla rahoilleen todellakin saa vastinetta eli kertaakaan ei teidän keikka ole ollut pettymys(paitsi Lestijärvi)Olivatko ne kuvaajat teidän leivissä siellä?Kenties kuvaamassa jotain matskua musavideoihin tai jotain?

Kotiarkistokuvaajat olivat kyseessä, mutta jos materiaali on onnistunutta, voi olla että sitä nähdäänkin vielä joskus myös yhtyeen ulkopuolisten tahojen verkkokalvoilla.


15.11.2001
Hei. kokoelmanne hajota ja hallitse oli vallan mainio, se on erittäin hyväntuulista musiikkia ja mieltä virkistävää. Mukavaa, että kerroitte myös laulujen taustoista.Kiinnostaako teitä muuten lukea tekstejä, jos niitä teille lähetetään?niinku oikeesti...ja jos, niin entä palaute niistä?

Palaute seuraa taatusti pitkällä viiveellä, mutta toki hengentuotteitaan voi laittaa näytille. Korostamme vain, että palaute joko jää saapumatta tai saapuu myöhään, sillä vaikka mielenkiintoa on monenlaiseen, aikaa ei aina niinkään.


15.11.2001
Arvoisa herra Martikainen. Olet tällä ko. sivustolla todennut, että muunmuassa kappaleen "Hokkus Pokkus Piippulaan" sanat voisi lukaista kokoelmalevyn kansilipuskasta. Näin ei kuitenkaan ole. Voisiko nämä sanat löytyä tulevaisuudessa vaikka tältä sivustolta? Toiseksi utelen Nylon Beatin ja YUP:n tulevista yhteisprojekteista. Onko esim. lisää levytettyä materiaalia tiedossa?

Jos "Hokkus pokkus piippulaan" -tekstejä ei löydy levyn kansivihosta, niin sinä olet tulossa sokeaksi. Nyt kiireesti silmälääkärille, jotta hän voi kirjoittaa sinulle kepin.

Nylon beat -materiaalia työstettiin vielä "Öisin vain valvon" -kappaleen verran, mutta musiikkitausta ei onnistunut siksi hyvin että neitojen olisi kannattanut laulaa omaa osuuttaan. Joten tiemme lieneet erkaantuneet, ehkä jopa ikuisiksi ajoiksi.



15.11.2001
ensinnäkin haluaisin kiittää aivan loistavasta Tampereen keikasta 8.11.-01. ...ja toisekseen sitä että onkos YUP julkaissut minkään näköistä nuottikirjaa?

Meidän haltuumme on ajautunut vain toissavuoden Rokkivihko, jossa on "Meitä odotellaan mullan alla" -nuotti. Muita nuotteja ei liene.


15.11.2001
Muuten mitä herra Martikainen tarkoitti taannoin tällä palstalla mainitessaan Oulun Rauhalan edesmenneeksi? Minä olin pari viikkoa sitten ks. paikassa lystinpidossa ja olipa paikalla muutama live-aktikin.
-P. Floyd

Tietämättömyydessään mies tehnee monenmoista, muun muassa kirjoittaa puutaheinää. Niin usein näilläkin kysymys-vastaus -hetteiköillä.


15.11.2001
Hyvät YUP-yhtyeen jäsenet.
Sanokaa arvon kannattajillenne, että opettelevat käyttäytymään keikoillanne. Riehua saa kunhan ei fyysisellä käytöksellään häiritse kanssaihmisiä. "Pogoa" ylös, älä sivuille! -suojelija-

Käytöstavat kunniaan, sitähän me olemme huutaneet jo vuodesta 1991. Oppi menee hitaasti perille.


<< Läpiä päähän - Vko 45 - Läpiä päähän - Vko 43 >>