...LÄPIÄ PÄÄHÄN...


Vko 9 / 2002







14.03.2002
Ihan vain mielenkiinnosta kysyisin, onko YUP:n tekstimaailmaan sijoittuvaa liveroolipeliä koskaan tohdittu tehdä / tiedättekö siitä? Ajattelin sellaisen väsätä ja toivoisin saavani sille siunauksenne. Terveisiä lähettää myös koira.
-Reiska

Jarkko: Parahin ´Reiska´,

jos teet/teette apujoukkoinesi sellaisen pelin, lupaan minäkin pelata tietokonepeliä ainakin hetken. Aiemmin sellaista ei ole tehty, sillä jos olisi, olisimme kuulleet huhua sellaisesta. Vai?

Siunaus ikiprojektille on kuitenkin annettu.

14.03.2002
Vaikea uskoa tuota kesän keikkailemattomuutta. Siinähän menee kesä pilalle itse kultakin! Ilosaari, pyydämme. Ja tuleeko se levy jo tänä vuonna, eli onko tämänhetkinen julkaisupäivä n. kesäkuu, kuitenkin myöhästyy puoli vuotta?

Jarkko: Joskus on hyvä olla ja vetäytyä muihin toimiin, esim. muokkaamaan uusista lauluistamme kokopitkää levyä. Treenaaminen kysyy edelleenkin aikaa, ja sen myötä päässemme hyvään lopputulokseen, joten kesä ei mene pilalle ainakaan siltä osin.

Kesäkuulle emme levyä varmasti lupaa, sillä oletettavasti julkaisu on vasta alkuvuoden 2003 heiniä.

14.03.2002
"ihana elämä" on ihan uskomaton.Siis ei voi olla niin pirteää ja samalla rauhoittavaa piisiä.Ja kun nyt olen lähiaikoina saamassa aivot,niin pystyn jo hahmottamaan toppatakkeja ja toledon terästä-levyn sisältämän tarinan.Mutta on sitä kyllä saanut miettiäkin.Olettekos suuntaamassa kesällä tai syksyllä minnekkään Kuopion lähellekkään?

Jarkko: "Toppatakkeja" -levyn viestit ovat monisyiset, mutta olet ilmeisesti löytänyt oman tapasi tulkita niitä. Kesän keikkamatkat ovat vuonna 2002 vähäiset, ja Kuopiokin jäänee väliin. Kuten sata muutakin paikkaa. Jossain sentään käydään kääntymässä.

14.03.2002
Luonnistuisiko teitsiltä ns.Nu-metalli? Jos, niin miksi?

Jarkko: Ei luonnistu, eikä siihen ole edes tahtoa. Ei tarvitse edes kysyä, miksi.

14.03.2002
Olen huomioinut,että teidän vivahteikas musiikki-ilmaisunne on kuin vastapestyä.Ei kysymystä, ei tarkoitusta.

Jarkko: Tämän tulisi olla ilkeilyä, vai?

14.03.2002
Moroo. Kysyisin lähinna Jarkolta, että kun ihminen osaa nauraa itselleen, niin alkavatko muut potkia enemmän päähän? Sillä tavoin mietin, että itseironian käyttö antaisi muka muille luvan solvata sinua. Kysymyksen epäselvyyden vuoksi pyydän anteeksi. Jatkakaa sympaattista linjaa.
-Tolstoy_

Jarkko: Lyötyä lyödään aina, mutta sellainen lienee elämän laki. Kunnes koko paska leviää käsiin. Anteeksi ei ole tarve pyytää, suuren kirjailijan nimen lainannut mysteerihenkilö.

14.03.2002
En suinkaan tarkoittanut olla loukkaava sen taannoisen, typerän bändäri-kysymykseni kanssa. Nöyrin anteeksipyyntöni siis.

Olette edelleen loistavia.

Jarkko: Johan täällä internetin ihmemaassa on nöyrää väkeä liikkeellä. Tekin olette loistavia, vaikka toisinaan sorrutte ylilyönteihin. Ei se ole vierasta meillekään, toteaa lohdutuksen sananen.

14.03.2002
Hei nyt. Tuosta Kiusausten iltapäivän loppukaaoksesta joku tuossa kyseli ja minä haluaisin nyt nostaa esille kysymyksen, että eikö se yksi rumpufilli mene siellä ihan totaalisesti ns. persieelleen?? Mitä jos tuommoisia pääsisi keikalla lipsahtamaan?

Jussi: Edelleen korostan että vaikka kyseessä on ns."hetken hurmio" niin kaikki on kuitenkin jollakin tasolla harkittua. Se rumpufilli sopii sinne kuin kiikarit sialle.

Jarkko: Jos ne olisivat tarkoituksellisia, kuten kyseisessä tapauksessa, niin silloinhan ne eivät mene ns. persieelleen. Fillit ja muutkin ratkaisut tarkoituksen mukaan, ja oikeaoppisuudesta viis, sanovat useat.

14.03.2002
Miksi teillä ei ole mitään videopätkiä sivuilla?

Jarkko: Edelleen: tekijänoikeudellisista syistä. Videoiden ohjaajat ja heidän tuotantoyhtiönsä ovat videoiden osaomistajia siinä missä mekin, ja asia ei siksi ole edennyt suuntaan eikä toiseen.

14.03.2002
Lukeeko kenties Martikainen runoja vai kirjoittaako hän jopa itse niitä?

Jarkko: Lähinnä lukee, mutta viime aikoina satunnaisemmin. Musiikkiin liitetyllä lyriikalla ja sen kuuntelulla voi yrittää kompensoida nykyrunouden heikon tilan aiheuttamaa toistuvaa pettymystä.

14.03.2002
Saanen kysyä tätä NORMAALIEN MAIHINNOUSUn sanoitus puolta. Jossain biiseissä on hienot sanat jotka pistää ajattelemaan ja toisissa taas sellaista seko sanoitusta, mistä tämä johtuu?
T: Rituaali

Jarkko: Kyseinen malli ilmentää elämän kaksijakoisuutta: toisinaan luulee käsittävänsä jotain, toisinaan on kuin sieniä syönyt. Siitä se johtuu.

14.03.2002
Terve. Kysymys YUP:lle.
Koska bändimme kanssa harjoitamme äänitystä sekä miksaamista tietokoneelle raituriohjelmaan nauhoittaen, kysynkin että miten teillä hommat sujuu:

1-Missä järjestyksessä instrumentit nauhoitatte; ensin rumpuraita ja sitten loput mielivaltaisessa järjestyksessä?

2-Miten mikitätte rummut; Dynaamiset rummun sekä ylä- että alakalvoon ja konkat pelleille?

3-Soittaako Mannonen koko raidan kerralla jonkun demon pohjalta vai pätkittäin, koska poukkoileva kappale on todentotta hankala muistaa ulkoa jos tempokin vaihtuu kuin isä äitiä.

4-Minkälaisia äänitystekniikoita käytätte esim. kitaralle; linjasta vai vahvistimen edestä mikitettynä Herra ties monella mikkityypillä, suuntakuviolla ja suuntakulmalla?

5-Käytättekö analogisia yms. putkiefektejä vai nauhoitatteko puhtaan äänen koneelle jossa efektit lisätään digitaalisesti?

6-Mikä on käyttämänne näytteenotto taajuus ja erottelukynnys?

7-Miten paljon käytätte valmiin pätkän, esim. jonkun riffin kopioimista ohjelmassa jokaisen säkeen perään vai soitatteko jokaisen pätkän erikseen ettette kuulosta koneellisen erehtymättömiltä.

8-Montako raitaa tulee keskimäärin yhteen kappaleeseen; esim. jos kitarat on mikitetty parilla mikillä, rummut kymmenellä ja sitten vielä koskettimet, taustalaulut, perkussiot jne.

9-Miten mikitätte akustisen kitaran; kaikukopan edestä muminat vai kaulalta soinnun vaihdosta tulevat vinkaisut?

Siinäpä alkuun ongelmiani, kun mieleen tulee kyselen lisää.
Terveisin, Juhani K

Jarkko: Aluksi on todettava, että me harjoitamme harvoin näin pitkälle vietyjä musiikin taltiointimuotoja omin päin. Studiokokemusta on sen sijaan kertynyt jonkin verran.

1. Rumpuraidosta on ollut tapana aloittaa. Mielivaltaisuutta harvemmin on tässä harrastettu, eli seuraavaksi tulevat basso, kitarat, koskettimet, laulut, taustalaulut, mahd. vierailevat soittajat sekä laulajat. Kaikki muu sälä tämän jälkeen.

2. Vaihtelee tilanteesta. Jopa stereoparimikityksellä voi saada hyvää aikaiseksi, tai sitten esittelemälläsi monisyisemmällä tavalla. Paras lähtökohta on kuitenkin se, että rumpali soittaa itsensä kanssa tasaisella otteella. Se se vasta jotakin on.

3. Klick -raidan voi operoida etukäteen, ja tällöin koko raidan soittaminen tarkassa talutusnuorassakaan ei ole ongelma. Eli yleensä koko raita kerralla talteen. Vaatinee muutaman oton, jos kyseessä on eeppisempi kuvaelma.

4. Vahvistimen edestä useammalla mikrofonilla, ja tilasta riippuen vielä ympäri tilaakin.

5. Efektejä ei yleensä lisätä digitaalisesti. Pyrimme saamaan oikeahkon soinnin talteen mitä varhaisemmin, sen parempi. Vaikkei tästäkään toki poikkeamatta voi joskus olla.

6. Vaikea kysymys, maallikko ei jaksa muistaa.

7. Riffejä kopioidaan hyvin harvoin. Pyrimme soittamaan talteen useammin sen, minkä olemme säveltäneet.

8. Kymmenissä meillä on ollut tapana liikkua. 24 raitaa ei yleensä tahdo riittää mihinkään, mikä on herättänyt hämmästystä meissä itsessämmekin.

9. Sekä että. Yleensä kolmen mikrofonin tekniikka; eli kaikukopan edestä, kaulan seudusta ja kopan takasivustasta on tavattu laittaa asioita talteen.

14.03.2002
les claypool, jumala(ko)?
näkemyksenne, kiitän

Jarkko: Jumalat ovat kyllä ihan toisaalla, mutta Les on lahjakas basisti.

14.03.2002
Tämä ei ole varsinainen kysymys, vaan toteamus. Kuuntelin noita YUP-liveäänitelmiä näiltä sivuilta ja viimeistään niistä huomaa, että Martikainenhan on helevetin hyvä ja omaperäinen laulaja. Että semmoinen kehuhuomio.

Jarkko: Tjaa, kiitän. Uskon silti, että parantamisen varaa vielä on.

14.03.2002
Olitte vuonna 2000 muistaakseni elokuussa Säkylän varuskunnassa keikalla? Olin yksi harmaista. Lava oli "koristeltu" naamioverkolla... mikä oli teidän meininki ja fiilikset?

Jarkko: Surrealistiset tunnelmat. Outo paikka, poikkeusyleisö, outo elämä.

14.03.2002
Homo sapiens on mielestäni yksi parhaista Suomessa tehdyistä rock- levyistä.Soitosta pilkunnussija saattaa löytää virheitä, mutta biisit on loistavia,asennetta ja etenkin tunnelmaa löytyy kuin Black sabbathin parhaista konsanaan. Huono puoli levyssä on se että aina kun sitä kuuntelee alkaa hirveästi tehdä mieli keikallenne,joita tänä keväänä on ilmeisen vähän? Tästä onkin loistava aasinsilta kysymykseen:Kokiko kukaan teistä Black sabbathin reunion-kiertueen muinaisen Suomen vierailun??
T:IOMMI

Jarkko: Ymmärtääkseni ei. Vahinko kyllä, sillä yhtyehän on loistava.

14.03.2002
Tehän voisitte tehdä nuottikirjan,jossa olis kaikki "H&H":n biisit.Pliis.

Jussi: Eipä ole aikaa sellaiseen urakkaan, valitan.

Jarkko: Lähetä tämä sama viesti levy-yhtiöömme, jos he intoutuisivat antamaan rahaa projektiin.

14.03.2002
Arvon puoskarit millä festivaaleilla yhtyeenne ensi kesönö esiintyy? Olisi kiva tietöö niin voisi varata kalenteriinsa tyhjää. Kunnioittavasti Pohjoisen mies...

Jarkko: Ainakin Raumanmeren juhannusyössä.

Verkkoherra: Sekä Provinssirockissa.

14.03.2002
Jos se perkeleen vinkuna siitä "palatkaa takaisin 90-92-aikaan" ei lopu, minä menetän malttini.
Ja mitä te herrat hommailette nyt tämän luppoaikanne? Jussi tähystää polvia, Petri johtaa orkesteria, Jarkko tuottaa... kai nyt jollain muulla elämä täytetään?
Hän

Jarkko: Niin mekin.

Kyllä, esimerkiksi uuden YUP -otsikkoisen laulunteon saagalla.

Jussi: Kyllä se "luppoaika" jää vähiin polvien tähystelyn ja viimeisten tenttien lomassa. Juoksulenkeillä alan täyttämään elämääni kevään edetessä.

14.03.2002
Moro Moro mitäs Yupit?
Mistä te noita s@@t@n@n hyviä lauluja keksitte kun ne jää aina päähän soimaan kuten keittoruokaa ihana elämä herrasmiehet lihavia luurankoja tai joku muu niistä jotenka mistä saatte inspiraation? naapurin mummostako?

Jarkko: Inspiraatiot liikkuvat edelleen keskuudessamme. Joskus niistä ymmärtää ottaa kiinni, toisinaan ei. Isoäitikin voi olla aihe, riippuen vanhuksesta.

14.03.2002
mitä piditte juvalla olleesta Puustock rockfestareista jossa olitte?

Jarkko: Kotikutoinen, pullantuoksuinen tunnelma. Mikäpä ettei.

Jussi: Puustockissa oli ns. reilu meininki.

14.03.2002
Mitä pidätte Miljoonasateen musiikista?

Jarkko: Etenkin Valtteri on syvästi perehtynyt siihen, ja muukin joukkio tietää mistä on kysymys. Itse sanoisin, että pitämisen aste riippuu kappaleesta. Esimerkiksi "Miljoonasade" sekä "Rakkaus on lihaa" ovat ns. komeita kappaleita. "506 ikkunaa" ei sitten niinkään. Mutta yleisvaikutelmamme on positiivinen.

14.03.2002
Nyt esitän syvääkin syvemmän paheksuntani:
Miksi ihmeessä Lataamon Laulajien Helsingin keikasta tuli tieto sivustollenne noin mahdottoman myöhään? Kyseistä spektaakkelia pääkaupunkiseudulle jo aikakausia odotettuani, huomaan kauhukseni tämän kulttuuritapahtuman menneen sivu suuren nälkäisen suuni. Olen tuohtunut. Tuoh! Tuoh!
-Elmeri-

Jarkko: Koko keikan sopiminen oli viime hetken kysymys, ja Dex -viihdekään ei ymmärtänyt julkituoda aihetta ennen kuin kalkkiviivoilla. Parempi onni ja tiedoitus ensi kerralla!

14.03.2002
Mahtaakohan Huuda harkiten-vinyylin pinnalta löytyvä kaiverrus "Minä olen tyttö" olla Rankat ankat-kappaleen esimuoto? Niin se mieli muuttuu...

Jarkko: Sanopa muuta, herra Suurennuslasi.

14.03.2002
Hyvää päivää arvon herrat
YUP:n keikka Provinssissa on samanlainen asia kuin provinssissa ryyppääminen, molempia odottaa koko talven ja molemmista kertoo kaikille seuraavan talven.

Mutta...muistini rippeistä tulee mieleen kaunis hetki Provississa kun soititte Toppatakkeja ja Toledon Terästä -kappaleen. Olisiko mitenkään mahdollista pyytä teitä esittämään kyseinen "lyhytelokuva/musikaalidraama" myös tulevalla Provinssikeikallanne?

Jarkko: Kun harjoitukset alkavat, mietimme päämme puhki tätäkin visaista kysymystä.

14.03.2002
Seuraavaksi sikamusiikkia, sanoo Jarkko, mielessään ainoastaan yleisön kusetus. Hyvä keikka Down Townissa, kiitokset. Toivotan tervetulleeksi uudelleen.
~Emppu

Jarkko: Kiitoksia itsellenne. Taas kerran kotoisat iltamat Turussa. Lainaamme näytelmäkirjailija Williamin suurta sanaa: "hyvä!".

14.03.2002
Kysyisimpahan vaan että olenkohan hieman outo sillä olen epäilemättä sitä mieltä että M.A Numminen on maailman pelotavimman näköinen ihminen.Hän saa suorastaan minut kananlihalle,karvat nousemaan pystyyn.häntä pelottavamman näköistä naamaa ei ole.

Jarkko: Musiikki on joskus tekijänsä näköistä.

Jussi: Sehän johtuu vain siitä, että olet lapsena kuullut ja nähnyt M.A:n esittävän Herra Huuta. Kyseisen LP:n kannessa herra poseeraa pässin pääkallon kanssa ja irvistää...

14.03.2002
kuinka monta kopiota tarkalleen on noista englanninkielisistä levyistä tehty.

Jarkko: 500 ja tuhannen kappaleen seuduissa, itse vanha vihtahousukaan ei muista tarkemmin.

Yhtä kaikki, vähän.

14.03.2002
tämä kysymys on askarruttanut minun mieltäni jo hyvin pitkään ja herään joka yö sitä pohtimaan:Onko olemassa todellisuutta mikä poikkeaa fiktiosta nin että todellisuus on enää vain pieni osa fiktiosta vai onko tämä sitä todellisuutta?

Jarkko: Tästä aiheesta surrealistit rakensivat kokonaisia elämäntaipaleita. Sinun tiesi lienee samanlainen. Lisää absinttia, tarjoilija!!

14.03.2002
Jarkko: Laulussa "herrasmiehet" on kohta, jossa laulat "matkustamme inkognito". Tiesitkö, että on olemassa ravihevonen INCOGNITO Kemp? Yhteensattumaako?

Jarkko: Ravikokemukset ovat ns. vähissä olleet, joten yhteensattuma, ei tarkoituksellinen viite.

14.03.2002
Ah, nyt se siis selvisi. Siis se, että kun en niskalaukausta ole aiemmin juuri minään pitänyt ja nyt seisahduin keskelle radion pauhua, lähinnä lyriikan eteen.

Jarkko: Kas, hyvä niin.

14.03.2002
Pätijöitä koko bändi,luulevat olevan niin erilaisia, vaikka uppoavat massaan,koskee aika monta. Mutta nykyään jokaisen pakolla pitää päteä,ei saa alistua,kuulostaa naurettavalta,mutta todellisuudelta, Säälittävää eiks? Mutta mitä minäteiltä kysynkään, kun te ootte niin taiteellisii erilaisii, vaikka sama vika vaivaa aika monia valitettavasti! Ettehän te kestätällaista kritiikkiä kuitenkaan, niin ei tätä julkaista!

Jarkko: Mikä ettei julkaistaisi. Totuuden torvet tietävät aina paremmin.

Me olemme jo tottuneet siihen.

Jussi: Varsin huonosti jäsennelty kysymys, ajatuksenkulku syrjähtelevää ja logiikka puuttuu. Nyt oli tosiaan pakko päteä ja julkaista tämä varoittavana esimerkkinä?

14.03.2002
Toivoisin että voisitte vastata kysymykseen täällä, eli kysymys kuuluu: kuinka paljon noin suunnilleen on teidän keikkapalkkio?
-Utelias törkimys

Jussi: Riippuu paikasta ja tilanteesta jne, ei kuitenkaan koskaan mitenkään kohtuuttomasti työhön nähden. Paljonkos itse tienaat?

14.03.2002
"Ihmine o tyhmä eläin."
Ei tyhmä niinkuin eläin, vaan tyhmä kun luulee olevansa jotain muuta kuin eläin.
Tämähän pätee teihin(kin)?

Jarkko: Kyl-lä.

14.03.2002
Viitaten "jos helvetti on täynnä" kappaleeseen. Uskooko herra Martikainen että Mamma Cass oli Vergiliuksen reinkarnaatio?
Teitä suuresti kunnioittaen, Dante

Jarkko: Mielenkiintoinen ajatus, joten vastaan: tottakai.

14.03.2002
Tossa, kun rumpusoolot oli puinnissa, niin täytyy sanoa, että olen ollut todistamassa Motörheadin keikkaa, jossa koko lava, sali ja kulmakunta lakkasi hengittämästä, kun sacrifice-biisi keskeytyi muilta osin ja rumpalinsa otti maailmankaikkeuden haltuunsa. Muu bändi poistui lavalta ja ainoa mitä näkyi oli yhden valokiilan esilletuoma Jannen virkaveli. Erityisen tapahtumasta, teki sen kesto, ja otti valehtelematta useita minuutteja, kunnes koko koneisto taas jyrähti käyntiin... Ja veikkaanpa, että ilman tätä tapahtumaa, ei tuostakaan keikasta jälkeenpäin olisi juuri odotusarvoa enempää muisteltavaa, että kaikki kunnia rumpusooloille. Tosin täytyy muistaa, että Motörhead on Motörhead ja Lemmy on Lemmy, ja rumpalin nimeä en edes muista... Rock.

Jarkko: Tämä todistaa, että yhden paikallaolleen mielestä kyseessä oli nautinto.

Silti meidän leirimme epäilee, että tapauksessa oli "poikkeus vahvistaa säännön" -hokeman todistus. Ja tämä kaikki ihan lämmöllä, rumpusoolojen rakastaja.


<< Läpiä päähän - Vko 10 - Läpiä päähän - Vko 8 >>