Vko 23 / 2005



Heips!

Kaikkeahan saa kysyä, mutta vastausta ei välttämättä tule ja tämän viikon jälkeen kaikki ”Oletteko siellä tai täällä keikalla ja monen aikaan soitatte” -kysymykset jätetään vastausta vaille. Kertauksen vuoksi: Kaikki tarvittavat ja julkaistavissa olevat tiedot löytyvät meidän ”esiintymiset” -osiosta ja siellä on myös linkit festarin/ravintolan omille sivuille (jos sellaiset on). Joidenkin järjestäjien omissa mainoksissa saattaa olla joskus joko vanhentunutta, tai muutoin virheellistäkin tietoa, mutta meidän sivuilta löytyy kuitenkin se varmin tieto. Esiintymisaikojen ilmoittaminen on yksin järjestäjän vastuulla. Mukavaa alkavaa kesää ja festaroikaa varoen!!

-Valtteri-




20.06.2005
Ankkarock? Oletteko vaiko ette ?
- system of a yup -

Valtteri: Ollaan me.

20.06.2005
Minä olen se joka valitti siitä kierturaportoinnin kuivakkuudesta ja: kiertuepäiväkirjan osa viisihän oli oikein antoisaa luettavaa! Eikai se odottelun tylsyys mihinkään kadonnut, mutta voi siitäkin hivenen mielikuvituksellisemmin kirjoittaa. Eli taidatte tosiaan kuunnella yleisöänne, voisiko olla näin?

Valtteri: Ei voisi. Joistakin reissuista on vain enemmän kerrottavaa.

20.06.2005
no ei sitte.älkää tulko.kotkas vaa on hyvä ihmisen olla...no seuraava kysymys:mitä mieltä yup on paperiliiton ja metsäteollisuuden kiistasta?

Valtteri: Tappelisivat kunnolla, eivätkä lätkyttäisi paskaa viikkotolkulla.

20.06.2005
Mä oon tulos q stockiin ja mulla ois toivomus et soittaisitte "lihavia luurankoja" se ois aika mahtavaa mitä sanotte
Terveisin: Ari

Valtteri: Toivottavasti viihtymisesi ei ole vain tuon kappaleen varassa.

20.06.2005
Valtteri, miksi Suomi on aikalailla paska maa?

Valtteri: Suomalaiset ovat yleisesti ottaen itsetunnoton, kateellinen ja väkivaltainen kansa. Lammasmainen perässä hiihtämisen on myös meillä hyvin hallussa. Hyviäkin puolia löytyy, mutta mitäpä niistä.

20.06.2005
1) Vieläkö harrastatte keikoilla sitä, että Jussin kitara on toisella puolella ja Jarkon toisella? Sehän on yhtä hittoa jos jostakin syystä on kuulemassa keikkaa jommassa kummassa laidassa, eikä keskellä. Kappaleet kuulee puoliksi.

2) Tiedätkö Valtteri, että mikä ihmeen versio on laulusta "Iron Maiden" Best of the Beastin kakkos-cd:llä? Sitä en ole muualla kuullut.

Valtteri: 1) Äänikuvan selkeyden takia tuota ns. panorointia on pakko jossain määrin tehdä.

2) Minulla ei tuota kokoelmaa ole, joten en osaa sanoa.

20.06.2005
se tyyppi tarkoitti jarkon ihana elämä -videossa esittämää kyhmyselkää. kenkätehdastyyppiä. menivät nyt valtterin päässä hahmot sekaisin. tai muisti.

Valtteri: Joo. Meni videot sekaisin, mutta muilta osin vastaukseni pysyy samana.

20.06.2005
Tuleehan varmasti kiertuepäiväkirja vielä loppukeikoiltakin ja mahdollisesti jopa settilista? Kun ite missasin koko laajan rundin. Ei ollu oma vika.

Valtteri: Raportointi jatkuu syksyn loppuun asti.

20.06.2005
Saako tänne lähettää basistivitsejä?
T: Ari Zwäng

Valtteri: Ehkäpä mieluiten vain joku osoite mistä niitä löytyy.

20.06.2005
Tykkääkö punkki Punkista? Tsekkaa Yhdyskuntajäte:
http://www.suomi.net/ykj
Do ya like Punk punk? Check out Yhdyskuntajate:

Valtteri: Tsekattu on.

20.06.2005
Terveiset YUP:lle Keski-Pohjanmaalta eli Jarkolle ja yhtyeelle Jannelle, Jussille, Petrille ja Valtterille arvostavat kiitokset omaperäisestä musiikista. Hienoa. Olemme fanejanne.

Jarkko on suomalaisen rockin "kauhukakara" sanan parhaassa merkityksessä. Hienoja sanoituksia myös muille esim. Niskalaukaukselle.

Kynäsi lyyrikon kynä. Voitteko lähettää meille viidet nimmarit. Olemme kiitollisia, jos onnistuu.
Jarmo Sipilä

Valtteri: Terveisiä sinne myös. Valitettavasti emme voi ryhtyä esim. nimikirjoituksia erikseen postittelemaan. Ymmärtänette.

20.06.2005
Miksi "Ihana elämä" -videossa on pätkä biisistä "Korppi kaiken yllä"? Ja mikä tämä hullu kengäntekijä on oikeen miehiään?

Valtteri: Nämä ovat ohjaajan visioita ja aiheesta olikin jo puhetta täällä aiemmin.

20.06.2005
Hellurei! Hei ootteko tehny mitään hihamerkkeja tai jotain sinnepäin?
-Gleb

Valtteri: Emme ole.

20.06.2005
Ettehän vain kerro, mitä kappaleita soititte 17.05.2001 Kuopion Puijonsarvessa?

Valtteri: En saata muistaa. Onko verkko-orjalla jotain tietoa aiheesta?

Verkko-orja: En voi sanoa varmasti Kuopiossa 17.5.2001 soitettuja lauluja. Olin silloin Rovaniemellä. Mutta samalla viikolla soittolistat Lutakossa olivat seuraavanlaiset:

18.5.2001 - Lutakko, Jyväskylä:

1. Ihana elämä
2. Paha vaatturi
3. Rankat ankat
4. Minä elän vaarallista elämää
5. Rakkaus on pesti hulluuteen
6. Tuuliajolla
7. Korppi kaiken yllä
8. He lensivät öisin
9. Kohtuuden ystävät
10. Mitä luoja teki ennen kuin loi maailman?
11. Suomen suurin tv
12. Pohjoinen zen
13. Kirvesperseet
14. Iloisen kuninkaan aikataulu
15. Väärinkäsityksiä merellä
16. Erinomaisia ihmislapsia
17. Domus perkele
18. Meitä odotellaan mullan alla
19. Taivaiden maisterit
---
20. Nyrkkeilijä
21. Murhaaja soittaa pasuunaa
22. Homo sapiens

19.5.2001 - Lutakko, Jyväskylä:

1. Ihana elämä
2. Paha vaatturi
3. Rankat ankat
4. Minä elän vaarallista elämää
5. Paratiisin sahakielet
6. Rakkaus on pesti hulluuteen
7. Tuuliajolla
8. Erinomaisia ihmislapsia
9. He lensivät öisin
10. Mikään ei voi mennä vikaan
11. Me viihdytämme teitä
12. Minä olen myyrä
13. Pohjoinen zen
14. Iloisen kuninkaan aikataulu
15. Väärinkäsityksiä merellä
16. Todenpuhuja
17. Beelsebub ei nuku koskaan
18. Meitä odotellaan mullan alla
19. Taivaiden maisterit
---
20. Nyrkkeilijä
21. Murhaaja soittaa pasuunaa
22. Homo sapiens

Settilista Kuopiossa oli todennäkoisesti aika samankaltainen noiden 18.5. ja 19.5. iltojen kanssa.

20.06.2005
Kuinka otollisena pidätte Rockhuoran teille suomaa huomiota?

Valtteri: Hauskaahan se vain on.

20.06.2005
Ettekö te pirulaiset muka tule ilosaareen?

Valtteri: Emme.

20.06.2005
Mitä, ei kait Petri oo muuttanu Helsinkiin ku täällä näky käppäsevän vastikkään ja vähä ennen sitä ennen?

Petri: En ole, harrastinpahan vain hieman kotimaanmatkailua.

Valtteri: Välillä siellä on vain käytävä.

20.06.2005
Nyt tämän uuden levyn myötä innostuin uudelleen YUP:stä, jonka lähes koko tuotannon menin Leppymättömiin raivostuneena myymään (tiedän, ehkä hieman ylidramaattinen tapa reagoida musiikkiin). Tiedustelisinkin nyt voinko turvallisin mielin hankkia kaupoissa paraikaa olevat äänitteet, vai onko syksyllä tulossa kaikista remasteroidut ja/tai laajennetut painokset, joiden ansiosta mahdollisesti hankkimani levyt muuttuvat vanhentuneeksi vuosikerraksi? Näin kävi Sielun Veljien kanssa, ja kylläpä pänni!

Valtteri: Mitään re-masterointeja ei ole suunnitelmissa, mutta kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan tuota ostopäätöstäsi, sillä saatamme myös tulevaisuudessa tehdä levyjä, jotka eivät ole sinua varten.

20.06.2005
Näkyy Jussi sävellelleen paria biisiä uudelle levylle, mitä tietääkseni tapahtunut aiemmin sangen harvoin (alkuaikoja lukuunottamatta ei ikinä?) Onko kyse vain sovituspanoksen katsominen sävellyskrediitin arvoiseksi vaiko ihan Jussin tyhjästä luoma osa biisistä? Mikäli jälkimmäistä, mitkähän kohdat ovat Jussin käsialaa?

Jussi: Levyyn merkittyjen krediittien mukaisesti kappaleissa todellakin on kohtia joihin olen säveltänyt tavaraa. Mieleen tulee näistä "Nero":n kaksi ensimmäistä instrumentaalimelodiaa, "Kaikki kaikkia vastaan" -biisissä kitaralla soitettu hempeilymelodia sekä sekopäinen "kananpojat munankuoressa" -tyyppinen melodia kappaleen keskivaiheilla.

Valtteri: Eli pelkällä sovittamisella ei saa nimeään säv. krediitteihin.

20.06.2005
Onko Ilosaari pois laskuista?Vapaapäivän pilaaja.

Valtteri: Viimeisen kerran tästä aiheesta: On.


<< Läpiä päähän Vko 24 - Läpiä päähän Vko 22 >>