Vko 24 / 2008






26.06.2008
Suunnitelkaapa paitamalleja vaikkapa tummahkon humoristisella asenteella. Ville Pirinen voisi esimerkiksi taiteilla kuvan, jossa Jarkko ja Valtteri syövät hullunkiilto silmissään yhtyeen muita jäseniä, joiden päät on asetettu keppien nokkaan valtavan muuripadan vierelle. Ottakaapa harkintaan, ei tämä maailma yksilötasolla niin vakava paikka ole.

Jussi: Aivan valtavan loistava idea. Voisiko tuo ”syönti” kohdistua myös haaroväleihimme?

Jarkko: Tämä paitaidea ei taida kuitenkaan läpäistä seulaa.

26.06.2008
Joutilas kappaleen musiikkivideosta tulee väkisin mieleen elokuva 12 monkeys, sekä näyttelijä Colin Farrell. Laitoitteko te tarkoituksella tuon tyyliset viittaukset videoon vai kuvittelenko?

Jarkko: Yhtäläisyydet olivat tahallisen tahattomia.

Jussi: Ei mitään tietoa tällaisesta.

26.06.2008
Hei, Hyvä Jarkko!.. Olen siis itsekin melkein kuuluisa, koska Hanna Kärkkäinen laulaa levylänne!? Sillä hän on serkkuni! Omistan teidän levynne, ja; Valtaisa teos! Kiitos siitä, ei voi muuta! Sekä; katsottuani Arto Nyrberin, vahvistuin siitä, että olet oikea Herrasmies ja viisauden perikuvina minun mielessäni, sillä puheesi alkoholin käytöstä ja sen ylikorostuneesta suosiosta jäi eritoten mieleen. Myöskin se, että "pääsee pätemään televisioon.. "Erittäin kannustavasti minulle, aloittaa kirjailijanuraa, vaikka joku väittää "ei sillä elä!"?! Näyttää, että joku elää ja vielä hankkiikin hyvin, joten paljon kiitoksia, kaikesta! Edelleen; näemmä keikalla, jossain. Kesällä. Kiitos.
T.Sini

Jarkko: Aihelmat olivat liian suuria käsiteltäviksi tietotaidollani saati kyseisessä ohjelma-ajassa, mutta hyvä jos piittasit.

26.06.2008
Öh, tuota, kysytäänpäs nyt vaikka näin, että oletteko itse tyytyväisiä noihin uusiin paitoihinne?

Ja voisikohan siitä Keppijumpan aikaisesta Pirisen friikkiukkelipunapaidasta saada uutta painosta?
nimim. "Rätei ja lumpui"

Jarkko: Olen jäävi, mutta olen tyytyväinen. Pirisen ”klassikoiden” uusiopainoksiakin voi harkita, tyytyväisyyden oheisharrasteena.

26.06.2008
Täällä huutelee teidän suuri faninne jo vuosien ajan. :) Viimeksi näin teidän Ilosaaressa 2004 ja siitä asti on ollut ikävä keikoillenne. Ilosaarihan oli mitä upein elämys! Olin KivenlahtiRockissa viime viikonloppuna ja keikka oli pienoinen harmistus vaikka herroja olikin hienoa taas nähdä. Innoissani odotin eturivissä muutaman tuntemattoman fanin vieressä, jotka huutelivat keikan alussa teille kannustushuutoja. Keikan edetessä odotus näkyi jokaisen kasvoilta - joko sieltä tulisi joku oma rakastuskappale? Jalat alkoivat teputtaa rasittuneena ja keikkafiilistä ei tavoitettu. Keikan lopuksi kuulin viereisen herran, kasvoiltaan suruisan, huutavan rumia asioita keikastanne. Minä poistuin sen jälkeen kokonaan alueelta.

Mitä tapahtui? Kyllä te näytitte tykkäävän soinnistanne. Keikan aikana monet koettivatkin huudella ohjeistusta seuraavista kappaleista - joita ei kuulunut. Olihan siellä vanhempiakin biisejä joukossa, mutta moni olisi halunnut kuulla noita ns. hittejä. Eivätkö ne enää bändille maistu? Toisaalta, ei monikaan festarilainen varmasti muita kappaleita tiennytkään kuin niitä hittejä.

Harmittaa myöntää että keikkanne oli puuduttava, ja vielä enemmän harmittaa myöntää että pöydälläni oleva Ilosaarirockin klubilippu ei enää mieltä lämmitä. Olen kuitenkin tulossa. Toivottavasti se keikka tulee korjaamaan mielipahani ja taas pystyn kuuntelemaan musiikkianne ihastusta silmissäni.

Jarkko: Setit vaihtelevat, asia ei ole sen monimutkaisempi. Toki tiedostamme sen, mitä festivaalioloissa ”tulisi” soittaa, mutta nyt emme olleet palvelualtteimmalla päällämme siltä osin katsoen. Mikä ei tarkoita sitä etteikö pitäisi tekemisestään. Yhtä kaikki, settiä on muokattu sittemmin, joten ehkei Ilosaaren lippua kannata vielä tuikata takkaan.

Jussi: Taidamme olla varsinaisia pökköpäitä.

26.06.2008
Miten onnistut kuulostamaan vuosi vuodelta aina vaan paremmalta? :)

Jarkko: Jos niin on, saattaisi ”salaisuus” olla harjoittelussa.

26.06.2008
Kysymys: Terve Jarkko. Kuuntelin just He ovat vapaat -biisinne ja se oli tosi hyvä. Ette tosiaan osaa pettää fanejanne. Mulla on myös teidän Yövieraat -albumi omana ja sekin on oikea kultakimpale.

Niin sitten asiaan. Mä tein visakisa.comiin pikalukutehtävän teistä. Kävisitkö katsomassa sen?

Jarkko: Näihin pyyntöihin joutuu yleensä vastaamaan, että en, sillä aikaa ei ole kaikkeen - näidenkin kysymysten läpikäyminen ottaa tunteja jos toisiakin. Joten: voi olla että pistäydyn vilkaisemassa mistä on kyse, mutta lupaa en.

26.06.2008
Miksi olisi mielekästä olla elossa vasta tänään, vaikka maailmankaikkeus alkoi nykytietojen mukaan 13.7 mrd. vuotta sitten?

Jarkko: Jollei pohdi liiaksi liian suuria kysymyksiä, on elossa oleminen ja -pysytteleminen varsin mielekästä.


<< LÄPIÄ PÄÄHÄN Vko 23/08 - LÄPIÄ PÄÄHÄN Vko 25/08 >>