Kiinnostus on ehtinyt viritä jo useammassakin leirissä tämänvuotisia aikaansaannoksiamme kohtaan. Ohessa muutamia irtoajatuksia niin studiotyöstä kuin keikkailustakin.

Jatkoa seuraa syyskuussa.


VAPAATA ASSOSIAATIOTA KEVÄT-JA KESÄKAUDELTA ARMON VUONNA 2000


( ensimmäinen kalansaalis )

MITEN, MIKSI JA MILLOIN?

Keväällä, keikkamiksaaja Saastamoisen valvonnassa suoritimme yhdentoista laulun perusluennat demoiksi. Monentasoisia kotidemoversioita oli toki työstetty jo ennen tätäkin vaihetta, mutta tahto oli kuitenkin saada myös selväjälkisemmät äänitykset aikaiseksi näistäkin lauluista. Näin tehden voisimme tarkemmin tutkia, ikään kuin objektiivisemmin, mitä tuoreille lapsillemme tulisi tehdä, mihin suuntiin heitä töykkiä kovassa musiikkimaailmassa.

Sittemmin, kun ensimmäinen laulurypäs oli jo valmiihkoon pohjaäänitysvaiheeseen työstetty, totesikin tuottajamme eräästäkin progressiivisvetoisemmasta numerosta, kuinka tuokaan laulu ei ansioistaan huolimatta soine radiossa koskaan. Muutenkin äänitysten ja tuotantovaiheen yksi pääpuheenaiheista on ollut nimenomainen ristiriitaisuus tehdä lauluja nykymaailmaan, joka tahtoo kuulla vain tarkoin rajaamistaan aiheista tarkoin määritellyin muotokielin.

Samaan uskonnollissävytteiseen ahdasmielisyyteenhän törmää toki muuallakin kuin radiosoittopolitiikan kysymyksissä - kuinka toistuvasti saakaan selittää, jos vain viitseliäisyyttä riittää, miksi emme tahdo monistaa jotain menneisyyden levyä yhä uudelleen, ja miksi me myimme itsemme suurelle rahalle. Havaitseeko joku kysymyksenasettelussa jotain ristiriitaista?

Puoskarit Down by the laituri-festivaalilla 10.06.2000.

ME VIIHDYTÄMME MEITÄ

Hienoinen kriisinpoikanen tuli joukkiolla podetuksi sitäkin miettiessä, kuinka ortodoksisesti esimerkiksi keikkojen hoitaminen tulee usein ns. rock-yhtyeillä tehdyksi. Siis ne samat laulelmat jotakuinkin samassa järjestyksessä jne.

Näitä miettiessä varmistuu alinomaa varmuus siitä, että lauluja tehdessä ja niitä toteuttaessa on tärkeintä todentaa jotain sellaista, mikä juuri siinä hetkessä mahtaakaan tuntua luontevalta ja tärkeältä juuri tälle kollektiiville.

Aivot tuli siis jättää narikkaan jo alkupelissä. Suuriäänisintä hurraata onkin leirissämme huudettu juuri niille lauluille, joita emme vielä vuosi sitten uskoneet tekevämme. Pienimuotoisia kriisejäkin on toisinaan eletty sen pelon varjostaessa, että päädymme aivan salavihkaa, jollei muuten, toistamaan kehää, jonka tulisi jo olla kuljettu. Tällä hetkellä on kollektiivilla kuitenkin tekemisiinsä jo luottavainen mieli.

Ja suurehko annos sitä samaa selittämätöntä jotakin (perinnetietoista) pyrkii lauluihin kuitenkin - yltiöpäisesti emme siis ole uudistumaan pyrkineet, mutta positiivisesti on aiheeseen suhtauduttu, jos jotain sen kaltaista on oletettu havainnoiduksi.

Niin, täydellisesti ei yhtye saata uudeksi muokkautua vaikka kuinka vimmaisesti sitä yrittäisikin. Sellainen ei toki ole tarpeellistakaan.

ALBUMIN AIKATAULU?

( - Se on valmis sitten kun se on valmis. )

Malttamattomuus on ainakin yhden pahan alku ja juuri. Tästä syystä heitimme hiiteen kaikki rajoittavimmat vaateet siitä, milloin levyn tulisi olla materialisoituna kaupan ikkunassa. Deadline on nyt ajoitettu kuluvan vuoden loppuun, ja ensi keväänä on siis julkaisun aika.

Keikkataukoasioitakin on varovaisesti mielissä pyöritelty, joten ehkä vaihtuvien vuosien molemmin puolin harrastammekin jotain aivan muuta.

Kevät- ja kesäkaudella emme sen sijaan ole joutilaat olleet. Laulukatras on vakaasti lisääntynyt ajan saatossa, ja usea aihe on myös ehtinyt siirtymään syrjäänkin; joko odottamaan omaa aikaansa, tai palannut vain makaamaan suureen demosyöveriin.

( Allekirjoittanutkin antoi joitain hajanaisia lausuntoja RadioMafialle ohjelmasarjassa, jossa useanlaiset lauluntekijät demojaan esittelivät. Tietämättömille tiedoksi tehtäköön se, että yhdestäkään julkaisemattomasta laulusta ei ollut kysymys. Jälkijättöisesti jopa ehti nousta mieleen, onko viisautta soittaa laulujensa esiasteita julkisesti; mutta seuraavana, vapauttavana mietteenä laskin pohdinnan syrjään jotta mitäpä helvettiä. Toivottavasti siitä jollekulle todellista mielenkiintoa löytyi? )


OY STUDIO AUDION SÄÄTÖ JA VÄÄNTÖ AB

Studioelämää on työstetty kahtena erillisenä työmuotona: toista, eli seuraavan pitkäsoiton valmistumista, johtaa Riku Mattila. Riku toimi edellisen levymme osatuottajana, ja häneen erinomaisen tyytyväisinä olemme riemurinnoin käyneet uuteen työsavottaan kanssaan.

Tällä erää on äänitettäväksi valikoitunut kymmenen laulun kimppu, joka tulee alati laajenemaan loppuvuoden myötä. Albumikokonaisuuden vimmainen etsintä kun vaatii ajattelemaan: "mitä runsaammin vaihtoehtoja, sen parempi".

Rumba-lehti ehti yhyttää itsensä studiotyötä seuraamaan, ja heille tuli laverrelluksi jokunen lauluotsikkokin, joten sama lienee mainita tähänkin ensimmäisen äänitysrupeaman viisi laulua. "Korppi kaiken yllä", "Ihana elämä", "Oiva Opportunisti-show", "Mikään ei voi mennä vikaan" sekä "Kohtuuden ystävät". Näissä on luvassa ainakin vähäpäistä isoäänirockmusiikkia, progehämmennystä ja tummissa vesissä kahlaavaa Nostradamusmaisemaa, mikäli oheinen viisikko tulee kokonaisuudessaan levylle päätymään.

Soinnillisesti pyrkimys on ollut ´aitouteen´, niin ristiriitainen kuin tuo termi onkin.

Asiaa voisi pyrkiä lisävalottamaan kertomalla mielipiteenään, kuinka useat 2000 -vuodenkin levyt ovat niin sisällöllisesti kuin äänimaisemaltaan lämpimiä kuin jääkaapit.

Tätä kohtaloa kuin ruttoa välttäen on siis ollut tahto löytää lauluikuistamisesta se sävy, joka parhaimmillaan löytyy keikka- tai treenitilanteista. Kunnianhimo ei kuitenkaan tule tyydytetyksi vain onnistuneen aggressiotaltioinnin myötä, vaan sävymaisemia on etsitty aikaa vievästi etenkin kosketinmaailmoista, mutta kiirehän ei ole vaivannutkaan.

KUUSI ROHKEAA MIESTÄ JA KOKOELMALEVY

Toinen, kokoelmalevyn assosiaatiovapaa työstö, on taas lähinnä yhtyeen varassa. On yhtäaikaisesti mielenkiintoista ja pelottavaa antaa jokaisen jäsenen tehdä omia osuuksiaan ikään kuin kammiossa, hulluna professorina. Joistain likivalmiista lauluista voi helpottuneena todeta asioiden menneen hyvään suuntaan, mutta tietty riski mallissa on.

Käytännössä työskentely siis rakentuu siten, että jonkinasteisen yleisvalvoja Saastamoisen keralla keskustellen rakennetaan perusta, jolle kieli- ja kosketinsoittajat vuorollaan käyvät höyryämässä omia visioitaan. Asioista on toki keskusteltu joukkiovoimin, ja yhteisistä pyrkimyksistä sovittu, mutta piruko kenestäkään tietää, mikä voima alkaa työskentelyä milloinkin johdattamaan.

Sama vapaan ajattelun henki on paisuttanut kokoelmamateriaalin määrää - useanlaisia hetken ideoita on otettu käyttöön, ja nyrkkisääntönä onkin ollut, että tutkimme sekä hutkimme kokonaisuuden lopulliseksi vasta, kun kaikki materiaali on valmiiksi saatettu.

Tuolloin hullunmylly tuleekin pyörähtämään, sillä koostamistyö voi muodostua mielenkiintoiseksi elämykseksi. Semminkin kun livemateriaaliakin tulemme vielä syksyn myötä taltioimaan, ja muutama poikkitaiteellinen uusi idea on vielä toteutusta vailla, eikä kenelläkään ole ilmeisesti ollut aikaa, intomieltä, tai molempia tarkistamaan, mistä kaikessa mahtaa loppupelissä olla kysymys. Puhumattakaan single-b-raitamateriaalista ynnä monesta muusta, josta kaiken tulisi yhdeksi muotoutua.

Minkä tosiasian tulisi kai innostaa niitä, joiden mielten mukaan me emme toimisi kyllin kontrolloimattomasti.

Mutta teemme me niinkin.

Onhan ollut kosolti niitä festivaalejakin:

" KESÄAIKAAN VAAN, JOKIN MENEE MEIHIN.. "

Festivaalikesän loppu on nyt ovella, ja todennäköisesti onkin hyvä niin.

On toki riemullista soittaa vastaanottavaiselle, toisinaan suurellekin väkijoukolle, mutta niin luontevalta kuin tuntuikin idea kesästä, jonka viikonloput keikkailee ja viikot viettää suurelta osin studiomaisemissa uuden materiaalin äärellä intoillen, on tiettyä taisteluväsymystäkin jo ollut hetkittäin havaittavissa.

Nyt tuleekin olemaan hyvä hetki olla joku tovi vain äänitysmietteissä, ja aprikoida, saisiko sitä joskus varattua vaikkapa jonkun viikkoa pelkkään kattoon syljeskelemiseen.

Festivaalimuistoja ehti toki kertyä, vaikka muutamat eivät kaikkea niin tarkoin muistakaan.

TAIVAHAN TALIKYNTTILÄT

Ilosaarirockin yleisömeri oli komea näky, kuten ilotulituskin, mutta takahuonealueelle vetäydyttyään sai huomata, että jokin virhearviointi oli pommimiehille tosiasia, kun monenmoista rakettien jäteainesta alkoi sataa taivaalta niskaan. Onneksi kuuro oli lyhyt, eikä kukaan tiettävästi loukkaantunut.

Rumbassa kommentoitiinkin etenkin Petrillä ja Jannella riehakkaaksi yltynyttä jatkojuhlintaa, joskin artikkeli sisälsi runsaalti asiavirheitä. Esimerkiksi sen, että ns. painitrikoisiin herrat pukeutuivat vain sisätiloissa. Toki oli mieleenpainuva kokemus sekin.

IKÄMIES NÄYTTÄÄ TAHDIN

Maailman pisin rumpusoundcheck taas koettiin Juvan Puustockissa. Remu Aaltonen viihtyi esityössä jopa itse keikkaa pitempään, ja taas me muut pääsimme hiilille istuksimaan.

Siis jokainen Aaltosen jälkeen soittava ohjelmistoa karsimaan, sillä herra Huvilupa ei tunnetusti armoa tunne. Kaikkea kärvistellessään saattoi sentään huvittaa itseään seuraamalla Sentenced-joukkion yleisöhuudatusta, jonka sisältö koostui pelkästään alapääilmaisuista. Surrealismi juhlii siis myös heavy-maailmassa.

Sikälikin, että trio Niskalaukaus-combon basisti esitteli pitkin yötä ihmismagneetin taipumuksiaan: mahaansa tarttuvat niin tupakansytytin, kolikot, kynät kuin kertakäyttökamerakin. Herra Ursin on myös Vesa-Matti Loirin tasoinen kaatuilija, joten uravalinta ei ole ongelma silloin, kun hän joskus metelöinnistä (mahdollisesti) kyllikseen saa.

MICHAEL SEKÄ ALEKSIKSEN MUSTAT SONNIT

Ankkarock-tilaisuudessa Monroen Michael toimi kuten legendan kai tuleekin, eli sotki aikataulun syyllä, jota ei nauramatta ääneen sano. Vihaista sähköpostia on satanut meidänkin suuntaamme, ja ymmärrämme aggression niiden osalta, jotka olettivat aikatauluasioiden toimivan perinteiseen malliin, eli kunkin soittosessio ilmoitettuun aikaan, tai todennäköisesti hetkistä myöhemmin.

Meidän ei kuitenkaan auttanut kuin myöntyä vaihtamaan esitysaikaamme, ja onneksi useat jo olivat paikalle myös ehtineet.

Juontajatkin taisivat haikailla spiikkauksessaan jonnekin kymmenen vuoden taa, jolloin yhtyeemme oli vielä kolmimiehinen, tai toivoivat alitajuisesti paikalle Zen café-joukkiota, mutta itse asiassa ainakin meidän perspektiivistämme kaikki sujui loppujen lopuksi verrattain mallikkaasti.

Takahuonetarjoilukin olisi ollut kesän riemullisimmasta päästä, mutta allekirjoittaneen vointi äityi keikan jälkeen hetkessä niin vetämättömäksi ettei auttanut kuin painella kotiin tarkistelemaan, millaisissa lukemissa kuume mahtaa olla.

Seuraavana aamuna olo oli kuin olisi pyrkinyt syömään kaktuksen, joka olisi kuitenkin ymmärtänyt tarttua kurkkuun kiinni. Mikä oli sinällään sopivaa, että seuraavan viikon välittömään alkuun olimme Valtterin kanssa sopineet lyhyen ulkomaanmatkan sävellystausta-ajatuksin. Pari laulun lasta kyllä syntyi, mutta tauti pysyi toverinani koko seuraavan viikon.

Aleksis Kiven maisemissa, Taaborinvuorella, konsertoidessamme oli huvittavaa lukea mainoslehtisestä luvassa olevan "Kihlaus"-näytelmän, ja "Jarkko Martikaisen rocklyriikkaa koko perheelle(!)" YUP-yhtyeen tahdittamana. Itse tilaisuus oli voitto sinänsä, ja ylimääräispalkkiona saimme jopa karhunpään kokoiset kaalit ja pullot etikkaa mieheen, mutta alun alkaen hieman kauhisti, kuinka meidän mahtaakaan käydä, mutta loppulauseessa vierailu oli miltei "sukkelin tempaus maan piirin päällä", kuten Kivi joskus lohkaisi.



Tämä käykööt ensi muistelusta tällä erää, lisää aikalaistarinoita läheisessä tulevaisuudessa. Palautettakin saa lähettää aiheiden vierestä tai ohitse, jos se tärkeältä tuntuu.

Nyt luen, kirjoittamisen sijaan. Suomi-neidon kainalossa,

22. 08. 2000,

Jarkko Martikainen / YUP-konserni

toivottavat hyvää elämää.

Nukkukaa hyvin.